• Metsästäjien ampumakoulutus uudistuu ensi vuonna

    Ampumakoulutuksen käyminen ei ole pakollista, mutta siitä voi olla etua esimerkiksi metsästysseuran jäsenyyttä tai aselupaa hakiessa.
    Ampumakoulutuksissa perehdytään haulikko- ja kivääriammuntaan sekä turvalliseen aseen käsittelyyn.
    Ampumakoulutuksissa perehdytään haulikko- ja kivääriammuntaan sekä turvalliseen aseen käsittelyyn. Kuva: Taina Renkola
    Metsä|Erä
    6.7.202511:00
    Anni-Sofia Hoppi

    Uusille metsästäjille järjestettävät ampumakoulutukset uudistuvat ensi vuoden aikana.

    ”Jossain päin Suomea koulutuksia ei ole riittävästi tarjolla ja jossain taas on liian vähän kysyntää”, kertoo Metsästäjäliiton metsästysampumapäällikkö Jussi Partanen.

    Muun muassa tätä ongelmaa ratkotaan Metsästysammunnan ABC -hankkeessa, jonka tavoitteena on parantaa uusien metsästäjien ampumataitoa ja turvallista aseenkäsittelyä.

    Ampumakoulutuksen käyminen ei ole pakollista ennen metsästyksen aloittamista. Jussi Partasen mielestä se on kuitenkin suositeltavaa.
    Ampumakoulutuksen käyminen ei ole pakollista ennen metsästyksen aloittamista. Jussi Partasen mielestä se on kuitenkin suositeltavaa. Kuva: Sanne Katainen

    Maa- ja metsätalousministeriön rahoittaman hankkeen aikana järjestetään 30 kouluttajakoulutusta, laajennetaan ampumakoulutusten saatavuutta ja kehitetään kaupunkikoulutuksia.

    Hankkeen koordinaattorina toimii yleisesikuntaeverstiluutnantti ja ammatillinen opettaja Tapio Palmunen, jolla on pitkä kokemus metsästysammunnassa.

    Metsästysharrastuksen jatkuvuuden kannalta sopivien kouluttajien ja ampumaratojen löytyminen on ensiarvoisen tärkeää.

    ”Kun uusi metsästäjä tulee koulutukseen, se voi olla ensimmäinen kerta ampumaradalla. Kouluttajan täytyy ymmärtää kokemattomuus”, Partanen muistuttaa.

    ”Alle kaksikymppiset ovat merkittävin uusi harrastajien ryhmä.”

    Jussi Partanen

    Uudistamisen jälkeen osa ampumakoulutuksen opetuksesta siirtyy verkkoon. Samalla käytännön osuus tiivistyy kuudesta tunnista neljään. Tämä helpottaa etenkin syrjäseuduilla asuvia, joilla on pitkä matka lähimmälle ampumaradalle.

    ”Verkkokoulutuksen avulla voidaan opettaa tiettyjä asioita teoriassa ja radalla keskitytään sitten niiden viemiseen käytäntöön.”

    Ampumakoulutuksen käyminen ei ole pakollista ennen metsästyksen aloittamista. Se on kuitenkin suositeltavaa ja voi olla eduksi esimerkiksi metsästysseuran jäsenyyttä tai aselupaa hakiessa, Partanen vinkkaa.

    Koulutus on suunnattu juuri metsästystutkinnon suorittaneille, muuta siihen voi osallistua myös jo ennen tutkinnon suorittamista.

    Koulutuksen hinta on tänä vuonna aikuiselta 70 euroa ja alaikäiseltä 50 euroa. Osallistujalla ei tarvitse olla omia aseita. Koulutuksen käyneet saavat postissa metsästysampumakortin.

    Partanen muistuttaa, että koulutuksessa oppii vain perusteet aseen käsittelystä. Varsinainen harjoittelu alkaa vasta koulutuksen jälkeen.

    Metsästysammunnan ABC

    Maa- ja metsätalousministeriön rahoittama hanke.

    Jatkuu marraskuuhun 2026 saakka.

    Hankkeen tavoitteena on parantaa uusien metsästäjien ampumataitoa ja turvallista aseenkäsittelyä.

    Käytännön osuus tiivistetään neljän tunnin koulutukseksi, jota tuetaan verkkokoulutuksella.

    Vuosittain noin 6 000–8 000 uutta metsästäjää suorittaa metsästäjätutkinnon.

    Metsästäjien ikääntyminen on ollut jo pitkään tapetilla, mutta Partasen mukaan naisten määrä kasvaa edelleen ja nuoret löytävät yhä metsästyksen pariin.

    Etenkin suurten kaupunkien läheisyydessä olevat ampumaradat ovat kovalla käytöllä, ja ampumakoulutukset menevät nopeasti täyteen.

    ”Jo noin kuudesosa uusista metsästäjistä tulee Uudeltamaalta. Alle kaksikymppiset ovat merkittävin uusi harrastajien ryhmä.”

    Kesällä järjestettävät metsästysammunnan ABC -kouluutkset löytyvät Metsästäjäliiton tapahtumakalenterista.

    Lisää aiheesta
    • Ennen kuin aselupaa myönnetään, arvioidaan, onko hakijalla hyväksyttävä käyttötarkoitus aseelle. Sellainen voi olla esimerkiksi metsästys tai ampumaharrastus.

      Metsästys | Aselupaa vaikeampi saada kuin aiemmin – näillä ehdoilla luvan nykyään saa

      Tilaajalle
    • Lahti L-35 pistoolin prototyyppi myytiin huutokaupassa kovaan hintaan.

      Metsästys | Sukulaisen salainen asekätkö voi olla kymmenien tuhansien eurojen arvoinen – näin löydät sille omistajan

      Tilaajalle
    • Jos edellisen aseluvan hakemisesta on kulunut yli kymmenen vuotta, pitää hakijan käydä aselupahaastattelussa.

      Metsästys | Aselupahaastattelussa saatetaan kysyä outojakin kysymyksiä – yllätyksiin on hyvä syy

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle