• Metsälain väljenemisellä ei juuri vaikutusta kasvuun – metsät hakataan yhtä järeinä kuin ennen lakiuudistusta

    Metsälakiuudistuksen vaikutusta on liioiteltu, sanoo Luken johtava tutkija Kari T. Korhonen.
    Tilaajalle
    Puiden keskijäreys ei ole uudistushakkuissa pienentynyt vuoden 2015 voimaan tulleen lakiuudistuksen jälkeen, Luonnonvarakeskus on selvittänyt.
    Puiden keskijäreys ei ole uudistushakkuissa pienentynyt vuoden 2015 voimaan tulleen lakiuudistuksen jälkeen, Luonnonvarakeskus on selvittänyt. Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Metsänhoito
    20.1.202307:00
    Jouko Kyytsönen

    Metsälakia uudistettiin vuoden 2015 alusta siten, että puuston vähimmäisläpimitasta uudistushakkuissa luovuttiin. Uudistus ei ole kuitenkaan selitys puuston kasvun vähentymiselle viime vuosina, valtakunnan metsien inventointien (VMI) johtava asiantuntija Kari T. Korhonen Luonnonvarakeskuksesta (Luke) sanoo.

    ”Metsälain muutoksen vaikutusta kasvuun ja hiilinieluun Luken tutkimusten pohjalta on liioiteltu julkisuudessa. Puuston uudistusläpimitta on pysynyt lähes samana kahden viimeisimmän inventoinnin välillä vuoden 2014 jälkeen.”

    Puut kasvavat paremmin, jos harvennukset ovat lieviä ja toistuvat tiheämmin kuin voimakkaat harvennukset.
    Puut kasvavat paremmin, jos harvennukset ovat lieviä ja toistuvat tiheämmin kuin voimakkaat harvennukset. Kuva: Marita Waenerberg

    Metsien uudistamisikä on alentunut viime vuosina. Uudistettavista metsistä yhä suurempi osa on viljelymetsiä, jotka kehittyvät uudistusjäreyteen aiempaa nopeammin.

    Metsänomistajat hakevat metsistään myös hyvää tuottoa. Sijoitetulle pääomalle saatu korko nousee, kun kiertoikä lyhenee.

    ”Vaikka uudistamisikä on alentunut, ei hakatun puuston läpimitta ole pienentynyt Pohjois-Suomessa lainkaan. Etelä-Suomessa keskiläpimitta on alentunut 29 sentistä runsaaseen 27 senttiin 2000-luvulla, mutta se ei ole juuri muuttunut vuoden 2014 eli lakimuutoksen jälkeen.”

    Etelä-Suomessa metsien uudistusikä on laskenut 2000-luvun alusta 98 vuodesta 89 vuoteen ja Pohjois-Suomessa 120 vuodesta 105 vuoteen.

    ”Uudistettavien metsien ikä on alentunut koko 2000-luvun, joten metsälain uudistus ei ole siihen paljon ehtinyt vaikuttaa”, Korhonen sanoo.

    Metsäkeskuksen lokakuussa antaman tiedotteen mukaan lakimuutoksella olisi kuitenkin vaikutusta.

    Metsäkeskuksen mukaan yli kolmannes Suomen metsistä uudistetaan aiemmin kuin metsänhoidon suosituksissa esitetään ja metsälain muutoksen jälkeen puustojen läpimitat uudistushakkuissa ovat pienentyneet. Tosin kolmen viime vuoden aikana läpimitta on taas alkanut kohota lähes metsälakiuudistusta edeltävän ajan mittoihin.

    Korhosen mukaan harvennushakkuiden voimakkuudella on ollut suurempi merkitys kasvuun kuin uudistusajankohdalla. Harvennuksia tehdään harvoin mutta voimakkaina, mikä parantaa hakkuun kannattavuutta. ”Lievemmillä ja useammin toistuvilla harvennuksilla kasvu olisi tutkimusten mukaan suurempi”, Korhonen sanoo.

    Metsien kasvu aleni VMI 12:n mittausten 108 miljoonasta kuutiosta vuodessa VMI 13:n 103 miljoonaan kuutiometriin. VMI 12 mitattiin vuosina 2014–2018 ja VMI 13 vuosina 2019–2023.

    Samaan aikaan metsien hiilinielut ovat pienentyneet puuston kasvun pienentymisen, lisääntyneiden hakkuiden ja suometsien maaperähiilipäästöjen laskutavan muutoksen vuoksi.

    Kasvun pienentymisen suurimmat syyt ovat olleet kuivuus, ikärakenteen muutos ja hyvät käpyvuodet.

    ”Metsälain muutoksen merkitys oli niin pieni, ettei Luke nostanut sitä esille peratessaan kasvun vähenemisen syitä”, Korhonen kertoo.

    Korhosen mukaan korkojen nousu lisää todennäköisesti jatkossa metsänomistajien houkutusta uudistaa metsiä edelleen entistä aikaisemmin. ”Tähän mennessä lain muutoksella ei ole ollut suurta merkitystä havaittun kasvun vähenemiseen, mutta jos kysytään, olisiko kasvu suurempi, jos metsien käsittely olisi toisenlaista kuin nykyään, vastaus voisi olla toinen.”

    Tässä tulee esiin etenkin nykyistä lievempien harvennusten merkitys.

    Luke sai valtioneuvostolta vuodenvaihteessa tehtäväkseen arvioida maaliskuun loppuun mennessä metsien käsittelyn ja ohjauskeinojen merkitystä kasvuun ja nieluihin.

    Luken joulukuussa viime vuonna antaman tiedotteen mukaan vuoden 2021 kasvihuonekaasuinventaariossa maankäyttö, maankäytön muutokset ja metsätalous -sektorin (LULUCF) päästöksi vuonna 2021 tarkentui 0,9 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia (toukokuun 2021 pikaennakoissa 2,1). Metsien nettonielu oli 8,4 miljoonaa hiilidioksiditonnia, mutta maatalous ja maankäyttö vetivät taseen päästöjen puolelle.

    Vuonna 2021 metsien hakkuukertymä oli 76,3 miljoonaa kuutiometriä ja hakkuut lisääntyivät 11 prosenttia vuodesta 2020.

    Metsämaan ojitettujen turvemaiden päästöt kasvoivat. Syynä oli uusi laskentamenetelmä, joka huomioi lämpötilan vaikutuksen turpeen ja karikkeen hajoamiseen.

    Lisää aiheesta
    • Uudistushakkuut tehdään nykyisin järeämmissä metsissä kuin muutama vuosi sitten.

      Metsänhoito | Metsät uudistetaan aiempaa järeämpinä – nyt on palattu metsälain uudistamista edeltävän ajan hakkuiden läpimittoihin

      Tilaajalle
    • Tutkimus haastaa yleisen käsityksen, jonka mukaan avohakkuuaukot olisivat merkittäviä hiilipäästöjen lähteitä vähintään 10 vuoden ajan hakkuun jälkeen.

      Metsänhoito | Ruotsalaistutkimuksen tulos haastaa yleisen käsityksen ‒ havumetsä muuttuu hiilinieluksi 10 vuotta avohakkuun jälkeen, jopa 5 vuotta voi riittää

      Tilaajalle
    • Sateisina syksyinä metsään voi tulla pahoja urapainumia.

      Metsänhoito | Korjuuvaurioilla voi olla kauaskantoiset seuraukset ‒ Mitä pitää tehdä, jos toteaa omassa metsässään korjuuvaurioita?

      Tilaajalle
    • Ilmastonmuutos | Ilmastoteko: kaksi miljardia puuta pitäisi kaataa!

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla