Heinävedeltä kotoisin oleva Pauliina Jasiak löysi kantarelliretkellä erikoisesti kasvavan sienen. Sienikirjan perusteella hän päätteli kyseessä olevan valevahvero.
Sieniasiantuntija ja Tampereen kasvitieteellisen yhdistyksen varapuheenjohtaja Lasse Kosonen vahvistaa kuvassa esiintyvän sienen olevan valevahvero.
”Sitä löytyy samalla tavalla, kuin kantarellia.” Leena Hammar
Kosonen kertoo valevahveron olevan hyvin yleinen sieni, etenkin kuivina syksyinä. Valevahveroa tavataan hänen mukaansa koko maassa.
”Sitä löytyy samalla tavalla, kuin kantarellia. Valevahveron voi löytää etenkin lahopuilta”, keruutuotetarkastaja Leena Hammar Tampereen Sieniseurasta täydentää.
Kosonen ja Hammar vahvistavat, että valevahvero ei ole myrkyllinen sieni, eikä se Hammarin mukaan ole pahanmakuinen. Sienestäjien mielipiteet ovat kuitenkin kahtia jakautuneet.
”Jotkut pitävät sitä mauttomana ja vähäarvoisena mutta on niitäkin jotka pitävät sitä kantarellin veroisena, jopa parempana,” Kosonen kertoo.
”Kantarellilla ei ole helttoja vaan sen lakin alla on säännölliset poimut.” Lasse Kosonen
Hän toteaa, että valevahveron voi lähinnä sekoittaa kantarelliin. Valevahverolla on kuitenkin kantarellia säännöllisemmän muotoinen lakki. Tämän lisäksi valevahveron heltat ovat syvemmän oranssit ja ne ovat tiheässä.
”Kantarellilla ei ole helttoja vaan sen lakin alla on säännölliset poimut”, Kosonen muistuttaa.
Hammar myöntää, että sieniä ei kovin usein näy kävyillä, mutta koska valevahvero on lahottajasieni, ei käpy ole sille täysin tavaton kasvualusta.
”Valevahvero on lahottajasieni, joten sitä löytää puunpalasilta ja oksilta. En itse muista nähneeni koskaan kävyssä kasvavan, joten ei se ihan jokapäiväinen juttu ole.”
Kantarelli, jota valevahvero muistuttaa, on Hammarin kertoman mukaan sen sijaan mykorritsa-sieni, joten se tarvitsee seurakseen elävän puun.
”Löytyy ainakin 100 lajia, joista saa helposti hyvää ja kestävää väriä.” Leena Hammar
Hammar harrastaa innokkaasti sienivärjäystä. Valevahverollakin värjäämistä hän on kokeillut, mutta siitä väriä on lähtenyt vain vähän ja langat ovat jääneet vaaleiksi.
Värjäyksessä Hammar pitää muun muassa veriseitikkisuvun sienistä. Käävistä hän mainitsee karhun-, okra- ja tervakäävän.
”Värjäykseen sellaiset sienet ovat hyviä, joita ei tarvitse kauhean paljon. Löytyy ainakin 100 lajia, joista saa helposti hyvää ja kestävää väriä”, Hammar kertoo.
Hammar kuivattaa kaikki värjäykseen keräämänsä sienet paremman värin saamiseksi. Värin pysyvyydessä sen sijaan auttaa lankojen esipurettaminen.
Kuivatut sienet liotetaan ja keitetään. Jäähtyneeseen liemeen lasketaan langat, joiden lämpötila nostetaan hitaasti 60–80 asteeseen huopumisen estämiseksi. Lopuksi hitaasti jäähdytetyt langat laitetaan etikkaliemeen, pestään ja kuivataan.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
