• Puukaupan jarrutuksen voima yllätti, kauppamäärä jäämässä pienemmäksi kuin viime vuonna

    Elo- ja syyskuussa puun kysyntä on vähentynyt. Puun hinta on laskenut tasaisesti alkukesän huipuista.
    Tilaajalle
    Puun hinnat ovat laskeneet, koska teollisuuden lopputuotteiden kysyntä on hiipunut ja  hinnat pudonneet. Kaikki tämä johtuu talouskasvun yleisestä jämähtämisestä.
    Puun hinnat ovat laskeneet, koska teollisuuden lopputuotteiden kysyntä on hiipunut ja hinnat pudonneet. Kaikki tämä johtuu talouskasvun yleisestä jämähtämisestä. Kuva: Juha Kaihlanen
    Metsä|Puukauppa
    6.10.202311:09
    Sami Suojanen & Aura Pilkama

    Metsäteollisuuden etujärjestö Metsäteollisuus ry julkaisi elokuussa tiedotteen, jossa se odotti puukaupan vilkastuvan lomakauden jälkeen.

    Nyt näyttää käyvän niin, että nämä odotukset eivät toteudu. Puukauppa on hiljentynyt elo- ja syyskuussa odotettua enemmän. Metsäteollisuuden viikkoseurannan mukaan puukauppamäärät ovat tänä vuonna kesälomien jälkeen olleet vain puolet viime vuodesta.

    ”Vielä ollaan noin kymmenyksen edellä viime vuotta koko vuoden kumulatiivisessa tarkastelussa, mutta jos tahti jatkuu samana kuin elo- ja syyskuussa, niin sukelletaan viime vuoden alapuolelle”, toteaa PTT:n tutkimusjohtaja Paula Horne.

    Puukauppamäärät olivat suurimmillaan puun hintapiikin aikaan toukokuussa. Kuusitukista maksettiin tuolloin 78,5 euroa kuutiolta, kun taas syyskuun toisella viikolla oltiin 71,5 eurossa.

    Hinta on nyt alhaisempi kuin viime vuoden vastaavana aikana ja kun huomioon otetaan inflaatio, niin reaalihinta on laskenut yli kuusi prosenttia.

    Myös mäntytukin hinta on laskenut kuusen tahdissa, mutta koivun hinta on tasaantunut pienen alamäen jälkeen noin 55 euron kuutiohintaan. Koivulle riittää kysyntää, koska koivuvaneri käy kaupaksi.

    Kuitupuun hinnat ovat niin ikään laskeneet. Pudotus huipusta on runsaat kymmenen prosenttia. Hinnat ovat kuitenkin vielä viidenneksen tai jopa yli neljänneksen korkeammat kuin vuosi sitten.

    Puun hinnat ovat laskeneet, koska teollisuuden lopputuotteiden kysyntä on hiipunut ja hinnat ovat pudonneet. Kaikki tämä johtuu talouskasvun yleisestä jämähtämisestä.

    Horne muistuttaa, että kotimaista puuta tarvitaan edelleen. Tämä koskee erityisesti kuitupuuta, koska tuonti Baltiasta ja Ruotsista ei pysty täyttämään Venäjän tuontipuun poistumisen jättämää aukkoa.

    Tosin kuitupuun kysyntää leikkaa Stora Enson päätös sulkea Sunilan valkaistua havupuusellua tuottanut tehdas. Lisäksi arvioimista vaikeuttaa epävarmuus sellutehtaiden tulevista käyntiasteista.

    Rakentamisen alamäki on leikannut sahatavaran kysyntää ja hintoja. Kotimaassa useita rakentajia on mennyt konkurssiin ja sahoja seisoo heikon kysynnän takia.

    Rakentamisen hiljeneminen vaivaa kaikkia keskeisiä markkinoita.

    Sahojen edustajat ovat puhuneet tukin hinnanlaskun tarpeesta jo jonkin aikaa. Koskisen Oyj:n toimitusjohtaja Jukka Pahta toteaa sähköpostivastauksessaan, että sahatavaran myyntihinnat ovat kahden vahvan vuoden jälkeen laskeneet nopeasti ja rajusti.

    ”Hinnat ovat saavuttaneet koronaa edeltävät tasot, jolloin sahateollisuuden kannattavuus oli erittäin heikko ja sellaisella tasolla, että monet toimijat olivat tappiollisia”, Pahta toteaa.

    Hän ei sano, paljonko tukin pitäisi maksaa mutta vetoaa grafiikkaan, jossa verrataan tukkihintaindeksin muutosta sahatavarahintaindeksin muutokseen.

    ”Vuosien 2021 ja 2022 vahvojen markkinahintojen jälkeen ollaan jälleen tilanteessa, jossa tukin hinnan muutoksen suhde sahatavaran hintamuutokseen on historiallisen epäedullinen sahojen kilpailukyvyn kannalta.”

    Puumarkkinoilla ei soi pelkästään blues. Venäjän tuontipuu ja eri puujakeiden poistuminen Suomesta nostivat energiapuun kysyntää merkittävästi.

    Kysynnän nousu näkyy myös hinnoissa. Pystykaupoissa energiapuun keskimääräinen hinta on noussut tämän vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana runsaat 70 prosenttia. Hankintakaupoissa nousu on ollut maltillisempaa.

    Horne sanoo, että ihan viime viikkoina energiapuun hinnannousu on tasoittunut. Se näkyy ensimerkiksi ensiharvennushinnoissa, jotka ovat tulleet hienoisesti alas.

    Lisää aiheesta
    • Selvästi yli puolet metsänomistajista kertoo olevansa tyytyväisiä puun hinnan aiempaan kehitykseen tänä vuonna.

      Metsä | Metsänomistajat odottavat puun hinnan laskevan − viljelijät myyvät puuta rahantarpeessa

      Tilaajalle
    • Selluteollisuudessa nähdään tänä vuonna sekä tuotannon vähennyksiä että lisäyksiä. Metsä Group lisää sellun tuotantoa uudella Kemin biotuotetehtaallaan, joka käynnistettiin 20. syyskuuta.

      Metsäteollisuus | PTT:n Paula Horne ennustaa, että uusi normaali puumarkkinoilla löytyy suhdannepohjan jälkeen ‒ Miltä näyttää loppuvuosi?

      Tilaajalle
    • Metsänomistaja Risto Välilä tarkasteli vuonna 2013 istuttamaansa koivikkoa kesän lopulla.

      Metsänhoito | Metsänomistajien kiinnostus hoitotöihin on kasvussa – tutkimus paljastaa, minkä yhtiön puukauppa-asiakkaat ovat innokkaimpia metsien hoitajia

      Tilaajalle
    • Useimmissa puukauppa­sopimuksissa ostajalla on kaksi vuotta aikaa toteuttaa sopimuksen mukainen hakkuu. Usein puunkorjuu tapahtuu varsin nopeasti.

      Puukauppa | Miten solmia onnistuneet puukaupat? Kokosimme vinkit metsänomistajalle

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    puukauppa
    Metsäteollisuus
    puun hinta
    sahateollisuus
    rakentaminen
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Puukaupan jumiutuminen huolettaa yrittäjiä – mistä hakattavaa löytyy riittävästi ensi vuoden ensimmäiselle puoliskolle.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäteollisuudella sumuinen markkina – myös Teboil-pakoitteet vaikeuttavat urakoitsijoiden toimintaa

  • Koneviesti | Puukaupan korkeasuhdanne vuonna 2021 näkyy kantorahatulojen ennakkotilastoissa

  • Koneviesti | Metsäalan tapahtuma Proforest järjestetään vapun jälkeen