• Rapistunut matkailuvaunu sai Mika Mäkelän käsittelyssä uuden elämän rankakärrynä, joka kuljettaa viisi mottia rankoja metsästä pihaan.
    Rapistunut matkailuvaunu sai Mika Mäkelän käsittelyssä uuden elämän rankakärrynä, joka kuljettaa viisi mottia rankoja metsästä pihaan. Kuva: Petteri Kivimäki

    Ensin oli hapertunut asuntovaunu – näin siitä kuoriutui komea rankakärry

    Matkailuvaunun telirakenne oli toteutettu aikanaan niin hyvin, että vastaavia ei tahdo enää löytyä.
    Tilaajalle
    Metsä|Koneet ja kulkuneuvot
    7.6.202618:00
    Pasi Jaakkonen
    Multia

    Onko pihalla rapistuvalle matkailuvaunulle muuta tulevaisuutta kuin viedä se kaatopaikalle?

    Kysymys vaivasi käsistään taitavaa keksijäluonnetta, kaivinkoneita työkseen ajavaa Mika Mäkelää aina, kun hän silmäili mummolan pihassa isänsä vanhaa matkailuvaunua.

    Se oli alkanut hyvää vauhtia upota nurmikkoon, mutta jalostuisiko se vielä hyötykäyttöön, Mäkelä pohdiskeli.

    Tekohetkellään 1980-luvun puolivälissä Solifer 2002 Finlandia oli ollut teiden komistus ja karavaanarikansan ihailevien katseiden kohde. Se oli vakaakulkuinen pitkien reissujen taivaltaja, kiitos hienosti suunnitellun telirakenteen.

    Samaa vaunusta ei voinut sanoa neljä vuosikymmentä myöhemmin. Mummolan pihaan unohdettu vaunuyksilö oli seisonut sijoillaan unohdettuna 1990-luvun lopulta, jolloin Mäkelän isä sen synnyinkotinsa pihaan hylkäsi.

    Kilometrien puolesta sillä olisi ollut vielä tulevaisuutta.

    ”Ei sitä paljon vedetty, ehkä 10 000 kilometriä, muutama Lapin reissu ja sitten hetki työmaavaununa turvetyömailla. Sen jälkeen se jäi seisomaan”, Mäkelä kertoo.

    Ihailua aikanaan herättäneestä Solifer Finlandiasta olivat vuodet kuorineet arvokkuuden. Rapistuneen kuoren alla oli kuitenkin alustan tekniikka tallessa.
    Ihailua aikanaan herättäneestä Solifer Finlandiasta olivat vuodet kuorineet arvokkuuden. Rapistuneen kuoren alla oli kuitenkin alustan tekniikka tallessa. Kuva: Mika Mäkelän kotialbumi

    Hän tutki vaunun rakenteita, josko niistä olisi johonkin hyötykäyttöön. Runko oli kuumasinkitty ja ruosteeton. Myös vääntösauvajousilla varustettu teliakselisto vaikutti kaikin puolin kovalta, kuten myös vetopää.

    Mäkelä sai ajatuksen jalostaa matkailuvaunusta kärryn rankapuiden ajamiseen metsästä.

    Usko oli loppua heti alkuun, kun hän kytki syvälle uponneen vaunun maastoauton perään. Ajan armoton hammas oli nakertanut seinärakenteet haperoiksi.

    ”Käytännössä vaunu kuori itse itsensä 40 metrin matkalla, kun vedin sen irti. Mutta kun tarkemmin tutki, niin muut rakenteet olivat kovat.”

    Mäkelä huomasi, että vaunun rakenteita pitäisi vahvistaa. Vaunun alla oleva runko on hyvin kevyt, ei juuri sataa kiloa painavampi. Näin siksi, että alkuperäisessä käytössä vaunun paksu, pohjoisiin oloihin suunniteltu lattia, seinät ja katto muodostivat osin itsekantavan ja vääntöjäykän, niin sanotun sandwich-rakenteen.

    Mäkelä korvasi niiden poistamisen tuoman velttouden hitsaamalla suorakaiteen muotoisesta rhs-putkesta vahvistukset alkuperäisten palkkien päälle.

    Laidat nostettiin 75 sentin korkeuteen ja varustettiin teräslankaverkolla, joka sekin osaltaan tukevoittaa rakennetta.

    Vaunun pohja valmistettiin paksusta vesivanerista. Lopputuloksena rungosta tuli hyvin jäykkä ja vakaa.

    Matkailuvaunun kori toimii jäykistävänä rakenteena. Kun se purettiin, runkopalkkeja piti vahvistaa hitsaamalle niiden päälle ohutseinäinen neliöteräsputki.
    Matkailuvaunun kori toimii jäykistävänä rakenteena. Kun se purettiin, runkopalkkeja piti vahvistaa hitsaamalle niiden päälle ohutseinäinen neliöteräsputki. Kuva: Petteri Kivimäki

    ”Se ei vääntyile, kun vaunu kulkee esteiden yli. Teliratkaisu on parempi kuin oikeastaan missään ajamassani kärryssä, eikä se pompota tyhjänäkään.”

    ”Teliratkaisu on parempi kuin oikeastaan missään ajamassani kärryssä.”

    Solifer-malliston huippua edustaneeseen vaunuun oli valittu akselikomponentit parhaasta päästä. Esimerkiksi pyörän navat oli laakeroitu kartiorullalaakereilla, jotka kantavat suuria sekä akselinsuuntaisia että säteittäisiä kuormia ja ovat hyvin säädettäviä.

    Niitä ei juuri tavallisissa henkilöauton peräkärryissä tai trailereissa enää näe, vaan kartiorullalaakerit ovat saaneet tehdä tilaa edullisemmille urakuulalaakereille.

    Henkilöautokärryjen perälukitukset ovat tehdasvaunuissa usein heikot. Mäkeä hitsasi omaansa traktorin peräkärryissä yleensä käytetyt salvat.
    Henkilöautokärryjen perälukitukset ovat tehdasvaunuissa usein heikot. Mäkeä hitsasi omaansa traktorin peräkärryissä yleensä käytetyt salvat. Kuva: Petteri Kivimäki

    Alkuperäisen matkailuvaunun kantavuus oli 1 230 kiloa. Vaunun keventyminen lisäsi kantavuutta edelleen.

    Mäkelä ajaa vaunulla rankoja metsästä pihaan klapikoneen luo.

    ”Lavalle mahtuu hyvin viisimetrisiä rankoja. Jos pihassa haluaa siirrellä klapisäkkejä, niin niitä mahtuu lavalle mukavasti kolme.”

    Kärryn perälauta on helposti irrotettava, kuten rankakärryssä kuulukin olla.
    Kärryn perälauta on helposti irrotettava, kuten rankakärryssä kuulukin olla. Kuva: Petteri Kivimäki

    Yleisille teille aikovan omatoimisen kärrynrakentajan tulee muistaa, että muunnos vaatii vaunun käyttötarkoituksen muutoksen vuoksi uudelleenrekisteröinnin.

    Siihen uppoaa muutama sata euroa. Uuden lainsäädännön mukaan muutoskatsastuksen yhteydessä vaunun rakentaja joutuu myös esittämään lujuuslaskelmat, mikä viime vuosina on hillinnyt intoa tehdä omavalmisteisia kärryjä.

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia uutisia sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.

    Lisää aiheesta
    • Tenho Koposen kehittämä ensimmäinen yksileukainen energiapuukoura on saanut runsaasti jäljittelijöitä. Protyyppi on tehtaassa kunniapaikalla.

      Koneet ja kulkuneuvot | Menestyksekkään energiakouran kehittäjältä jäi patentti hakematta – messuilla kärähtäneen kopiovalmistajan selitys oli rehellisyydessään aseistariisuva

      Tilaajalle
    • Lunta auraavan koneen toimintapiirros patenttihahemuksessa aikojen takaa asialla herrat Louis ja Cyrill Keller.

      Koneet ja kulkuneuvot | Näin paljon oman keksinnön patentointi maksaa

      Tilaajalle
    • Viime talvena Rovaniemellä koekäyttöön otettu pyöräkoneen perhosauran lumistoppari toimi hyvin.

      Koneet ja kulkuneuvot | Keksintö auttoi: Valitukset aurausjäljestä hiljenivät Rovaniemellä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    diy
    matkailuvaunu
    Solifer
    kärrynrakennus
    kierrätys
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Jämäkkä Thaler on puskuvoimainen pienkuormain maatilan pihatöihin ‒ työntövoimaa on runsaasti

    Tilaajalle
  • Argo on kuusipyöräinen hankaliin maasto-olosuhteisiin tarkoitettu amfibioajoneuvo.

    Koneviesti | Kokeilu: Hankalien maasto-olosuhteiden menijä kulkee sekä maastossa että vedessä

    Tilaajalle
  • Kronoksen Extendo 730 Prossa leikkuupää voidaan siirtää traktorin sivulle. Puomistoon on tullut yksi nivel lisää sekä automatiikkaa hallintaan. Puomin ulottuvuus on 7,3 metriä, ja siinä on laajakulmanivelet.

    Koneviesti | Kronoksen Extendo -murskaimessa puomi taittuu eteen ‒ kuskin ergonomia paranee