
”Kaikki lähtee liikkeelle siitä, miten metsää on hoidettu ja pidetty huolta sen arvon kehityksestä”, sanoo Nordean Kiinnitysluottopankin toimitusjohtaja Jussi Pajala.
”Mitä paremmin pitää omaisuudestaan huolta, sen parempi on sen vakuusarvo ja taloudellinen hyöty. Tämä totuus koskee myös metsää.”
Nordean, OP Pohjolan ja S-pankin mukaan metsäkiinteistön sijainti tai koko eivät ratkaise sitä, kelpaako metsä lainan vakuudeksi. Suurempi merkitys vakuusarvon määrityksessä on ajantasaisella metsävaratiedolla.
Vaikka maantieteellinen sijainti ei ole ratkaisevaa, liittyy se arvonmäärityksessä metsän hakkuukelpoisuuteen.
”Kunnon pikitien varressa oleva kelirikkoleimikko on varmasti arvokkaampi, kuin esimerkiksi tiettömien taipaleiden takana sijaitseva leimikko”, kertoo metsänomistuksen asiantuntija Jarmo Mulari Suomen metsäkeskukselta.
Metsätaloudellisen arvon määrityksessä eniten painavat Mularin mukaan puuston määrä ja laatu. Myös lyhyen aikavälin hakkuumahdollisuuden eli se, kuinka nopeasti puuta voi muuttaa rahaksi nostaa arvoa.
Ammattilaisen laatiman metsätilan arviossa käytetään yleensä summa-arvomenetelmää, mutta myös tuottoarvo- ja kauppa-arvomenetelmiä voi hyödyntää.
Tuottoarvomenetelmässä metsätilan tulevaisuuden tuottoja ja kuluja muutetaan nykyarvoksi korkolaskennan avulla. Kauppa-arvomenetelmä taas perustuu toteutuneisiin, samankaltaisten kohteiden kauppahintoihin.
Metsätaloudellisen arvon määrityksessä eniten painavat puuston määrä ja laatu.
Summa-arvomenetelmällä tehdyssä tila-arviossa metsätilan arvo määritetään metsikkökuvioittain puuston hakkuuarvon ja mahdollisen odotusarvon, taimikoiden arvon sekä maapohjan arvon summana. Lisäksi arvioon peilataan kauppahintatilastoja.
”Arvion laadinnassa punnitaan ammattilaisen osaaminen ja paikallisten markkinoiden tuntemus”, Mulari sanoo.
OP Pohjolassa metsät arvioidaan OP Metsäarvion avulla. Metsäammattilainen varmistaa satelliitti- ja ilmakuvien sekä metsänkäyttöilmoitusten perusteella, että arvion pohjana toimiva metsävaratieto on ajan tasalla.
Arvio soveltuu OP:n henkilöasiakasrahoituksesta vastaavan johtajan Hanna Heinosen mukaan vakuusarvon määrittelyn lisäksi esimerkiksi perunkirjoitukseen, sukupolven vaihdoksen suunnitteluun sekä perintö- ja lahjaveroarvon määrittelyyn.
”Luottopäätöstä tehdessään pankki arvioi vakuuksien lisäksi erityisesti asiakkaan maksukykyä, kuten kaikissa rahoitustilanteissa”, hän kuvailee.
S-pankilla vakuudeksi kaavaillun metsän arvon määrittelemiseen tarvitaan mahdollisimman tuore metsänhoitoyhdistyksen laatima arvio tai erillinen tila-arvio.
Myös Nordeassa arvonmäärityksen pohjana on summa-arvomenetelmä, jonka lisäksi päätöksenteon tukena hyödynnetään ulkoisen palvelutuottajan keräämää metsädatatietoa.
”Seuraamme vakuutena olevien metsätilojen arvon kehitystä ja haluamme palvella hyvin laajasti koko asiakaskuntaamme”, Pajala sanoo.
OP:lla metsän käyvästä arvosta vakuusarvo on metsäkiinteistöillä 60 prosenttia, Nordealla korkeintaan 50 prosenttia.
Pankeissa kaikki vakuudet arvioidaan erikseen, ja vakuusarvostus määritellään pankin tekemän kokonaisarvion perusteella. OP:lla metsän käyvästä arvosta vakuusarvo on metsäkiinteistöillä 60 prosenttia, Nordealla korkeintaan 50 prosenttia.
Pankit pitävät metsää hyvänä vakuuskohteena. S-Pankin lainapalveluiden Senior kehityspäällikkö Annemari Airaksisen mukaan lainalle tarvitaan aina metsän lisäksi muuta reaalivakuutta, jolloin metsä toimii lainan lisävakuutena.
Pankit arvioivat asiakkaan tilanteen kuitenkin aina tapauskohtaisesti.
Monia askarruttaa se, saako metsää hakata lainakiinnityksen jälkeen. Vaikka metsä takaa lainan, pysyy valta metsästä Mularin mukaan omistajalla.
”Metsän hallintaoikeus säilyy omistajalla, se ei muutu mihinkään. Kyse on lopulta sopimusasioista, sopia voi mitä vain”, hän kertoo.
Pantatun metsän hakkuita suunniteltaessa keskeistä on se, ettei metsän vakuusarvo alene liikaa.
”Normaali metsätalouden harjoittaminen saa jatkua ja on syytäkin, että metsä pysyy kunnossa”, Mulari toteaa.
Siinä missä metsän vakuusarvo hakkuissa alenisi, lyhenee laina puunmyyntituloilla.
Metsän arvoa tai vakuuskelpoisuutta alentavia toimia ei kuitenkaan saa tehdä. Jos suunnitelmissa on poikkeuksellisen laajoja hakkuita, tulee niistä ilmoittaa pankille.
Metsän arvoa tai vakuuskelpoisuutta alentavia toimia ei kuitenkaan saa tehdä.
Hakkuiden jälkeen metsä pitää arvioida uudestaan tai määritellä hakatun metsän arvolla, ja huomioida tämä vähentävästi metsän koko vakuusarvon kanssa.
”Uusi arvioi voidaan pyytää asiakkaalta erityisesti silloin, jos lainalle tehdään uudelleenjärjestelyjä tai muutoksia”, kertoo Airaksinen S-pankista.
Kaikki kolme pankkia myös edellyttävät tai suosittavat metsän vakuuttamista vähintään palovahingon korvaavalla vakuutuksella.
Pajalan mukaan pitkäjänteisen ja oikea-aikaisten metsänhoidon lisäksi Nordeassa arvostetaan metsän muita arvoja. Tähän lukeutuu muun muassa metsän vapaaehtoinen suojeleminen.
Osittainen suojelu ei estä metsäkiinteistön käyttöä vakuutena. Määräaikainen suojelu voi tuottaa metsänomistajalle taloudellista hyötyä vapaaehtoisten suojeluohjelmien kautta.
”Määräaikaisessa suojelussa tuloja tulee kuten puukaupastakin, mikä on pankin ja lainanmaksun näkökulmasta niin sanotusti lievempi toimenpide kuin suojelu kokonaan”, Mulari muistuttaa.
Pysyvä suojelu pienentää metsän taloudellista arvoa, sillä puunmyyntitulot jäävät saamatta, mikä laskee vakuuden määrää pankissa.
Metsän arvonmääritys perustuu puuston määrään ja laatuun sekä ajantasaiseen metsänhoitosuunnitelmaan.
Pankit vaativat usein metsäammattilaisen laatiman arvioinnin. Arvioon peilataan kauppahintatilastoja ja metsävaratietoa.
Metsän vakuusarvo on keskimääräisesti noin 60 prosenttia.
Metsän hallintaoikeus säilyy omistajalla, mutta laajoista hakkuista on sovittava pankin kanssa.
Osittainen suojelu ei estä vakuuskäyttöä, mutta pysyvä suojelu voi laskea vakuusarvoa.
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia uutisia sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
