

Puukaupat eivät jää kiinni ainakaan hintatietojen puutteesta. Puun hinnoista löytyy tietoa sekä lehdistä, verkosta että tietenkin alan toimijoilta.
MTK:n kevään Metsätutka -kyselyn perusteella metsänomistajat seuraavat ja hakevat puun hintatietoa hyvin erilaisista lähteistä. Puukaupan lähestyessä tärkeimmäksi tiedonlähteeksi nousee metsänhoitoyhdistys, josta löytyy puukaupan paras paikallistuntemus.
Metsänhoitoyhdistykseen luottivat etenkin kyselyyn vastanneet eläkeläismetsänomistajat. Heistä lähes joka toinen halusi saada ajankohtaisen puun hintatiedon metsänhoitoyhdistyksen kautta.
Tilakoon perusteella hanakammin metsänhoitoyhdistyksiin turvautuivat vähän keskimääräistä suurempien metsätilojen omistajat.
Toisaalta myös pienimpien tilojen omistajissa oli paljon niitä, jotka halusivat puun hintatietoja ja tukea puukauppaan metsänhoitoyhdistyksistä. Heistä harvat halusivat hintatietoja suoraa puun ostajilta.
Puun ostajien hintanäkemyksiin tukeutuivat luultavasti ne metsänomistajat, jotka hoitavat puukauppansa itse. Metsäyhtiöiden välittämä hintatieto kiinnosti etenkin aktiivisessa elämäntilanteessa olevia metsänomistajia.
Omana ryhmänään erottuivat viljelijät, jotka myyvät muita tasaisemmin puuta. Puun hinta ja sen jatkuva seuranta on heille tärkeää.
Puun hintatiedon seurannassa viljelijät nostivat MT:n ylivoimaiseksi ykköseksi. Peräti 58 prosenttia viljelijöistä kertoi haluavansa seurata puun hinnan kehittymistä MT:stä. Se oli tuolta osin koko kyselyn kovin tulos.
Toki viljelijöitä kiinnostivat myös puun ostajien tarjoukset. Lähes puolet heistä halusi saada myös puunostajilta tietoa puun hinnan kehityksestä.
Verkosta puun hintoja seurasi 30 ja muista metsäalan lehdistä 27 prosenttia metsänomistajista.
Internetistä puun hintatietoja etsivät etenkin palkansaajat. Eläkeläiset taas suosivat muita menetelmiä. Silti heistäkin lähes joka viides nosti esiin internetin tarjoaman puun hintatiedon.
MTK:n jäsenille on tarjolla puun hintatietoa myös järjestön verkkosivuilta. Niiden kautta puun hintatietoja halusi seurata 15 prosenttia kaikista metsänomistajista.
Metsänomistajat kertoivat käyvänsä puun hinnoista jonkin verran myös keskusteluja. Silti vain harva halusi oikeasti kuulla, mitä mieltä toiset metsänomistajat olivat puun hintakehityksestä.
Puun hinnasta keskustelu oli luontevinta viljelijöille. Silti heistäkin vain joka kymmenes halusi kuulla siitä toisten metsänomistajien näkemyksiä.
Palkansaajista hyvin harva halusi käydä keskustelua puun hinnasta..
Entä mikä on tilanne, kun metsänomistaja lopulta päätyy puukauppaan? Luonnollisesti siinä vaiheessa puun ostajan tarjoama hinta nousee ykköseksi.
Toisaalta lähes kolmannes viljelijöistä kertoi tarkistaneensa vielä kaupan edellä puun hinnat MT:stä. Kaikista metsänomistajistakin niin teki lähes joka viides.
MTK:n kevään Metsätutkaan vastasi 504 metsänomistajaa. Kyselyn toteutti Kantar Agri. Sen virhemarginaali on 4 prosenttiyksikköä.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
