• HS: Akaalainen koiranulkoiluttaja törmäsi susilaumaan ja pisti juoksuksi

    Naisen koiralenkki sai pelottavan käänteen loppiaisena, kun pellolla oleskellut susilauma lähti juoksemaan naista ja koiraa kohti.
    Koiran haukahdus sai lauman säntäämään kohti koiraansa ulkoilutta naista Akaassa.
    Koiran haukahdus sai lauman säntäämään kohti koiraansa ulkoilutta naista Akaassa. Kuva: Timo Heikkala
    Metsä|Erä
    9.1.202510:31
    Eija Vallinheimo

    Helsingin Sanomat kertoo tapauksesta, jossa Akaan Kylmäkoskella asuva nainen oli koiralenkillään huomannut pellolla 5−6 suden lauman. Mukanaan hänellä oli iso kanariandoggi-rotuinen koira.

    Hän otti pellolla olevista susista kuvan. Pian hänen koiransa haukahti ja sudet lähtivät juoksemaan parivaljakkoa kohti.

    Nainen kertoo lähteneensä juoksemaan lähellä sijainnutta kotiaan kohti niin paljon kuin jaloista lähti. Myöhemmin jäljistä selvisi, että sudet olivat seuranneet naista noin 150 metrin matkan. Myös naisen koira oli päättänyt paeta paikalta.

    Nainen kertoo Helsingin Sanomille tietävänsä, ettei susia pitäisi lähteä karkuun juoksemalla, mutta toteaa, että harvalla riittää rohkeutta jäädä seisomaan paikalleen, jos sudet juoksevat kohti.

    Lisää aiheesta
    • Jos susi käy kiinni tai puree, on susi saatava luopumaan hyökkäyksestä taistelemalla sitä vastaan.

      Erä | Uhkaavasti käyttäytyvän suden kohtaamisessa on syytä välttää tätä ihmiselle luonnollisinta reaktiota

      Tilaajalle

    Petoyhdyshenkilö on käynyt varmistamassa jäljet susien jäljiksi. Akaassa on tehty useita susihavaintoja viime aikoina.

    Nainen toteaa HS:n haastattelussa, että hän on aiemmin kertonut lapsilleen, että susia ei tarvitse pelätä. Kokemuksensa jälkeen hän ei kuitenkaan enää uskalla päästää lapsia yksin pihalle ja ottaa myös hevoset yöksi talliin turvaan.

    HS: Koiralenkillä ollut Pinja Pohjola ajatteli ottavansa kuvan pellolla olevista susista, mutta pian eläimet juoksivatkin kohti

    Lisää aiheesta
    • Sairas susi voi käyttäytyä poikkeuksellisesti.

      Erä | Susi voi hyökätä ihmisen kimppuun näistä kolmesta syystä

      Tilaajalle
    • Susien aiheuttamia vahinkoja on tapahtunut pitkin vuotta 2024. Kuvituskuva.

      Erä | Pohjois-Karjalassa ammuttiin jo neljäs susi poikkeusluvalla – ”Alueen laumadynamiikka ei ole normaalia suden käytöstä”

      Tilaajalle
    • Kuvan susi ei liity tapaukseen.

      Erä | Yliopistokaupungissa tehtiin susihavaintoja vuodenvaihteen molemmin puolin - "Harvoin susi noin hyvin viihtyy keskellä asutusta"

    Artikkelin aiheet
    susihavainto
    Akaa
    koiranulkoilutus
    kanariandoggi
    Pinja Pohjola
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle