

Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savon viidettä kertaa järjestämä Metsä rokkaa -tapahtuma keräsi odotettua isomman yleisön lauantaina Juvan Camping-alueelle. Kahteen osaan jaetun tapahtuman kokonaiskävijämäärä oli 11 700, joista päivätapahtumassa peräti 7 500.
Päivällä keskityttiin metsäiseen ammattiasiaan, mutta maksuttoman tapahtuman päätteeksi esiintynyt Käärijä veti varmasti yhtä paljon porukkaa alueelle kuin metsäasiatkin. Maksullinen iltatapahtuma puolestaan keskittyi musiikkiin, ja esiintyjinä olivat Portion Boys, Bess, Osmos Cosmos ja Ruoska.
Käärijä veti paikalle mikkeliläisen Maarasen perheen, joka tapahtuma-alueelle tullessaan pysähtyi seuraamaan myös hakkuutyönäytöstä.
”Käärijää tulimme katsomaan”, Nina Maaranen sanoi.

Onni-poika tosin vakuutti koneidenkin kiinnostavan. Metsäasiat ovat Maarasille tuttuja, vaikka omaa metsää ei perheellä olekaan. Aki Maaranen työskentelee Hirvensalmella Koskisen ohutvaneriteollisuudessa, ja isän työpaikalla Onnikin on päässyt tutustumaan puunjalostukseen.
Työnäytösten lisäksi alueella saattoi tutustua metsätalouden eri toimijoihin. Nuorempia vieraita näyttivät kiinnostavan erityisesti hakkuukonesimulaattorit, joita löytyi metsäkonevalmistaja Ponssen ja Etelä-Savon ammattiopisto Esedun osastoilta.

”Simulaattori on ollut erittäin suosittu”, sanoi Esedun markkinointikoordinaattori Tuukka Lappalainen.
Metsäalan koulutus on hänen mukaansa muutenkin varsin hyvässä nosteessa, ja nuorten, ensimmäistä ammattitutkintoa opiskelevien, lisäksi metsäoppia hakevat monet alan vaihtajat.
Metsäalan työtilannekin näyttää varsin hyvältä, sanoi Esedun metsäalan opettaja Jari Taavitsainen.
”Monet jäävät töihin siihen yritykseen, mihin ovat opiskeluaikana menneet harjoittelemaan.”
Metsä rokkaa -tapahtuman paneelikeskustelussa keskityttiin metsätalouden monitavoitteisuuteen teemalla ”Miten yhdistämme puukaupan, hiilensidonnan ja suojelun kasvavat tavoitteet?”.
Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah, WWF Suomen pääsihteeri Jari Luukkonen, MHYP:n toimitusjohtaja Harri Huupponen ja Stora Enson metsäjohtaja Janne Partanen väänsivät kättä, mutta sopu osapuolten välillä näytti säilyvän.

Yhtä mieltä keskustelijat olivat siitä, että metsien käytön moninaiset tavoitteet ovat yhdistettävissä, mutta keinoista oltiin useampaakin mieltä.
WWF Suomen Jari Luukkonen muistutti, että Suomessa on hakattu liikaa vanhoja metsiä, ja hakkuut olisi kohdennettava oikein hiilinielujen ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Ministeri Essayah puolestaan muistutti, ettei suojelutoimia voi toteuttaa ilman metsänomistajien kuulemista.
”Suomessa on paljon yksityisiä metsänomistajia. Keskustelua ei voi käydä heidän päänsä yli”, Essayah muistutti.
Tuore EU:n ennallistamisasetus nousi luonnollisesti mukaan keskusteluun, ja niin Essayah kuin MHYP:n Harri Huupponen painottivat luontoarvokaupan saamista todelliseksi vaihtoehdoksi.
”Yksityinen sektori on saatava mukaan”, Huupponen sanoi.
Lomamatkallaan Juvalle Metsä rokkaa -tapahtumaan tulleet karijokelaiset Auli ja Ari Jokipii kertoivat kuunnelleensa kiinnostuneina paneelikeskustelua. Omalla tilalla metsätalous on vahvassa roolissa sikatalouden lisäksi.
”Kyllä nuo suojeluasiat mietityttävät, varsinkin miten ne hoidetaan yksityismetsäpuolella. Toivottavasti ei suojella omistajan lompakolla”, Ari Jokipii pohti.
Toinen asia, joka Jokipiitä mietitytti keskustelun tiimoilta, on paheneva tuholaisongelma metsissä. Kirjanpainaja on löytänyt tiensä Karijoellekin.
”Ilmasto muuttuu”, Jokipii pohti.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
