
Metsäyhtiöt yrittävät koukuttaa palveluillaan lähinnä suurimpien metsätilojen omistajia. Valtaosalle metsänomistajista ei ole viimeisen vuoden aikana tarjottu mitään metsiin liittyviä palveluita.
Suurin osa syksyn Metsätutka-kyselyyn vastanneista metsänomistajista kertoi, ettei heihin ole viimeisen vuoden aikana otettu yhteyttä sen paremmin puukauppoihin kuin muihinkaan metsäasioihin liittyen. Tuo vastaus kattaa metsäyhtiöiden lisäksi metsänhoitoyhdistykset ja muut organisaatiot.
Metsänomistajien vastausten perusteella puukauppojen ja metsäpalveluiden tarjonta on vahvasti sidoksissa metsätilojen kokoon. Palveluita on aktiivisesti tarjottu lähinnä suurille tiloille.
Se on metsäyhtiöille kustannustehokkain tapa toimia. Yli 100 hehtaarin metsätilojen omistajista yhteydenottoja olikin viimeisen vuoden aikana saanut useampi kuin joka toinen.
Kyseisten metsätilojen omistajat vaikuttavat olevan tilanteeseen tyytyväisiä. Ainakin he antoivat viimeisimmille puukaupoilleen lähinnä kiitettäviä arvosanoja.
Pienten metsätilojen tilanne on päinvastainen. Niiden omistajien tavoittelu on metsäyhtiöille ja muille palveluiden tarjoajille työlästä. Voittojakin pienten tilojen puukaupoista tai hoitotöistä on vähemmän tarjolla.
Nuo seikat saattavat selittää, miksi useampi kuin neljä viidestä keskimääräistä pienemmän metsätilan omistajasta ei ollut saanut puunostajilta tai metsäpalveluiden tarjoajilta yhteydenottoja.
Metsäyhtiöistä aktiivisimmin metsänomistajiin pitivät yhteyttä Metsä Group ja Stora Enso. Ne nousivat kärkeen myös, kun metsänomistajilta kysyttiin tyytyväisyyttä viimeisimpään puukauppaan.
Metsänhoitoyhdistysten kunniaksi on sanottava, että ne eivät valikoineet yhteydenottojaan tilakoon mukaan. Yhdistykset kantoivat siten muita selkeämmin vastuuta myös pienten metsätilojen puukaupoista ja metsänhoitotöistä.
Pontimena toimiin on, että pienetkin metsälöt tarvitsevat hoitoa, jos niistä haluaa korjata satoa.
Tulosten perusteella metsäyritysten yhteydenotot metsänomistajiin eivät ole valuneet hukkaan. Ne metsänomistajat, joihin on pidetty yhteyttä, myyvät muita aktiivisemmin puuta.
Vastaukset voi tulkita niin, että yhteydenottojen pohjalta syntyneet asiakassuhteet toimivat.
Vastaavasti ne metsänomistajat, joihin ei ole pidetty yhteyttä, jättävät puukaupat ensi vuonnakin väliin.
Metsänomistajaryhmistä säännöllisesti puuta myyvät viljelijät poikkesivat muista. Vastausten valossa he saattoivat olla itse puukauppojen aktiivinen osapuoli.
Muita useampi viljelijä kertoi oman osaamisensa riittävän puukauppojen hoitamiseen. Näin vastasi lähes puolet viljelijöistä.
Muiden ammattiryhmien edustajista omaan osaamiseensa puukaupoissa luotti harvempi kuin joka neljäs.
Vaikka osa viljelijöistä hoiti puukauppansa ilman apua, toiset tukeutuivat metsänhoitoyhdistysten puukauppapalveluihin. Viimeisen kolmen vuoden aikana viljelijät olivat käyttäneet noita palveluita jopa muita omistajaryhmiä hanakammin.
He käyttivät yhdistysten tarjoamia metsänhoitopalveluita apuna myös puunkorjuuta seuraavissa istutustöissä ja nuorten metsien hoidossa.
Yhdistysten puukauppapalveluista kaikkia metsänomistajia kiinnostivat etenkin tuoreet puun hintatiedot, leimikkojen suunnittelu ja tarjousten kilpailuttaminen sekä puunkorjuun valvonta.
Kantar TNS Agrin toteuttamaan MTK:n Metsätutkaan vastasi 501 metsänomistajaa. Kyselyn virhemarginaali on noin 4 prosenttiyksikköä.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
