
MT kysyi viime viikolla verkossa lukijoiden kiinnostusta metsämaan ostoihin ensi vuonna. Vastaajista 44,2 prosenttia kertoi, ettei metsämaan ostaminen kiinnosta tällä hetkellä.
Avoimissa vastauksissa korostui metsämaan kallis hinta. Samaan aikaan moni kommentoi puun hinnan laskua ja metsäomistamiseen liittyviä tulevaisuuden riskejä.
Näin lukijat kommentoivat asiaa verkossa:
”Metsä ei ole enää hyvä sijoitus. Säätiöt ja rahastot ovat nostaneet metsän hinnan hyvin korkealle. Siitä seuraa samanlainen sijoituskullan kuin asunnoista. Kun puun hinta laskee, niin sijoittajat eivät saa myydyksi rahastojaan edes tappiolla.”
”Haluaisin, mutta vielä ei ole rahaa ostaa. Tällä hetkellä minulla on elämäntilanteen takia vähän rahaa käytössä, vuokralla uudella paikkakunnalla ja koti vanhalla myymättä. Ostin silti juuri vaimon kanssa uuden sijoitusasunnon. Yleisesti ottaen sijoitusasuntoja on helpompi ostaa, pääsee kiinni pienemmällä alkurahalla. Se on harmi.”
”Kun puun hinta laskee, niin sijoittajat eivät saa myydyksi rahastojaan edes tappiolla.”
”Metsän hinta on täysin eriytynyt sen tuottoarvosta. Löysä raha etsii uutta kotia. Kaikelle kasvavalle puulle ei tulevaisuudessa ole ostajaa.”
”Nykyhinnat ovat älyttömiä. Mitkään tuotto-odotukset eivät tue metsän ostamista. Lisäksi riskit kasvavat koko ajan, muun muassa ilmastonmuutos, tuhohyönteiset ja erilaiset kasvitaudit (tyvitervastauti ja maannousema).”
”Puunhinnat laskevat, mutta metsänhinta jäänyt korkealle. Joustoa puunhinnan mukana alaspäin pitää tulla. Kun puunhinta on laskenut kympillä, pitäisi metsän kauppahinnatkin laskea suunnilleen samassa suhteessa.”
”Yleisesti ottaen sijoitusasuntoja on helpompi ostaa, pääsee kiinni pienemmällä alkurahalla. Se on harmi.”
Metsän osto on nykyään riski, koska ei voi ollenkaan tietää päätetäänkö jossain yhtäkkiä tehdä metsäsi läpi esimerkiksi tie tai sähkölinja tai joku muu pakkolunastus. Tuntuu että oikeasti se, kuka on rahalla maksanut metsän ja luullut sitä omakseen, ulkopuoliset tahot saavat sen tuhota, koska haluavat etkä itse voi sille mitään.”
Puun hinta on ollut todella korkealla, mistä syystä myös metsät ovat nyt arvossaan ja sijoitus kannattaa miettiä tarkoin. Missä kohtaa saadaan taas samanlaiset hintahuiput tukkipuille? Toinen kysymys on energiapuun arvostus, mikä on laskussa myös, jolloin ei ole taattua, miten paljon sitä jatkossa hyödynnetään, monet tehtaat luopuvat puusta ja toimivat mieluummin sähköllä. Nykyään oman lukunsa tuo metsien hakkuiden säätely. Mikäli lait menevät läpi, ei metsästä saa enää samanlaista tuottoa kerralla kuin nyt, jolloin ei voi laskea sen varaan, että saisi rahansa takaisin sijoituksesta muutamassa vuodessa.”
”Hinnat karanneet, sijoitusyhtiöt ostavat ylihinnalla ja kaavoittavat tuulivoima alueeksi.”
”Tavoitteena on kyllä ostaa, mikäli sopiva palsta sopivalta etäisyydeltä löytyy. Ja jos hinta on oikea! Viime aikoina hintapyynnöt ovat olleet puustoon nähden huimaavia. Maapohjahan täällä Lapissa ei maksa juuri mitään, ellei nyt tunturikeskuksista puhuta.”
”Hinnat karanneet, sijoitusyhtiöt ostavat ylihinnalla ja kaavoittavat tuulivoima alueeksi.”
”Metsän omistukseen liittyvät tulevaisuuden ja nykyiset rajoitteet ja säännökset heikentävät metsän mielenkiintoa sijoituskohteena. Samoin sen arvo perintönä on epäselvä, koska nuoret eivät välttämättä ole kiinnostuneita tai asuvat liian kaukana tilasta.”
Kysely tehtiin MT:n verkkosivuilla 22.–28.10.2025. Kyselyyn vastasi 814 henkilöä.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
