
Ruotsalaistutkijat ovat herätelleet metsänomistajia varautumaan ärhäkän metsätuholaisen vaaraan koivikoissa. Ruotsin maatalousyliopiston vuoden alussa julkaiseman tutkimuksen mukaan pohjoisamerikkalainen pronssijalosoukko aiheuttaa valtavat tuhot eurooppalaisille koivulajeille, jos se pääsee leviämään tänne.
Hyönteinen aiheuttaa merkittäviä tuhoja Pohjois-Amerikassa. Pronssijalosoukon toukka syö koivun pintapuuhun kiemurtelevia toukkakäytäviä, jotka häiritsevät mahlan virtaamista puussa. Levitessään hyönteinen voisi aiheuttaa jopa sadan prosentin kuolleisuuden puissa.
”Henkilökohtaisesti en usko, että Euroopan kaikki koivuyksilöt menehtyisivät maanosaamme mahdollisesti saapuvan pronssijalosoukon aiheuttamiin tuhoihin – ainakaan yhtäkkiä ja totaalisesti”, sanoo erityisasiantuntija Heikki Nuorteva Luonnonvarakeskuksesta Suomen Metsäyhdistyksen julkaisemalle Forest.fi -sivustolle.
Nuortevankin mukaan Pohjois-Amerikassa sinne istutetut eurooppalaiset rauduskoivut ovat olleet erittäin alttiita pronssijalosoukon tuhoille.
Jos hyönteistä tai sen toukkia tavattaisiin koivuista, olisi lähiympäristön puut kaadettava nopeasti, jotta kuoriainen ei pääsisi leviämään.
”Pronssijalosoukko todennäköisesti kykenee lentämään ajan kanssa jopa useita kilometrejä, joskin asiaan vaikuttaa monet seikat kuten sääolosuhteet ja hyönteisten fysiologinen kunto”, Nuorteva kertoo.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
