• Ministeriö esittää: Metsätalouden tuet perustuisivat tulevaisuudessa tehdyn työn laatuun

    Metka-tuen muutokset koskisivat neljää osa-aluetta.
    Metka-tukea voi hakea esimerkiksi taimikonhoitoon.
    Metka-tukea voi hakea esimerkiksi taimikonhoitoon. Kuva: Kimmo Haimi
    Metsä|Metsänhoito
    11.2.202514:04
    Anniina Jokinen

    Metka-tukeen ehdotetaan uutta menettelyä, kertoo maa- ja metsätalousministeriö. Tulevaisuudessa metsänhoidon tukien määrä voisi perustua siihen, millainen lopputulos tuetuilla hoitotoimenpiteillä on saavutettu.

    Asiaa valmistellut työryhmä ehdottaa, että metsätalouden kannustejärjestelmän osana toteutetaan neljä pilottia. Nämä koskevat taimikon ja nuoren metsän hoidon tuen korottamista lehtipuun osuuden perusteella, suojavyöhykkeiden jättämistä arvokkaiden virtavesien varrelle, soiden aktiivista ennallistamista sekä lehtojen luonnonhoitoa.

    Taimikon ja nuoren metsän hoitoon saisi korotuksen, jos hoitokohteella olisi keskimääräistä runsaampi lehtipuuosuus.

    Virtavesien suojavyöhykkeissä, soiden aktiivisessa ennallistamisessa ja lehtojen luonnonhoidossa kokeiltaisiin ympäristöllistä tarjouskilpailua. Se tarkoittaa, että maanomistaja voisi jättää tukipyynnöstä tarjouksen.

    Soiden aktiivisessa ennallistamisessa ja lehtojen luonnonhoidossa osan tuesta saisi töiden toteuttamisen jälkeen ja loput siinä tapauksessa, jos ennallistamisen tai hoitotyön tulos myöhemmin todetaan saavutetuksi.

    Maa- ja metsätalousministeriö käynnistää ehdotuksen pohjalta lainvalmistelutyön. Lakiesitys on tarkoitus saada lausuntokierrokselle kesällä 2025.

    Ministeriö pyytää työryhmän muistiosta lausuntoja 4.4.2025 mennessä Lausuntopalvelu.fi:ssä. Erityisesti toivotaan palautetta ja kehittämisehdotuksia pilotoitaviksi ehdotettuihin esityksiin.

    Lisää aiheesta
    • Monille metsätöissä parasta on ulkona oleminen, liikunta ja se, että näkee oman työnsä jäljen, ilmenee MT:n tekemästä kyselystä.

      Metsänhoito | MT:n kysely: Tämän kokoisen metsätilan hoitotyöt omistaja pystyy itse tekemään

      Tilaajalle
    • Eniten Metka-tukea on käytetty taimikon ja nuoren metsän hoitoon.

      Metsänhoito | Tämän vuoden Metka-tuet loppuvat pian kesken – ”Haettu odotettua enemmän”

    • Jatkuvan kasvatuksen hakkuut vaativat tarkkuutta, ettei jäävä puusto vahingoitu.

      Metsänhoito | Aiemmin kielletty menetelmä nousee pönkittämään metsätalouden kannattavuutta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    metsätalous
    Metka-tuki
    ministeriö
    metsänhoito
    soiden ennallistaminen
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla