Metsäteollisuus on huolissaan puun saatavuudesta.
”Puun tarjonnan vahvistamiseksi tarvitaan nyt aktiivisia toimia. Siitä hyötyvät niin metsänomistajat kuin metsäteollisuuskin. Samalla tuotamme merkittävää arvonlisää koko Suomen taloudelle”, sanoo Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Karoliina Niemi.
Yksi tehokkaista toimista Metsäteollisuuden mielestä olisi kuolinpesien aktivoiminen. Suomen yksityismetsistä noin kymmenen prosenttia on kuolinpesien omistuksessa. Kuolinpesässä metsään liittyvät päätökset vaativat yksimielisyyden, mikä usein jarruttaa päätöksentekoa.
”Selvennyslainhuudon avulla tieto kuolinpesän osakkaista tulisi lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin. Selvennyslainhuutoa ei kuitenkaan juurikaan haeta, koska se on maksullinen palvelu”; Metsäteollisuus toteaa tiedotteessa.
Automaattisesti saatava selvennyslainhuuto hyödyttäisi sekä kuolinpesiä että näiden kanssa asioivia tahoja ja siten aktivoisi yhteisomistuksessa olevien metsien käyttöä. Ehdotus automaattisesta selvennyslainhuudosta on mukana hallitusohjelmassa 2023–2027.
Kantohinnat olivat maaliskuussa korkeammalla tasolla kuin vuosi sitten.
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat tammi–maaliskuussa puuta yksityismetsistä 7,4 miljoonaa kuutiota. Määrä on 13 prosenttia vähemmän kuin edellisen vuoden vastaavana aikana. Viiden vuoden vastaavan ajan keskiarvoon verrattuna määrä on prosentin suurempi.
Kuitupuun ostomäärä oli 3,9 ja tukkien ostomäärä 3,2 miljoonaa kuutiota. Viiden vuoden keskiarvoon verrattuna niin kuitupuun kuin tukkien ostomäärä väheni kaksi prosenttia.
Kantohinnat olivat maaliskuussa korkeammalla tasolla kuin vuosi sitten. Edellisen vuoden maaliskuuhun verrattuna havutukkien kantohinnat olivat 1–2 prosenttia ja koivutukin 13 prosenttia korkeammalla kuin vuosi sitten. Kuitupuiden kantohinnat olivat 15 prosenttia korkeammat kuin viime vuoden maaliskuussa.
Maaliskuussa mäntytukista maksettiin keskimäärin 73 euroa kuutiolta hinnan vaihdellessa alueittain ja hakkuutavoittain 49 ja 77 euron välillä. Kuusitukin keskihinta oli 75 euroa kuutiolta, ja hinta vaihteli 42 ja 78 euron välillä. Koivutukin keskihinta oli puolestaan 61 euroa kuutiolta 41 ja 69 euron hintavaihteluvälillä. Kuitupuiden keskikantohinta oli 28–30 euroa kuutiolta, ja hinta vaihteli 19 ja 33 euron välillä.
Kantohintojen vaihteluun on useita syitä. Hintatasoon vaikuttavat muun muassa korjattavan puuston kokonaismäärä, puun laatu, runkojen koko, hakkuutapa, metsä- ja kaukokuljetusmatka, maasto sekä korjuuajankohta ja -olosuhteet. Tämän vuoksi puun hinta saattaa vaihdella merkittävästi jopa vierekkäisillä metsäkohteilla.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
