• Metsäisten luontotyyppien kriteerit kaipaavat kehittämistä – voi olla suuri vaikutus Suomelle koituviin ennallistamisen kustannuksiin

    Selvityksessä arvioitiin luonnon- ja harjumetsien, lehtojen ja puustoisten soiden kriteerejä.
    Harjumetsien kriteereiksi esitettiin kolme uutta vaihtoehtoa.
    Harjumetsien kriteereiksi esitettiin kolme uutta vaihtoehtoa. Kuva: Tuomo Kesäläinen
    Metsä|Metsä
    19.12.202511:29
    Jukka Hämäläinen

    Kansallista ennallistamissuunnitelmaa varten tarvitaan tietoa eri luontotyyppien pinta-aloista sekä niiden jakautumisesta hyvässä ja ei hyvässä tilassa oleviin.

    Luontotyyppien EU-tason määritelmillä, niiden kansallisella tulkinnalla ja tulkinnan perusteella muodostetuilla kriteereillä on vaikutusta siihen, kuinka suureksi ennallistamispinta-alat muodostuvat.

    Luonnonvarakeskus (Luke) ja Tapio oy ovat tuottaneet työn pohjaksi ehdotuksia luontotyyppien tunnistamisen ja hyvän tilan kriteereiden kehittämiseksi.

    Selvityksen mukaan metsäisten luontotyyppien hyvän tilan saavuttamisesta aiheutuu erilaisten ekologisten vaikutusten lisäksi merkittäviä taloudellisia vaikutuksia. Ne kohdistuvat ennallistamisen toteuttamisen lisäksi puuntuotantoon, metsäsektorin arvonlisään, työllisyyteen, kiinteistöjen arvoihin sekä luontomatkailuun ja virkistyskäyttöön, todetaan Luken tiedotteessa.

    Luontotyyppien määritelmät on kuvattu hyvin lyhyesti Euroopan komission luontotyyppikäsikirjassa. Käsikirjan yleisluonteisuuden takia suojelualueiden inventointeja varten laadittiin kotimainen opas.

    Luken ja Tapion selvityksessä keskityttiin laaja-alaisimpiin metsäisiin luontotyyppeihin, joita ovat boreaaliset luonnonmetsät, harjumetsät, lehdot ja puustoiset suot.

    Esimerkiksi harjumetsien tulkinnalla voi olla vaikutuksia suojelutason arviointiin.

    Boreaalisten luonnonmetsien kriteerejä ehdotetaan kehitettäväksi esimerkiksi siten, että uudistuskypsyyden asteen sijaan käytettäisiin selkeitä ikärajoja. Kuolleen puun määrää koskevassa määrittelyssä nähtiin tärkeäksi, että kasvupaikasta ja maantieteellisestä sijainnista johtuvat erot otettaisiin huomioon.

    Selvityksessä ehdotetaankin, että boreaalisissa luonnonmetsissä kuolleen puun raja-arvona sovelletaan kymmentä prosenttia kokonaispuuston tilavuudesta. Tässä yhteydessä luovuttaisiin nykymääritelmässä vaihtoehtona olevasta kiinteästä raja-arvosta, joka on kymmenen kuutiometriä hehtaarilla.

    Harjumuodostumiin tulkitaan nykyisellään kuuluvaksi kaikki jäätikköjokimuodostumien metsät. Luke ja Tapio esittävät uutena kolme muuta vaihtoehtoa. Suppein, Ruotsissakin sovellettu harjumetsien tulkinta perustuu ominaispiirteisiin, kasvillisuuteen ja lajistoon. Toisen tulkinnan mukaan luontotyyppiin luettaisiin harjujen valorinteet ja kolmannen mukaan kaikki harjumetsät, joilla on selvä korkeusero ympäröivään maastoon. Tulkinnan valinnalla voi olla vaikutuksia suojelutason arviointiin.

    Ehdotettujen kriteerien soveltamisen vaikutuksista tarvitaan vielä kokonaisvaltaiset arviot, ennen kuin niitä on mahdollista hyödyntää ennallistamisasetuksen mukaisessa luontotyyppien arvioinnissa. Myös ehdotetut metsänkäsittelyt vaativat täsmentämistä, ennen kuin niitä voidaan soveltaa metsätaloudessa.

    Raportti tuotettiin Luken ja Tapion yhteistyönä Metsäisten luontotyyppien hyvän tilan määrittely (Luhti) -hankkeessa.

    Lisää aiheesta
    • Ennallistamisella tarkoitetaan luonnon tilan parantamista. Se voi tarkoittaa esimerkiksi suo-ojien tukkimista, purojen palauttamista kohti luonnontilaa tai kuusen poistamista lehdoista. Kuvassa ennallistetaan suota.

      Metsäpolitiikka | Asiantuntijat laskivat: Hakkuista voi kadota jopa viidennes ennallistamisvaatimusten takia

      Tilaajalle
    • Ennallistamistoimet kannattaa aloittaa monimuotoisuuden kannalta arvokkaimmilla kohteilla. Pudasjärvellä ennallistettiin tuottamatonta suometsää marraskuussa.

      Metsäpolitiikka | Kunnianhimoisin ennallistamistavoite veisi 4–5 sellutehtaan käyttämän puumäärän

      Tilaajalle
    • Entistä varovaisemmalla metsämaan käsittelyllä voidaan vähentää maa-aineksen ja ravinteiden huuhtoutumista vesiin.

      Ympäristö | Vesiensuojelusta tulee metsätalouden arkipäivää – suojelu alkaa jo hakkuutyömaalla

    • Pääministeri Petteri Orpo on lähestynyt muita maita kirjeellä, jossa esitetään EU:n ennallistamisasetuksen uudelleenarviointia.

      Politiikka | STT: Suomi pyrkii Orpon johdolla vesittämään EU:n ennallistamisasetusta

    Artikkelin aiheet
    luonnon monimuotoisuus
    ennallistaminen
    Luonnonsuojelu
    Euroopan unioni
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa