• Tämä on syy siihen, että hirviurosten tiputtamiin sarviin ei juuri koskaan törmää luonnossa

    Vaikka hirviuroksen sarvet uusiutuvat vuosittain, jättösarvia on vaikea löytää luonnosta. Syitä tähän on useampia.
    Tilaajalle
    Sarvia voi olla vaikea löytää, sillä ne sulautuvat maastoon hyvin.
    Sarvia voi olla vaikea löytää, sillä ne sulautuvat maastoon hyvin. Kuva: Antti Saraja
    Metsä|Luonto
    23.12.202419:30
    Eija Vallinheimo

    Vanhimmilta uroksilta sarvet voivat pudota jo näihin aikoihin ennen joulua, nuorimmilta usein vasta sydäntalvella. Jättösarviin kuitenkin törmää luonnossa kuitenkin aniharvoin.

    Yhden selityksen tähän tarjoaa hirvikannan koko. Jos talvisen hirvikannan tiheys on noin 2,5 yksilöä/1000 hehtaaria kohti, uroksien tiputtamia sarvia voi laskea olevan keskimäärin noin yhdet tuhannella hehtaarilla. Osuminen jättösarvien putoamispaikalle on siis tilastollisestikin onnenkantamoinen.

    Tämän lisäksi maassa lojuvaa harmahtavaa sarvea on myös erittäin vaikeata erottaa maasta. Vuoden aikana sarvet maatuvat niin, että niitä ei joko löydä enää lainkaan tai ne eivät ole enää kovinkaan näyttävän näköiset, sarvista ovat nimittäin kiinnostuneet myös muut metsän eläimet. Esimerkiksi myyrät nakertavat mielellään sarvia, sillä niissä on paljon kivennäisaineita.

    Hirvieläinten sarvien kasvu alkaa keväällä. Kehittyviä sarvia peittää aluksi samettinen nahka. Kun sarvi on kasvanut täyteen mittaansa, sitä suojaava nahka alkaa kutista ja eläin hinkuttaa sen pois.

    Metsästäjälehden mukaan vuodenvaihteen tienoilla eläinten testosteronitasot tyrehtyvät, jolloin sarvien ja kallon välinen yhtymäkohta vähitellen alkaa heiketä. Molemmat sarvet putoavat päästä lähestulkoon samanaikaisesti. Jos onnistuu löytämään yhden sarven, toinen sarvista löytyy todennäköisesti melko läheltä.

    Erilaiset sairaudet, ravinnon riittämättömyys tai vammat voivat johtaa sarvien ennenaikaiseen putoamiseen.

    Hirvien jättösarvia kannattaa etsiä hirvien talvehtimisalueilta mäntytaimikoista ja nuolukivien ympäristöstä. Keväällä lumien sulamisen tienoo on parasta aikaa etsiä hirvieläinten jättösarvia.

    Hirvieläinten jättösarvet kuuluvat metsästyslain mukaan löytäjälle eli löytäjä voi hyödyntää ne haluamallaan tavalla.

    Lisää aiheesta
    • Kotiseudun ihmiset Karstulassa auttavat Saijaa hankkimaan työmateriaalia. Tuttu isäntä kaatoi hänelle ojanvarrestaan kuoripajukon.

      Saija Lehtonen tekee käsitöitä luonnon antimista – Perhe kehotti hankkimaan myös ”oikean” ammatin

    • Erä | Lapissa voi kohdata yllättäen Pohjolan metsien kuninkaan – kalutut tunturikoivikot kertovat nälkäisten hirvien läsnäolosta

      Tilaajalle
    • Hirven sarvet jaetaan hanko-, lapio- ja sekasarviin. Hankosarvet ovat Etelä-Suomessa yleisin sarvityyppi, kun taas pohjoisemmassa lapiosarvisia sonneja on enemmän.

      Metsästys | Himoittuja mahtihirviä tulisi saaliiksi enemmän tällä yksinkertaisella tavalla

      Tilaajalle
    • Hirvi on ollut Suomessa tärkeä saaliseläin esihistoriasta saakka. On mahdollista, että hirvet ovat houkutelleet metsästäjä-keräilijät perässään Suomeen.

      Eläimet ja kasvit | Hirviä ammutaan tänäkin syksynä noin 30 000 – ilman ihmisiä kanta olisi todennäköisesti silti reilusti pienempi

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Hirvi
    sarvet
    luonto
    metsästys
    hirvikanta
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle