Lehdot ovat Suomen harvinaisin metsätyyppi, mutta tiesitkö miksi? Katso vinkit upeisiin lehtokohteisiin

Tuomenkukkien huumaava tuoksu tulvii nenään. Valkoisena kukkamerenä loistava pensas on hattaramainen väriläikkä ylitsepursuavan vihreyden keskellä. Alkukesäinen lehto on rehevä ja mehevä luontokeidas, jonka tuoksut, äänet ja värit tarjoavat intensiivisen luontoelämyksen.

Kaatuneen tammen jykevällä, sammalen peittämällä rungolla pötköttäessä pääsee harvinaisella tavalla kosketuksiin luonnon kanssa. Aistit herkistyvät ja luonnon lumoavat äänet tuudittavat mielen meditatiiviseen tilaan.

Lehtopalsami kasvaa rehevissä puronvarsilehdoissa. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Lehdot ovat maamme rehevin ja runsaslajisin metsätyyppi. Mehevän ja multavan maaperän vuoksi valtaosa maamme lehdoista on kuitenkin raivattu maanviljelyksen käyttöön.

Lehtojen äänimaailmaan kuuluvat monilajisen ­linnuston mahtipontiset aamukonsertit, kun peukaloinen, lehtokerttu, mustapääkerttu, sirittäjä ja satakieli viheltelevät viehättäviä veisujaan vaahteran varjoista.

Rehevissä lehtipuulehdoissa on linnuille tarjolla runsaasti ravintoa, suojaa ja sopivia pesimäympäristöjä. Lehtometsän vehreydestä lintuja on usein vaikea havaita, mutta laulujen kirjo paljastaa lajien runsauden. Lehdoissa elää lintuja enemmän kuin muissa metsissämme.

Keväisin lehdot vellovat laajoina valkovuokkomerinä. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Lehdot tarjoavat voimakkaita kokemuksia kaikkina vuodenaikoina – keväällä lehto on paikka, jossa voi todella kuulla ja nähdä luonnon heräävän.

Kesäistä kasvien ja eliöiden runsautta ei voi kokea missään muissa metsätyypeissämme. Syksyisin talvilepoon valmistautuvien lehtikasvien värikirjo ja talviset jalopuiden silhuetit tarjoavat kaikki omanlaisensa elämykset.

Keväisessä lehdossa valoa hyödyntävät kasvit täyttävät pienillä kukillaan vielä muuten elottoman maan. On kiire kukkia. Tätä ilmiötä kutsutaan kevätaspektiksi.

Pystykiurunkannus on keväisen lehdon ensimmäisiä kukkijoita. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Kun lehtojen jättiläiset, majesteettiset jalopuut ja rehevät pähkinäpensaat puhkeavat lehteen, maiseman peittää paksu, vihreä esirippu ja lehdon pohjalle laskeutuu arvoituksellinen hämärä.

Lehtipuiden hallitsemissa lehdoissa kevätaspekti on erityisen näyttävä ilmiö, kun lähes koko metsänpohja täyttyy kukkivista kasveista. Ensimmäisten kukkien joukossa maasta kohoavat sinivuokko, valkovuokko ja keltavuokko, jotka saavat pian seuraa kevätesikoista, kiurunkannuksista ja sipulikasveista, kuten käenrieskoista.

Lehdon läpi kulkeva kapea polku, jota reunustavat tuhat kukkaisten valko- ja sinivuokkoryppäiden loputon loisto, on karkkia kaikille aisteille. Vaaleanvihreää kultaa hohtavat vaahterankukat ja uuteen kasvukauteen virittäytyvien pähkinäpensaiden kaarevat oksat kumartuvat polkujen päälle kuin luoden portin toiseen maailmaan.

Kevään edetessä lehdet alkavat varjostaa metsänpohjaa, kevätaspektin lajit lakastuvat pois ja lehdon ylitsepursuavan vehreä kesä käynnistyy.

Kesäisen lehdon lajistoon kuuluvat lehtipuiden lisäksi esimerkiksi kotkansiivet ja muut saniaiset, sudenmarja, kielo sekä erilaiset heinät. Lehdoissa viihtyvät myös monet pensaat, kuten villit viinimarjapensaat, lehtokuusamat ja näsiä.

Suomen pohjoisilla leveyspiireillä elävä lehtokasvillisuus sinnittelee pohjoisilla äärirajoillaan, mikä tekee Suomen lehdoista paikoin täysin ainutlaatuisia.

Rehevä Varkaankurun purolehto vesiputouksineen on Lapin edustavimpia lehtoja. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Kaikki lehdot eivät ole samanlaisia, vaan ne jaetaan Suomessa ryhmiin kosteuden ja maaperän ravinteikkuuden perusteella. Osaa lehtotyypeistä esiintyy vain eteläisessä Suomessa, kun taas saniaistyypin lehtoja esiintyy koko maassa pohjoista Lappia myöden. Harvinaisin suomalainen lehtojen alatyyppi on jalopuulehto.

Lehtojen harvinaisuudesta kertoo se, että niiden osuus maamme metsäalasta on vain noin yksi prosentti. Lehtoja esiintyy kuitenkin koko maassa, tosin usein vain kangasmetsien keskellä sinnittelevinä, pienialaisia saarekkeina.

Lehtoluonnon arvokkaita piirteitä varjellaan lehtojensuojelualueiden avulla, joita on valtion mailla vajaa 50. Lehdot ovat pienialaisuudestaan huolimatta tärkeitä luonnonreservaatteja, sillä lehdoissa elää iso osa maamme uhanalaisista kasvi- ja eläinlajeista.

Lehtojen kauneuden ja harvinaisuuden syy on sama – maaperän runsasravinteisuus. Multaisen muheva maaperä on ollut suotuisinta valjastaa viljelykäyttöön.

Parhaat maatalousmaat on raivattu lehtojen ravinteikkaaseen multaan. Siksi monet nykyisistä lehdoista sijaitsevat mäkisissä maastoissa, purojen varsilla ja jokien törmillä eli maastoissa, joiden raivaaminen on ollut haastavaa.

Saniaislehtoja tavataan kaikkialla Suomessa. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Usein lehdoissa vallitsee lähes viidakkomainen tunnelma. Tämän saa aikaan kasvillisuuden kerroksellisuus. Kasveja on runsaasti, ne ovat reheviä ja niitä kasvaa monessa kerroksessa. Lehtipuita ja pensaita on paljon, ja ne kasvavat hyvin suuriksi ravinnerikkaassa maassa.

Kosteimmissa lehdoissa, kuten puronvarsi- ja rantalehdoissa, metsänpohjan voi peittää laajalle levittäytyvä ja yli vyötärön korkeudelle yltävä kotkansiipien, metsäalvejuurten ja hiirenportaiden muodostama saniaismetsä.

Sitkeät saniaiset ovat kasvaneet maapallolla dinosaurusten ajalta saakka, ja samoilussa halki saniaisviidakon voi päästä hetkeksi aikamatkalle esihistorialliseen maisemaan.

Polkujen päälle kaartuvat pensaat tekevät lehtopoluista salaperäisiä käytäviä.  Kuva: Tuomo Kesäläinen

Myös pähkinäpensaslehdoissa on oma tarunomainen tunnelmansa. Luonto on poikkeuksellisen näköistä, eikä tunnu lainkaan tutulta ja karulta Suomelta. Onnekas kulkija voi kuulla pähkinäpensaiden lomassa kulkiessaan salaperäisen rääkäisyn ja päästä näkemään vilahduksen pensaissa piilotte­levasta pähkinähakista.

Lehtojen rikasta luontoa pääsee ihailemaan monilla luontopoluilla eri puolella Suomea. Eräs kiehtovista luontoreiteistä johdattaa kulkijat Harjavallan kuvaavasti nimettyyn Paratiisilehtoon.

Kokemäenjoen jyrkällä joenrantatörmällä kulkeva polku saa paikoin jopa viidakkomaisia piirteitä. Kapeaa, tunnelmallista polkua reunustavat paikoin sympaattiset puukaiteet. Toisella puolella kohoaa jyrkkä ja vehreä savitörmä.

Polun päälle kaartuvien jalopuiden lehvästöt tekevät reitistä taianomaisen käytävän, tunnelin paratiisiin. Paratiisin luontopolku on edustavimmillaan keväällä ja alkukesästä, mutta reitti on kuljettavissa kokonaisuudessaan kaikkina vuodenaikoina.

Paratiisilehdon luontopolku on hykerryttävän kaunis, monipuolinen ja maastoltaan vaihteleva retkikohde. Polku myötäilee mahtavan Kokemäenjoen rantoja ja vehreiden lehvästöjen takana kimmeltävä virta tuo maisemiin tervetullutta raikkautta.

Kesän lisäksi Harjavallan Paratiisilehdon polku kannattaa kokea myös kevään kukkaloistossa ja syksyn ruska-aikaan. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Vaikka valtaosa lehdoista sijaitsee Etelä-Suomessa, voi lehtoihin tutustua kaikkialla maassamme, pohjoisinta Lappia myöden. Pohjoisimmat lehtojensuojelualueemme sijaitsevat Utsjoella, Kevon luonnonpuistossa ja Kilpisjärvellä Saanan rinteillä.

Lapin näyttävin lehto sijaitsee Ylläs-Pallastunturin kansallispuistossa, rehevän Vakaankurun puronotkon ympäristössä. Varkaankurun lehto on yllättävä helmi tunturien karussa luonnossa. Pienten vesiputousten kirjomassa purolaaksossa kasvaa esimerkiksi tuomia ja villejä viinimarjoja.

Ahvenanmaan lehtojen kämmekkälajeja ei kasva muualla Suomessa.  Kuva: Tuomo Kesäläinen

Lehdot ovat suomalaisen metsäluonnon helmiä. Ihmisen valtaaman maan tiukassa puristuksessa sinnittelevät lehtolaikut antavat nykyihmiselle vienon maistiaisen siitä, miltä metsämaamme näyttivät ennen laajamittaisen maatalouden vaatimia raivaustöitä.

Lehtometsien kasvit, eläimet, tuoksut ja värien loisto herättävät sisällä ikiaikaisia tunteita, mutta kun sananjalkojen tuoreet versot kohoavat lehtomullan mehevyydestä myyttisinä kuolleidenkourina on ilmassa myös rujoa symboliikkaa.

Alkuperäisistä metsämaisemistamme on jäljellä vain satunnaisia rippeitä. Onneksi se vähän on kuitenkin tarkoin suojeltua.