• Metsä Group vähentää Suomesta 520 työpaikkaa – irtisanoo 440 ihmistä

    Irtisanomisten lisäksi edessä on lomautuksia useilla tehdaspaikkakunnilla Suomessa.
    Metsä Group vähentää satoja työpaikkoja Suomesta.
    Metsä Group vähentää satoja työpaikkoja Suomesta. Kuva: Timo Heikkala
    Metsä|Metsäteollisuus
    12.11.202510:32
    Sami Suojanen

    Metsä Group on saanut valmiiksi muutosneuvottelunsa Suomessa. Niiden tuloksena päättyy 520 vakituista työtehtävää, joista irtisanomisia on enintään 440.

    Metsä Groupiin kuuluvan pörssiyhtiö Metsä Boardin vähennykset Suomessa ovat mukana tässä luvuissa. Suomen ulkopuolella muutosneuvottelut vielä osittain jatkuvat, todetaan yhtiön tiedotteessa.

    Muutosneuvottelujen alussa vakituisten työtehtävien vähennykseksi Suomessa arvioitiin 540. Kun mukaan lasketaan konsernin toiminta ulkomailla, neuvottelujen arvioitiin vievän 800 työpaikkaa.

    Metsä Group ilmoitti heinäkuussa 300 miljoonan euron kustannussäästö- ja tulosohjelmasta, jonka tavoitteena on kannattavuuden ja tehokkuuden parantaminen sekä kilpailukyvyn varmistaminen.

    Yhtiön mukaan valtaosa ohjelman kustannussäästöistä tulee ulkoisten kustannusten vähennyksistä.

    ”Tämä on erittäin ikävä asia koko sitoutuneelle työyhteisöllemme. Se on kuitenkin välttämätön osa tavoittelemaamme tuloskäännettä. Toimintaympäristömme on muuttunut merkittävästi ja markkinatilanne jatkuu erittäin haastavana”, toteaa Metsä Groupin pääjohtaja Jussi Vanhanen tiedotteessa.

    Kartonkia valmistavassa Metsä Boardissa päättyy yhteensä 150 työtehtävää Suomessa. Alun perin vähennykseksi arvioitiin 315 henkilöä, joista 155 henkilöä Suomessa.

    Muutosneuvottelut jatkuvat yhtiön muissa toimintamaissa.

    Lisäksi yhtiö järjestää uudelleen töitä ja toimintaa. Tarkoituksena on parantaa toiminnan tehokkuutta.

    Lisäksi muutosneuvotteluissa on sovittu, että yhtiön Suomen tehdaspaikkakunnilla voidaan vuonna 2026 toteuttaa tuotannon sopeuttamiseen tähtääviä lomautusjaksoja useissa erissä, mikäli kartonkien kysyntä ei parane.

    Kemissä, Kyröskoskella, Simpeleellä ja Äänekoskella mahdolliset lomautukset voivat kestää enintään 90 päivää, kun taas Kaskisissa ja Joutsenossa ne voivat olla yli 90 päivän mittaisia.

    Suomen muutosneuvottelujen vaikutuksesta Metsä Board kirjaa vuoden 2025 loka–joulukuun vertailukelpoiseen liiketulokseen noin 12 miljoonaa euroa kertaluonteisia kuluja.

    Lisää aiheesta
    • Metsäteollisuus | Metsä Group teki tappiota

      Tilaajalle
    • Metsä Group käynnistää rajun saneerausohjelman.

      Metsäteollisuus | Metsä Group aloittaa rajun saneerauksen ‒ jopa 800 työpaikkaa voi hävitä

      Tilaajalle
    • Kartongin kysyntö on jatkunut vaisuja vuoden kolmennella neljänneksellä. Kuva Oulusta Stora Enson uuden kartonkitehtaan arkittamosta.

      Metsäteollisuus | Tulosvaroituksia ja varoittelevia puheita – metsäteollisuuden suhdanne jatkuu huonona ensi vuoden alussakin

      Tilaajalle
    • Paperiliiton puheenjohtajan Petri Vanhalan mukaan aloite etuajassa solmittuun sopimukseen syntyi Paperiliiton ja Metsä Groupin yhteisen keskustelun tuloksena.

      Metsäteollisuus | Paperiliitto ja Metsä Group yllättivät – työehtosopimus syntyi viisi kuukautta etuajassa

    • Paperiliiton Petri Vanhala sanoo,  että tehtaiden vajaakäyttö ei ole uuden luomista tai kannattavaa liiketoimintaa, vaan se on hengissä selviämistä.

      Metsäteollisuus | Metsäyhtiöt seisottavat tehtaitaan – 3 000 työntekijää lomautettuna

      Tilaajalle
    • Metsäteollisuus | Metsä Board käynnistää kulukuurin: Muutosneuvottelut ja kartonki-investointien suunnittelun keskeytys

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa