• ”Asiat ovat jäissä” – metsäradan suunnittelu näkyy jo investoinneissa, jo radan uhka vaikuttaa metsätilojen hintaan

    Rahoituspäätöksiin metsäratasuunnitelma ei ole vielä vaikuttanut, kertoo Etelä-Hämeen Osuuspankin toimitusjohtaja Mika Helin.
    Tilaajalle
    Hattulan Myllykylä on yksi noin 20 kylästä, joita suunnitteilla oleva metsärata halkoisi.
    Hattulan Myllykylä on yksi noin 20 kylästä, joita suunnitteilla oleva metsärata halkoisi. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Rakentaminen
    2.4.202314:00
    Paula Liesmäki

    Metsäradan suunnittelu ja siitä käytävä keskustelu vähentävät jo investointeja, kertoo Etelä-Hämeen Osuuspankin toimitusjohtaja Mika Helin.

    ”Asiat ovat jäissä. Epäselvä tilanne jarruttaa jo maatilojen kehittämis- ja uudistamisinvestointeja.”

    Pankki ei osaa arvioida, kuinka laajasti radan uhka verottaa taloudellista toimeliaisuutta. Osa hankkeista pysähtyy jo alkumetreille, ennen keskustelua pankin kanssa.

    ”Ei ole neutraali asia, että rajalinjausvaihtoehtoa valmistellaan. Uhka on jo ongelma, vaikka se ei koskaan toteutuisikaan”, Helin sanoo.

    Metsärata uhkaa alueen luontoa ja hämäläisten kyläyhteisöjen eheyttä, mikä puolestaan laskee kiinteistöjen arvoa ja hidastaa kaupankäyntiä.

    ”Ratasuunnitelma vaikuttaa heikentävästi ostajan kiinnostukseen ja jo radan uhka vaikuttaa hintaan”, kertoo kiinteistöasiantuntija Antti Mäenpää metsänhoitoyhdistys Kanta-Hämeestä metsätilojen kaupasta.

    ”En millään jaksa uskoa, että se toteutuu.”

    Mikko Salmela

    Metsäradan suunnittelu ei ole vielä vaikuttanut kiinteistökauppaan, kertoo toimitusjohtaja Eine Kuisma-Saario OP Koti Etelä-Hämeestä. ”Sen takia ei ole kukaan myymässä kohteitaan.”

    Esimerkiksi Loppi on vetänyt muuttajia pääkaupunkiseudulta. ”Maalaismaisemaa etsivä ostaja ei välttämättä halua, että pikajunarata menee ikkunan alta.”

    Pankin rahoituspäätöksiin ratasuunnitelma ei ole Helinin mukaan vielä vaikuttanut. ”Emme pysty ennakoimaan sitä vielä.”

    Lopen kunnanjohtaja Mikko Salmela kertoo, että ratasuunnitelma ei ole vaikuttanut kunnan toimintaan. ”En millään jaksa uskoa, että se toteutuu.”

    ”Lopella sitä ollaan pidetty niin huuhaa-hankkeena, että emme ollenkaan usko sen läpimenoon.”

    Lisää aiheesta
    • ”Eikö Suomessa saa enää asua maaseudulla? Juna palvelee vain Helsinkiä ja Tamperetta”, sanoo maatalousyrittäjä Anna Koljonen. Hänen kotinsa on vaarassa jäädä radan alle. Vieressä Antti Koljonen.

      Politiikka | Lintukodon loppu

      Tilaajalle
    • Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakasta (sd.) ratkaisut on löydettävä yhdessä. Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sd.) vaatii kaikkien hankeyhtiöiden lakkauttamista mahdollisimman pian.

      Politiikka | Voiko metsärata edetä vastustuksesta huolimatta? Näin vastaa liikenneministeri Harakka – puoluetoveri, ministeri Skinnari vaatii kaikkien hankeyhtiöiden lakkauttamista mahdollisimman pian

      Tilaajalle
    • Itäratapäätöksen on perustuttava faktoihin

    • Liikenne | Oikorata Turkuun tarvitaan

      Tilaajalle
    • Juna ohittaa nykyisin pääradan varrella olevan Janakkalan aseman. Suunnittelurahoitusta saaneen Suomi-radan linjausta ei ole päätetty.

      Summat julki – Suomi hakee EU:lta nopeiden junayhteyksien suunnitteluun vajaan 50 miljoonan euron tukea

    Artikkelin aiheet
    metsärata
    Etelä-Häme
    kiinteistökauppa
    investoinnit
    pankit
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Konealan Gallup: Onko rakentamisen piristyminen näkynyt maarakennusalalla?

  • Suomessa infra-alalta eläköityy vuosittain noin 600 työntekijää enemmän kuin oppilaitoksista valmistuu uusia infra-alan ammattilaista vuodessa. Muuntokoulutuksella Destia ja Oamk haluavat vastata infra-alan osaajapulaan. Haku on alkanut ja koulutus alkaa 31.8.2026.

    Koneviesti | Helpotusta osaajapulaan – Destia ja Oamk aloittavat talonrakentajien infra-alan muuntokoulutuksen

  • Koneviesti | Lukijan idea: Rumpuputki sulaksi kotikonstein