Vesiensuojelusta tulee metsätalouden arkipäivää – suojelu alkaa jo hakkuutyömaalla

Metsänomistajan ja metsäammattilaisten on syytä tunnistaa metsänkäytön vaikutukset ympäröiviin vesistöihin. Epäsuotuisia seurauksia kannattaa ehkäistä jo kuormituksen syntysijoilla.

Metsätalouden vesiensuojelutoimia esiteltiin Valtavirta-hankkeen webinaarissa 10. joulukuuta. Vesiensuojelun suositukset on päivitetty myös metsänhoidon suosituksiin pari vuotta sitten.

Vesiensuojelun tavoitteena on monihyötyisyys eli saada samoilla toimilla vesistö-, luonto- ja ilmastohyötyjä sekä varautua niin kuivuusriskeihin kuin tulvasuojeluun.

Turvemailla avainasemassa on vedenpinnan sääntely. Ojat suositellaan jätettäväksi entistä matalammiksi. Vedenpinta pitäisi saada optimaaliselle korkeudelle, mikä nykytiedon valossa on 30–40 senttiä maanpinnan alapuolella. Tämä onnistuu ohjeistuksen mukaan noin 60 senttiä syvien ojien avulla.

Liian syvälle laskeva vedenpinta ei hyödytä puuston kasvua, vaan voi edesauttaa kuivuusstressin syntymistä puissa kuivina kesinä. Toisaalta puuston kasvu edellyttää riittävää kuivatusta.

Mitä syvemmälle vedenpinta laskee, sitä enemmän turve hajoaa aiheuttaen päästöjä sekä ravinne- ja humuskuormitusta.

Ojien madaltaminen vähentää kiintoainekuormitusta, kun oja ei ulotu kivennäismaahan. Mitä suurempi ojasyvyys, sitä enemmän syntyy eroosiolle herkkää paljasta luiskaa.

Vesiensuojelutoimilla on kuormituksen vähentämisen lisäksi luonnon monimuotoisuutta lisääviä vaikutuksia. Esimerkiksi kosteikot luovat elinympäristöjä linnuille ja voivat edistää riistanhoitoa.

Metsätalouden vesiensuojelussa keskeisiä teemoja ovat valuma-alueen tarkastelu, metsänkäsittelyn suunnittelu, rantojen suojavyöhykkeet, ojien kunnostuksen tarveharkinta, vesien pidättämiseen tähtäävät ratkaisut ja ennallistaminen.

Vesistöjä kuormittaviksi tekijöiksi listataan hakkuut ja puunkorjuu, maanmuokkaus (mätästys), ojien kunnostus, metsäteiden rakentaminen ja myös lannoitus niiltä osin kuin sitä tehdään vesistöjen läheisyydessä.

Ravinteiden ja kiintoaineiden kulkeutumista jokiin, järviin ja mereen voidaan estää virtaamia hidastamalla. Hidastumista saadaan aikaan kosteikoilla, pintavalutuskentillä ja ojien perkauskatkoilla. Virtaamaa voidaan säätää myös padotusratkaisuilla.

Vesistöjen suojelutoimia helpottaa valuma-aluetasoinen tarkastelu. Sitä voi tehdä erilaisten julkisten verkkopalveluiden avulla. Valuma-alueen maanomistajien kannattaa tehdä yhteistyötä, jotta suojelutoimet kohdistuvat paikkoihin, joissa niistä on eniten hyötyä.

Ennallistamiskohteita voi tunnistaa myös vanhoista ilmakuvista, joita pääsee katsomaan Maanmittauslaitoksen sivujen kautta.

Valtavirta-hankkeessa pilotoidaan kokonaisvaltaista lähestymistapaa metsätalouden vesienhallintaan Tammelan Kuivajärven ja Hattulan Renkajärven valuma-alueilla. Hanke ulottuu vuosiin 2025–2027.

Pilotin tavoitteena on tehdä vesiensuojelusta käytännönläheistä yksityisille metsänomistajille. Hankkeessa haetaan ratkaisuja parantamaan veden laatua ja suoluonnon elinvoimaisuutta ilman merkittävää haittaa metsätaloudelle.

Projektissa pohditaan myös metsätalouden vesiensuojelun rahoitusta. Käytännön kokemuksia onnistuneista vesiensuojelutoimista on tarkoitus levittää laajempaan tietoisuuteen. Onnistumisia voidaan hyödyntää Helmi-ohjelman ja ennallistamisasetuksen toteuttamisessa.

Hankkeen päärahoittaja on John Nurmisen Säätiö ja osarahoittajina ovat UPM Metsä, Finsilva oyj, Tammelan kunta sekä Suomen Metsäsäätiö. Tapio Palvelut oy vastaa muun muassa kohteiden suunnittelusta.

Juttu pohjautuu Tapio-konsernissa työskentelevän suometsien asiantuntijan Tarja Anttilan esitykseen webinaarissa.