
EU:n komission yhteinen tutkimuskeskus JRC on julkaissut analyysin, joka pudottaa suurelta osin pohjan pois komission esittämältä pakkausjäteasetukselta. Sen käsittely on EU:n lainsäädäntökoneistossa parhaillaan loppusuoralla.
JRC on mitä ilmeisimmin käyttänyt asetuksen valmistelua varten tehdyissä aikaisemmissa raporteissa joko suorastaan vääriä tai ainakin vanhentuneita pohjatietoja.
”Ei kyse ole pelkästään vanhentuneista tiedoista, vaan kyllä tässä on ihan tietoisesti johdettu harhaan”, europarlamentaarikko Nils Torvalds (r.) moittii.
Komission esittämässä muodossa pakkausjäteasetus tarkoittaisi käytännössä, että ravintoloissa ja take-away -annosten myynnissä ei jatkossa saisi käyttää paperipohjaisia kertakäyttöasioita. Ravintolat velvoitettaisiin siirtymään muovipohjaisiin uudelleenkäytettäviin astioihin.
JRC:n uudessa elinkaarianalyysissä on käytetty tuoreinta tietoa kartongin valmistuksesta ja siihen on tehty myös muita korjauksia. Nyt johtopäätös on, ettei siiryminen uudelleenkäytettäviin muoviastioihin ole ympäristön ja ilmaston kannalta yksiselitteisesti parempi vaihtoehto.
Analyysin mukaan take-away -myynnissä paperipohjaiset kertakäyttöpakkaukset ovat kokonaisympäristövaikutuksiltaan parempia kuin muoviset uudelleenkäytettävät.
Ravintolan sisällä nautittavissa annoksissa paperipohjaiset kertakäyttöastiat ovat ilmaston kannalta parempia, jos paperiastioiden kierrätysaste on 50 prosenttia. Paperiastioita käytetään erityisen paljon pikaruokaravintoloissa.
Kierrätysasteella tarkoitetaan sitä, kuinka iso osa käytetyistä paperiastioista kerätään ja käytetään uudelleen paperinvalmistuksen raaka-aineena.
Käytännössä koko komission asetusesitys joutuu nyt outoon valoon.
”Tätä me olemme koko ajan epäilleet. Tutkimuskeskukselle on kerrottu, mikä on toivottu lopputulos. Elinkaarianalyysiin on käytetty tietoja, joilla päästään tähän lopputulokseen”, Torvalds syyttää.
Hänen mukaansa pakkausjäteasetus ei ole ensimmäinen esimerkki komission pääosastojen kyseenalaisesta lainvalmistelusta.
”Tällä kaudella meillä on ollut hyvin ideologisia pääosastoja, jotka ovat sivuuttaneet kokonaan sellaisen tutkimustiedon, joka ei palvele tiettyä tavoitetta. Tällainen siiloutuminen on vakava ongelma”, Torvalds sanoo.
”Pakkausjäteasetuksen pohjana olevissa elinkaarianalyyseissä oli esimerkiksi käytetty harhaanjohtavaa dataa siitä, kuinka monta kertaa uudelleenkäytettäviä astioita voidaan pestä. Sillä on suuri merkitys lopputuloksen kannalta”, hän lisää.
Pakkausjäteasetusta käsitellään parhaillaan EU-parlamentin, jäsenmaiden muodostaman neuvoston ja komission välisissä kolmikantaneuvotteluissa eli trilogeissa.
Parlamentti on esittäänyt asetukseen muutosta, jonka mukaan ravintolan ei tarvitse noudattaa kertakäyttökieltoa, jos 85 prosenttia paperiastioista kerätään kierrätettäväksi. Jäsenmaiden muodostama neuvoston kanta on jopa tiukempi kuin komission.
Pakkausjäteasetus olisi komission esittämässä ja neuvoston terävöittämässä muodossa myrkkyä pakkausteollisuudelle.
”Tämä uuteen ajankohtaiseen tietoon perustuva analyysi osoittaa kyllä, että kertakäyttökiellot ja uudelleenkäyttövelvoitteet eivät ole optimaalinen ratkaisu pikaruokaravintoloissa”, pakkausvalmistajien, käyttäjien ja kierrättäjien edunvalvojana Brysselissä toimiva Matti Rantanen tähdentää.
Pakkausjäteasetus ei ole ensimmäinen esimerkki komission pääosastojen kyseenalaisesta lainvalmistelusta
Asetuksen hiominen jatkuu trilogi-neuvotteluissa 4. maaliskuuta. Suuria muutoksia asetukseen tuskin enää saadaan eikä lisäaikaa voida ottaa, jos lakipaketti halutaan saada läpi ennen kesän EU-vaaleja.
Parlamentissa osa edustajista olisi tuoreen elinkaarianalyysin ja komission ”sumutuksen” vuoksi valmiita kaatamaan koko asetuksen. Myös neuvostossa on MT:n tietojen mukaan käynnissä ankara vääntö lakipaketin lopullisesta muodosta.
Juttua on päivitetty ja editoitu 22.2. klo 9.30.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
