Jalopuu on metsään kätketty aarre – luonnonhoito herkistää karskin äijänkin

Harjurinteessä kasvaa sankka paksurunkoinen kuusikko. Siellä täällä näkyy koivua ja haapaa. Pohjakasvillisuudesta löytyy kieloa.

Välikerroksessa kasvaa siinäkin kuusta mutta myös pihlajaa – ja tarkemmin katsottuna melko paljon lehmusta. Huomaan itsekin seisovani lähes taimien päällä.

Olemme Jyväskylän Kaunisharjussa tutustumassa jalojen lehmusmetsiköiden luonnonhoitoon.

Kaupungin omistamassa puolentoista hehtaarin kohteessa luonnonhoitoa vasta suunnitellaan. Lehmukset ovatkin siellä hentoja ja kärsivät valtapuuston katveesta.

Keski-Suomen ely-keskuksen Jutta Sorsa veti lehmusretken jyväskyläläisille. Kuva: Petteri Kivimäki

Keski-Suomen ely-keskuksen asiantuntija Jutta Sorsa kysyy retkelle ilmoittautuneelta monikymmenpäiseltä joukolta, mitä heidän mielestään kohteella pitäisi tehdä.

Ensimmäisen vastaajan – joka on läheisen omakotialueen asukas – mielestä järeät kuuset on säilytettävä.

”Luonto saa kaataa ne ajallaan. Uusin lähistön asuinalue oli hienoja kuusia täynnä mutta kaikki pantiin sileäksi. Nämä kuuset täytyy suojella samalla kuin lehmuskin.”

Mies viittaa metsän moniin polkuihin, mikä kertoo sen suosiosta virkistysalueena.

Toisen mielestä kuusikko on kuivamassa pystyyn ja valmis kaadettavaksi. Kolmas haluaa väljentää kuusikkoa lehmusten eduksi.

Sorsa keskittyy diplomaattisesti kuuntelemaan mutta sanoo, ettei luonnonhoitoa kannata säikähtää.

”Tavoite on, että luonnonhoidonkin jälkeen kohteessa on kaikkia niitä puulajeja kuin nytkin.”

Asiantuntijan mukaan yksityisellä suojelualueella rahoitusmääräykset edellyttävät yleensä aina lupaa luonnonhoitotoimille. Lievemmällä, niin sanotulla luontotyypin rajauksella, luontotyypin heikentäminen on kielletty mutta parantaminen sallittu.

Väärinkäsitysten välttämiseksi asiasta kannattaa aina keskustella etukäteen ely-keskuksen kanssa.

Kävelemme harjun laelle, josta löytyy ylväitä noin 15 metrin pituisia lehmuksia. Tällä vajaan puolen hehtaarin kohteella on tehty luonnonhoito Helmi-ohjelman töinä vuonna 2022.

Muita puulajeja ovat haapa ja koivu, ja jokunen mäntykin löytyy.

Jutta Sorsa kertoo, että jalopuiden suosiminen edellytti kuusen reilua vähentämistä.

”Lehmus tarvitsee ympärilleen tilaa noin viiden metrin säteellä, jotta se saa latvuksensa valoon. Niin lehmus kuin muutkin jalopuut tarvitsevat ympärilleen valoa ja lämpöä.”

Kaunisharjun varttunut lehmusto hoidettiin vuonna 2022. Nyt puilla on tilaa levittää latvuksensa. Kuva: Petteri Kivimäki

Miksi sitten jalopuita kannattaa suosia? Ne lisäävät Sorsan mukaan luonnon monimuotoisuutta mahdollistaen vain niillä esiintyvien muiden lajien elinolot.

Ja on tavanomaisen metsän ohella silmällekin ilo nähdä lehtipuumetsää eksoottisine mutta kotimaisine puulajeineen. Jalopuita on esiintynyt Suomessa ennen yleisesti, mutta nykyisin jalopuumetsiä löytyy enää lähinnä Etelä-Suomen pienistä lehdoista.

Kaunisharjun pieni, valoisa lehtometsä saa yllättäen ensimmäisen kohteen kuusensuojelijankin herkistymään.

”Muutos on raju, mutta alue näyttää kauniilta. Edellisessä kohteessa ajattelin, että mitä pirua on mennä kuusia kaatamaan, kun en asiaa ymmärtänyt.”

Joukko jyväskyläläisiä tutustui lehmuksiinsa. Lehmuksen runko läheltä oikealla. Kuva: Petteri Kivimäki

Yleisöä kiinnostaa, miten jalopuiden kanssa tulisi menetellä, jos niitä löytyy omasta talousmetsästä.

”Tärkeintä on säästää ne. Toiseksi jalopuu kaipaa valoa ja lämpöä, mikä tarkoittaa, että on syytä poistaa varjostavaa puustoa”, Sorsa sanoo.

Kolmanneksi pitää huolehtia siitä, että hakkuissa puut on selvästi merkitty säästettäväksi. Asiasta pitää kertoa puiden ostajalle, jolloin hän tekee luontokohteesta merkinnän karttoihin.

Lehmuksen luontaisen esiintymisalueen pohjoisraja menee Jyväskylän ja Savonlinnan korkeudella, mutta Sorsan mukaan hieman pohjoisempanakin lehmusta voi kasvaa.

”Päijänteen ympäristössä niitä voi löytää vanhoilta rantaviivoilta, jotka ovat 10–20 metriä ylempänä kuin nykyinen rantaviiva. Kaunisharjussakin olemme muinais-Päijänteen rantaviivalla, ennen kuin suuri osa vedestä purkautui Etelä-Suomeen noin 8 000 vuotta sitten.”

Lehmuksen oksa tunnistettavine lehtineen. Kuva: Petteri Kivimäki

Lehmus on helppo tunnistaa sydämen muotoisesta lehdestään ja talvella siitä, että oksat lähtevät rungosta 90 asteen kulmassa. Runko muistuttaa kauempaa katsottuna haapaa, mutta kaarna on läheltä omanlaisensa.

”Nuori lehmus voi olla pensasmainen. Lehmus esiintyy usein ryhminä, sillä se leviää Suomessa pääasiassa juurivesoista, kuten haapakin.”