• IS: Paperitehtaan trukkikuski Olavi jätti miljoonien perinnön – asetti varoille kapean käyttöehdon

    Hulppean yllätysperinnön saa taloutensa kanssa tuskaileva Kouvolan kaupunki.
    Paperitehtaan trukkikuski kehitteli mojovan yllätyksen. Kuvituskuva.
    Paperitehtaan trukkikuski kehitteli mojovan yllätyksen. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Yhteiskunta
    4.10.202310:07
    Jukka Hämäläinen

    Myllykosken paperitehtaalla trukkikuskina työskennellyt Olavi Pokki testamenttasi Kouvolan kaupungille omaisuuden, jonka arvo on perukirjan mukaan peräti 2,9 miljoonaa euroa, uutisoi Ilta-Sanomat.

    Noin 6 000 asukkaan Myllykosken taajamasta suljettiin paperitehdas vuonna 2011. Nyt Pokin testamentti tuo iloa alueelle. Hänen viimeinen tahtonsa oli, että testamentatut varat osoitetaan Myllykosken alueen vanhuksille. Miehellä ei ollut perillisiä.

    Miljoonavarallisuus koostuu pääasiassa pörssiosakkeista ja rahasto-osuuksista. Esimerkiksi UPM-Kymmenen osakkeita on liki 840 000 euron arvosta.

    Palkkatulot eivät viime vuonna 95-vuotiaana kuolleen Pokin varallisuutta selitä. Hänen vaurastumisensa salaisuus oli pitkäaikainen osakesäästäminen, sillä hän innostui sijoittamisesta jo nuorena.

    Varallisuuttaan Pokki ei näyttänyt. Sukulaisen mukaan hän eli vaatimattomasti, oli säntillinen eikä käyttänyt alkoholia tai tupakoinut.

    ”Tämä on kaupungille erittäin merkittävä lahjoitus”, Kouvolan kaupunginjohtaja Marita Toikka kiittelee.

    Testamenttivaroilla perustettava säätiö tulee myöntämään avustuksia Myllykosken ikäihmisten hyvinvoinnin edistämiseen liittyvään toimintaan.

    Ilta-Sanomien juttuun pääset tästä.

    Lisää aiheesta
    • Siivooja Leena Mielonen tekee kevätsiivousta Kerimäen kirkossa.

      Rakentaminen ja remontointi | Maailman suurin puukirkko on miljoonaremonttien tarpeessa – ylpeydenaihe on poikinut testamenttilahjoituksia

    • Usein perintöriitojen perimmäinen syy on taistelu siitä, kenen ajatellaan olleen vanhempien suosikki ja kuka on kokenut jääneensä vähemmälle.

      Koti | Pätevän testamentin voi laatia jopa hotellin muistilehtiölle – joskus edes repiminen ei peruuta sitä

    • Alun järkytys metsänomistajuudesta on nyt vaihtunut innostukseksi. Laura Pykäläinen on jo päässyt suunnittelemaan metsänhoitotoimenpiteitä.

      Metsänhoito | Perintömetsä tuli 25-vuotiaalle Lauralle täytenä yllätyksenä: ”Tuntuu todella hyvälle päästä pohtimaan, mitä omalle metsälle voi tehdä”

      Tilaajalle
    • Rihkamalta näyttävien perintötavaroiden joukosta voi löytyä todellisia aarteita.

      Koti | Perinnön seassa voi olla todellisia aarteita – näillä vinkeillä selvität tavaroiden arvon

    • ”Kaikkein pahimpaan pitää varautua, elämä kun voi muuttua sormia napsauttamalla", toteaa maidontuottaja Jarkko Hyttinen. Hän pyörittää puolisonsa Anni Heiskasen kanssa noin 70 lehmän maitotilaa.

      Maidontuottajat päättivät varautua ennalta pahimpaan – ”Kaikki kirjoitettiin auki, että työt saadaan läpivietyä tilalla, jos meitä ei yhtäkkiä ole"

    Artikkelin aiheet
    Olavi Pokki
    kouvola
    myllykoski
    testamentti
    osakesijoittaminen
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle