

Iso-Ruhmaan itäinen lahti avautuu näkyviin mäen laella olevalta terassilta, jossa nautiskellaan karpalo-kinuskijäätelöstä ja kahvista.
Äiti ja tytär, Sanna Salo ja Celia Barberio, juovat suomalaista suodatinkahvia. Perheen isän Ciro Barberion kupissa on espressoa.
”Tuliko rakkausviesti?” Sanna kysyy, kun Celian puhelin kilahtaa.
”Äiti!” Celia parahtaa suomeksi ja hymyilee.
Perhe keskustelee keskenään italiaksi, mutta tytär osaa jonkin verran äitinsä äidinkieltä. Sitä hän yrittää puhua suomalaisten isovanhempiensa kanssa.
Kääpiösnautseri Ulisse pyörii jaloissa. Sen kesäloma Jaalassa alkoi ikävästi, sillä se löysi ensi töikseen portaikosta ampiaispesän ja sai palkkioksi pistoksen korvaan ja takapuoleen.
”Koira hyppäsi takaisin autoon ja päätti, että tänne ei jäädä”, Sanna naurahtaa.
Perheen mökkimatka on tavallista pidempi. Perhe ajoi Pohjois-Italiasta Baltian kautta Kymenlaaksoon. Ulisse ei oikein pidä lentämisestä, ja toisaalta mökkeillessä on tarvetta autolle.
Suomessa vapaitaan viettävät Sanna Salo, 54, Ciro Barberio, 61, ja Celia Barberio, 18.
Kouvolan Jaalassa Iso-Ruhmaan rannalla sijaitsevan huvilan tupaantuliaisia vietettiin vuonna 2007.
Päärakennuksessa tilaa on noin 90 neliömetriä, ja lisäksi tontilla on rantasauna, jonka yhteydessä on kesäkeittiö.
Oulun yliopistossa historiaa opiskellut Sanna oli toista kertaa Italiassa vaihdossa, kun hän tapasi Napolissa Ciron vuonna 1997. Heidät esitteli toisilleen Ciron hyvä ystävä, suomalainen Riikka. ”Italia vei minut mukanaan”, Sanna muistelee.
Sanna ja Ciro asettuivat Bolognaan, mutta muuttivat sitten kolmeksi vuodeksi Kiinaan, jossa elektroniikkainsinööri Ciro työskenteli autoteollisuuden komponentteja valmistavan Magneti Marellin palveluksessa.
Sanna opetti Shanghain Suomi-koulussa. Italiaan palattuaan hän teki myyntiassistentin töitä ja oli vuoden Ferrarilla hommissa. Ciro siirtyi kaasu- ja hydrauliikkajärjestelmiä toimittavan Landi Renzon leipiin.
Vuonna 2001 avioitunut pari kävi säännöllisesti Suomessa. Ciro viihtyi hyvin suomalaisilla kesämökeillä, ja Sannalla oli aina ollut haaveena oma mökki.
Sannan kouvolalaiset vanhemmat lupasivat etsiä toiveita vastaavan rantatontin. Sellainen löytyi Jaalasta, puolen tunnin ajomatkan päässä Kouvolan keskustasta.
Siitä se sitten lähti. Sanna ja Ciro ostivat tontin, ja Sannan vanhemmat lupasivat auttaa rakennustyössä.
”Ja heistä on ollut myös suuri apu mökin ylläpidossa.”


Sininen mökki seisoo luonnonkauniilla paikalla, jossa kasvavan hienon katajan mukaan tontti nimettiin Katajakallioksi. Vuoden 2006 keväällä tontilta kaadettiin rakennuspuut ja vietiin sahalle. Niistä saatiin mökin rakennusmateriaali.
Napolista kotoisin olevalle Cirolle mökin nikkarointi oli ihan uudenlainen projekti.
”Italiassa ei ole yhtä itsestään selvää kuin Suomessa, että omalla työmaalla timpuriksi ryhdytään itse”, hän huomauttaa.
Sannan isä oli rakentanut kaksi omakotitaloa, joten työt hoituivat hänen johdollaan. Pohja valettiin kesällä talkoissa, joihin osallistui sukulaisia ja tuttavia. Syksyyn mennessä talo oli ulkoa valmis, ja talvella tehtiin sisätilat. Tupaantuliaisia vietettiin seuraavana suvena.
”Kuvista näkee, että teimme työmaalla vaikka mitä hommia”, Sanna sanoo selatessaan mökin terassilla rakennusajasta kertovaa valokuva-albumia.
Päärakennuksen alakerrassa on kaksi makuuhuonetta, olohuone ja tupakeittiö.
Katto on korkealla, sillä yläkerta on avoin. Portaiden päässä on työhuone, toisella seinustalla tikkaat johtavat makuusoppeen.
Paneloidut seinät luovat metsäistä tunnelmaa. Muuratun takan vieressä oleva keittiö on pariskunnan mielestä turhan pieni kokkailuun, ja sen uudistaminen on pohdinnassa.
”Minulla oli isän kanssa vähän erimielisyyttä tyyliseikoista. Halusin mökin ulkoverhouksen väreiksi sinisen ja valkoisen. Ulkosuomalaisena minulla oli isänmaallinen vaihe menossa”, Sanna sanoo.
Toisaalta hänellä oli toiveena, ettei mökki erotu luonnosta rannalta päin katsottaessa. Siksi järvelle antava terassi kaiteineen maalattiin ruskeaksi.

Pohjois-Italiassa Reggio Emiliassa asuva perhe viettää mökillä yleensä koko elokuun, joka on Italiassa loma-aikaa. Ciro saattaa tosin välillä lentää Italiaan katsomaan iäkkäitä vanhempiaan.
”Myös joulun tykkäämme viettää täällä. Silloin olemme usein pari viikkoa Suomessa”, Sanna sanoo.
Celia adoptoitiin Brasiliasta 8-vuotiaana vuonna 2014. Jaalassa hän pääsi tutustumaan lumeen ja opettelemaan luistelua järven jäällä.
Sienestys on koko perheen yhteinen mökkiharrastus. Lähimetsistä etsitään erityisesti herkkutatteja, jotka kuivataan ja viedään kotiin Italiaan.
Kun Sannan isä potki joskus metsässä kävellessään tatteja nurin, Ciro oli ihan kauhuissaan.
”Täällä herkkutateissa on paljon vahvempi maku kuin Italiassa. Vanhempani vierailivat Jaalassa yhtenä kesänä ja olivat sienistä todella innoissaan”, Ciro kertoo.
Hän häärää pääkokkina, kun mökille saapuu vieraita. Viimeksi hän valmisti tomaattista kantarellipastaa. Tuoreet suomalaiset herneet kiehtovat häntä, niistä saa kehiteltyä monenlaista.
”Suomalainen ruoka on tullut tutuksi. Nykyään minulle maistuu jopa lanttulaatikko.”


Alasauna kesäkeittiöineen valmistui vuonna 2011. Sen sisäpaneelit Ciro naputteli sen verran vinoon, että työnjohto määräsi tekemään homman uusiksi.
Timpurin taitojen lisäksi Ciro on oppinut appiukoltaan kalankäsittelyn perusteet. Suomustus, fileointi ja savustus ovat jo tuttuja juttuja, samoin muikkuverkon laskeminen yhdessä Sannan kanssa.
Myös klapikoneen käyttö on hallussa. Klapeja tarvitaan, sillä Ciro lämmittää mökkisaunan päivittäin. Ensin saunovat vanhemmat ja lopuksi Celia, joka heittää niin kovat löylyt, etteivät muut kestä istua lauteilla.
”Tykkään kuumasta saunasta”, sanoo Celia, joka opiskelee ammattikoulussa vanhusten ja kehitysvammaisten hoitajaksi.
Hän on lähtenyt yleensä mielellään mökille Suomeen, mutta koska hän alkoi äskettäin seurustella, hän ikävöi Italiaan jäänyttä poikaystäväänsä.
”Olen aina ihmetellyt, miten hyvin Celia viihtyy täällä. Ehkä luonto on niin rauhoittava elementti”, Sanna sanoo.
Jaalassa on myös kaveriseuraa. Saman tien varrella on mökki, jossa asuu toinen italialais-suomalainen perhe. Sen lapset ovat Celiaa nuorempia, mutta tämä polkee välillä fillarilla kyläilemään.

Viime talvi oli ensimmäinen, kun Sannan isä ei pystynyt enää pitämään huolta mökistä. Aikaisempina talvina hän kävi välillä lämmittämässä varaavan takan. Sen lisäksi käytössä on sähkölämmitys.
Vaikka Sanna suuntasi aikoinaan Italiaan auringon perässä, nyt hän pakenee liiallista kuumuutta Jaalan metsien viileyteen.
”Minulle metsä oli aluksi aika outo juttu. Mutta nyt, kun olen mökkeillyt Jaalassa melkein kaksikymmentä vuotta, metsä tuntuu ihan kotoisalta”, Ciro sanoo.
Hänellä on nykyisin oma autoteollisuusalan konsultointifirma. Korona-ajasta lähtien se on työllistänyt myös Sannan. Tarvittaessa molemmat tekevät mökiltä käsin etätöitä.
Celia näyttää kännykästä kuvia, joissa aurinko laskee Iso-Ruhmaan taa. Mökkikesinä hän on saanut hyvin erilaisia luontokokemuksia kuin italialaiset ystävänsä.
”Meille suomalaisille on normaalia ja aika arkipäiväistä käydä metsässä. Sellainen ei ole itsestään selvää kaikkialla. Suomessa luonnosta puhutaan ihan omalla tavalla. Olen ajatellut, että metsä on tärkeä syy suomalaisten onnellisuuteen”, Sanna sanoo.
Suomessa käyneet italialaiset vieraat ovat viihtyneet Jaalassa erinomaisesti. Puurakennukset ovat Italiassa harvinaisia, ja ne ovat saaneet heiltä kovasti kehuja.
”Moni on ihmetellyt, kuinka hyvin täällä nukkuu ja kuinka rakennus hengittää niin mainiosti.”

Mikä mökillänne on parasta?
Celia: ”Uiminen, saunominen ja mustikoiden kerääminen.”
Mikä on lempipaikkasi?
Ciro: ”Alaterassi, jossa voi katsella auringonlaskua.”
Seuraava projekti mökillä?
Sanna: ”Jos ei lisärakentamislupaa tule, niin joko keittiöremontti tai lattiaremontti.”
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 6/2025.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
