• Maatalous hävittää maailman metsiä – tässä ovat pahimmat metsäsyöpöt

    Kalmarin teknillisen yliopiston tutkijat löysivät useita metsäkadon aiheuttajia, joita ei aiemmin ole juuri huomioitu.
    Maissin viljely on yksi maailman mittakaavassa merkittävä metsäkadon aiheuttaja.
    Maissin viljely on yksi maailman mittakaavassa merkittävä metsäkadon aiheuttaja. Kuva: Carolina Husu
    Metsä|Metsä
    30.3.202608:00
    Henrik Hohteri

    Ruotsissa Kalmarin teknillisen yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa kartoitettiin maailmanlaajuisesti, miten erilaiset maataloushyödykkeet aiheuttavat kullakin alueella metsäkatoa.

    Tutkimus vahvistaa aiemman havainnon siitä, että naudanlihan tuotanto on merkittävin metsäkadon aiheuttaja. Sen osuus vuosien 2001–2022 metsäkadosta on 40 prosenttia.

    Tutkijat havaitsivat myös, että paikalliseen ruuankulutukseen päätyvien maissin, riisin ja kassavan eli maniokin viljely aiheuttaa enemmän metsäkatoa kuin vientihyödykkeiden kuten kaakaon, kahvin ja kumin tuotanto. Ensiksi mainittujen yhteenlaskettu osuus oli 11 prosenttia, ja jälkimmäisten alle viisi prosenttia metsäkadosta.

    ”Keskustelu metsäkadosta on pyörinyt paljon sen ympärillä, miten rikkaiden maiden asukkaat aiheuttavat metsäkatoa tuontihyödykkeiden kautta, ja se on kyllä todella tärkeää ymmärtää. Mutta emme saa unohtaa, että suuri osa metsäkadosta johtuu maataloustuotannosta kotimarkkinoille. Joten voidaksemme todella hillitä metsäkatoa meidän pitää vaikuttaa tuottajamaihin”, apulaisprofessori Martin Persson sanoo tiedotteessa.

    Tutkimuksessa yhdistettiin satelliittikuvien tietoa maataloustilastoihin.

    Malli kattaa 179 eri maata ja 184 eri hyödykettä. Vuosina 2001–2022 ruuantuotannon takia on hävinnyt 122 miljoonaa hehtaaria metsää, mikä on noin kuusi kertaa enemmän kuin Suomen puuntuotantoon soveltuva metsäpinta-ala.

    80 prosenttia maailman metsäkadosta tapahtui tropiikissa. Brasilian osuus siitä oli 32 prosenttia, Indonesian yhdeksän ja Kiinan kuusi prosenttia.

    Lisää aiheesta
    • Amazonin sademetsät katoavat ja pirstaloituvat muun maankäytön tieltä.

      Ympäristö | Metsäkadon pysäyttäminen ei ole saanut ansaitsemaansa painoarvoa – Amazon päästää jo enemmän hiiltä kuin sitoo

      Tilaajalle
    • Kahvi aiheuttaa WWF:n selvityksen mukaan suomalaisten kuluttamista tuontihyödykkeistä eniten metsäakatoriskiä.

      Metsäpolitiikka | Miksi metsä häviää?

      Tilaajalle
    • Uutta metsää kasvamaan. Kuvituskuva.

      Ympäristö | Asiantuntijalta: Maailmantalous on riippuvainen metsistä

    • Ruohikko on palanut kuivan kauden lopulla tansanialaisessa miombo-metsässä.

      Metsäpolitiikka | Maatalous ja kotitaloudet nakertavat Tansanian metsiä – ”Vaikka olisi kuinka rikas ja hyvävarainen, pavut halutaan aina keittää puuhiilellä”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    metsäkato
    maatalous
    Kalmarin teknillinen yliopisto
    Martin Persson
    naudanlihantuotanto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa