
Onko pihalla rapistuvalle matkailuvaunulle muuta tulevaisuutta kuin viedä se kaatopaikalle?
Kysymys vaivasi käsistään taitavaa keksijäluonnetta, kaivinkoneita työkseen ajavaa Mika Mäkelää aina, kun hän silmäili mummolan pihassa isänsä vanhaa matkailuvaunua.
Se oli alkanut hyvää vauhtia upota nurmikkoon, mutta jalostuisiko se vielä hyötykäyttöön, Mäkelä pohdiskeli.
Tekohetkellään 1980-luvun puolivälissä Solifer 2002 Finlandia oli ollut teiden komistus ja karavaanarikansan ihailevien katseiden kohde. Se oli vakaakulkuinen pitkien reissujen taivaltaja, kiitos hienosti suunnitellun telirakenteen.
Samaa vaunusta ei voinut sanoa neljä vuosikymmentä myöhemmin. Mummolan pihaan unohdettu vaunuyksilö oli seisonut sijoillaan unohdettuna 1990-luvun lopulta, jolloin Mäkelän isä sen synnyinkotinsa pihaan hylkäsi.
Kilometrien puolesta sillä olisi ollut vielä tulevaisuutta.
”Ei sitä paljon vedetty, ehkä 10 000 kilometriä, muutama Lapin reissu ja sitten hetki työmaavaununa turvetyömailla. Sen jälkeen se jäi seisomaan”, Mäkelä kertoo.

Hän tutki vaunun rakenteita, josko niistä olisi johonkin hyötykäyttöön. Runko oli kuumasinkitty ja ruosteeton. Myös vääntösauvajousilla varustettu teliakselisto vaikutti kaikin puolin kovalta, kuten myös vetopää.
Mäkelä sai ajatuksen jalostaa matkailuvaunusta kärryn rankapuiden ajamiseen metsästä.
Usko oli loppua heti alkuun, kun hän kytki syvälle uponneen vaunun maastoauton perään. Ajan armoton hammas oli nakertanut seinärakenteet haperoiksi.
”Käytännössä vaunu kuori itse itsensä 40 metrin matkalla, kun vedin sen irti. Mutta kun tarkemmin tutki, niin muut rakenteet olivat kovat.”
Mäkelä huomasi, että vaunun rakenteita pitäisi vahvistaa. Vaunun alla oleva runko on hyvin kevyt, ei juuri sataa kiloa painavampi. Näin siksi, että alkuperäisessä käytössä vaunun paksu, pohjoisiin oloihin suunniteltu lattia, seinät ja katto muodostivat osin itsekantavan ja vääntöjäykän, niin sanotun sandwich-rakenteen.
Mäkelä korvasi niiden poistamisen tuoman velttouden hitsaamalla suorakaiteen muotoisesta rhs-putkesta vahvistukset alkuperäisten palkkien päälle.
Laidat nostettiin 75 sentin korkeuteen ja varustettiin teräslankaverkolla, joka sekin osaltaan tukevoittaa rakennetta.
Vaunun pohja valmistettiin paksusta vesivanerista. Lopputuloksena rungosta tuli hyvin jäykkä ja vakaa.

”Se ei vääntyile, kun vaunu kulkee esteiden yli. Teliratkaisu on parempi kuin oikeastaan missään ajamassani kärryssä, eikä se pompota tyhjänäkään.”
”Teliratkaisu on parempi kuin oikeastaan missään ajamassani kärryssä.”
Solifer-malliston huippua edustaneeseen vaunuun oli valittu akselikomponentit parhaasta päästä. Esimerkiksi pyörän navat oli laakeroitu kartiorullalaakereilla, jotka kantavat suuria sekä akselinsuuntaisia että säteittäisiä kuormia ja ovat hyvin säädettäviä.
Niitä ei juuri tavallisissa henkilöauton peräkärryissä tai trailereissa enää näe, vaan kartiorullalaakerit ovat saaneet tehdä tilaa edullisemmille urakuulalaakereille.

Alkuperäisen matkailuvaunun kantavuus oli 1 230 kiloa. Vaunun keventyminen lisäsi kantavuutta edelleen.
Mäkelä ajaa vaunulla rankoja metsästä pihaan klapikoneen luo.
”Lavalle mahtuu hyvin viisimetrisiä rankoja. Jos pihassa haluaa siirrellä klapisäkkejä, niin niitä mahtuu lavalle mukavasti kolme.”
Yleisille teille aikovan omatoimisen kärrynrakentajan tulee muistaa, että muunnos vaatii vaunun käyttötarkoituksen muutoksen vuoksi uudelleenrekisteröinnin.
Siihen uppoaa muutama sata euroa. Uuden lainsäädännön mukaan muutoskatsastuksen yhteydessä vaunun rakentaja joutuu myös esittämään lujuuslaskelmat, mikä viime vuosina on hillinnyt intoa tehdä omavalmisteisia kärryjä.
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia uutisia sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
