• Yliopistokaupungissa tehtiin susihavaintoja vuodenvaihteen molemmin puolin - "Harvoin susi noin hyvin viihtyy keskellä asutusta"

    Susia houkuttelee taajamiin etupäässä ravinto, petoyhdyshenkilö toteaa.
    Kuvan susi ei liity tapaukseen.
    Kuvan susi ei liity tapaukseen. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Erä
    3.1.202520:00
    Jukka Koivula
    Jyväskylä

    Jyväskylän Haapaniemen kaupunginosassa tehtiin susihavainto ensin 28. päivä joulukuuta, sitten 30. joulukuuta ja vielä kolmanteen otteeseen tämän vuoden puolella tammikuun 1. päivänä.

    ”Kun ensimmäinen havainto tehtiin, kantoi susi rusakkoa suussaan kadulla keskellä asuinaluetta. Kävin todentamassa susihavainnon jäljistä ja myös poliisi kävi paikan päällä toteamassa asian”, Jyväskylän seudun riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilö Pertti Kivi kertoo.

    Suden vierailu samaisella asuinalueella todettiin sittemmin vielä kahteen otteeseen muutaman päivän sisällä.

    ”Havainnot tehtiin kilometrin säteellä toisistaan. Harvoin susi noin hyvin viihtyy keskellä asutusta”, Kivi toteaa.

    Haapaniemi on tiheästi asutettu asuinalue Vaajakosken taajaman yhteydessä.

    Kivi kertoo havainneensa susia samalla suunnalla vuosittain.

    ”Joka vuosi tässä kulkee susia aivan kaupungin laidassa. Mutta yleensä ne eivät jää pyörimään ihmisten kotikaduille. Arvioisin, että tämä susi saapui Haapaniemeen Oravasaaren suunnasta Päijänteen jäitä pitkin.”

    Kivi myös uskoo, ettei susi ole liikkeellä yksin.

    ”Yleensä susia liikkuu samalla suunnalla useampi. Luultavasti tässä tapauksessa susi tai sudet törmäsivät asutukseen ja jäivät vähän hämillään pyörimään asuntoalueella.”

    Susia Jyväskylän kantakaupungin tuntumaan ja jopa asuinalueille houkuttelee runsas metsäkauriskanta.

    ”Täällä riittää ravintoa. Kauriiden lisäksi sudet syövät mielellään rusakoita.”

    Lisää aiheesta
    • Erä | TS: Järveen jäätyneen eläimen jäänteet hätkähdyttivät kokenutta retkiluistelijaakin

    • Susien tappamien eläinten määrä kasvoi 10,6 prosenttia edellisestä vuodesta.

      Erä | Mediat: Näin paljon Ranska aikoo vähentää susia

    • Enimmäkseen sudet viihtyvät syrjäisillä vuoristoalueilla.

      Erä | Mediat: Jopa täällä on havaittu nyt susia ensimmäistä kertaa sataan vuoteen

    • Sairas susi voi käyttäytyä poikkeuksellisesti.

      Erä | Susi voi hyökätä ihmisen kimppuun näistä kolmesta syystä

      Tilaajalle
    • ”Petotestissä mennään niin syvälle koiran korvien väliin, että oikeastaan millään muulla keinolla ei sinne päästä”, Sorvo toteaa.

      Erä | Petotestissä koira kohtaa suurpedon turvallisesti

      Tilaajalle
    • Työryhmä ovat työskennellyt huhtikuun alusta alkaen suden ja muiden suurpetojen poikkeuslupakäytäntöjen kehittämiseksi.

      Erä | Kuka päättäisi, milloin susia on Suomessa tarpeeksi?

    Artikkelin aiheet
    susi
    Jyväskylä
    Haapaniemi
    luonnonhavainnot
    riistanhoito
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle