• Puulajivalikoimaa kannattaisi laajentaa, mutta kalliit taimet karkottavat ostajat

    Ilmaston muuttuessa esimerkiksi tammi, siperianlehtikuusi ja tervaleppä saattavat alkaa menestyä Suomessa aiempaa paremmin.
    Tilaajalle
    Tammentaimien hintaa pitäisi saada alemmaksi, jotta sen kasvatus yleistyisi, sanoo Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Katri Himanen (vasemmalla). Kuvassa Himanen ja erikoistutkija Jaana Luoranen esittelevät tammentaimia Suonenjoen tutkimusasemalla.
    Tammentaimien hintaa pitäisi saada alemmaksi, jotta sen kasvatus yleistyisi, sanoo Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Katri Himanen (vasemmalla). Kuvassa Himanen ja erikoistutkija Jaana Luoranen esittelevät tammentaimia Suonenjoen tutkimusasemalla. Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä|Metsänhoito
    20.6.202606:00
    Aura Pilkama

    Aiemmin ylivertaisesti suosituimman metsäpuun kuusen suosio on viime vuosina taittunut. Viime vuonna Suomen metsäkeskukseen saapuneiden metsänkäyttöilmoitusten mukaan jo yli puolet metsistä aiottiin uudistaa männylle.

    Syyn kuusen suosion vähenemiseen on arveltu olevan ainakin kuusikoiden kasvaneissa metsätuhoriskeissä.

    Myös metsäntutkijat ovat alkaneet suosittaa talousmetsien puulajiston monipuolistamista muun muassa kuusta vaivaavien juuristosienitautien ja kaarnakuoriaisvahinkojen takia. Kuusen kasvun arvellaan myös taantuvan muuttuvassa ilmastossa suhteessa mäntyyn ja koivuun.

    Usein vaihtoehto kuuselle on koivu, mutta ilmaston lämmetessä muutkin puulajit saattavat alkaa menestyä aiempaa paremmin Suomen ilmastossa.

    Metsäntutkijat ovat suositelleet vaihtoehdoiksi muun muassa tervaleppää, hieskoivua, siperianlehtikuusta, kontortamäntyä, hybridihaapaa ja douglaskuusta.

    Niillä on Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Katri Himasen mukaan biologisesti realistisimmat mahdollisuudet menestyä ja ainakin jonkinnäköistä käyttöä olemassa.

    ”Näistä ehdottomasti eniten viljelty on siperianlehtikuusi, jolla on myös varsin toimiva viljelyketju. Tervalepän puutavaraa tuodaan suhteellisen paljon Baltiasta, joten sillekin olisi varmasti markkinoita.”

    Tammea Himanen pitää monimuotoisuuden kannalta erityisen arvokkaana. Hän arvelee, että hyvistä rungoista maksetaan huomattaviakin summia, mutta markkina on ailahtelevainen.

    ”Tervalepän puutavaraa tuodaan suhteellisen paljon Baltiasta, joten sillekin olisi varmasti markkinoita.”

    Katri Himanen

    Terho on tuoretavaraa

    Tammenkasvatuksen yleistymistä sille sopivillakin mailla jarruttavat viljelyn korkeat kustannukset. Kasvatustaimet ovat esimerkiksi kuusentaimiin nähden moninkertaiset.

    Tammenterhot ovat Himasen mukaan siementuotannollisesti hankalia ja siksi hinnakkaita.

    ”Tammi on ainut puulajeistamme, jolla siemenet ovat tuoretavaraa. Syksyllä varisevat terhot pitää kylvää heti seuraavana keväänä, siinä missä muilla puulajeilla siemeniä voidaan varastoida vuosia tai jopa vuosikymmeniä”, Himanen sanoo.

    Taimien hintaa pitäisi saada alas menetelmiä kehittämällä.

    ”Pitäisi päästä pois tällaisesta artesaanikikkailusta samaan vakiintuneisuuden tasoon, mikä on muillakin puulajeilla. Kysynnän kasvu mahdollistaisi suurempien taimierien kasvattamisen ja tuotannon kehittämisen.”

    Varsinaista jalostusohjelmaa tammella ei ole, mutta siemenviljelyssiemenistä tuotetut taimet on kasvatettu tarkkaan hyvälaatuisista ja geneettisesti erilaisista emopuista.

    ”Pitäisi päästä pois tällaisesta artesaanikikkailusta samaan vakiintuneisuuden tasoon, mikä on muillakin puulajeilla.”

    Katri Himanen

    Riskitön ei ole kuusikaan

    Taimia voi kasvattaa itsekin, mutta puiden tuhonkestävyyden näkökulmasta ja puutavaran laadun kannalta siementen alkuperästä olisi hyvä olla tietoa.

    ”Välillä mietityttää metsänomistajien itse keräämien puiden geneettisen tausta ja monimuotoisuudestasta taustasta. Tiedetäänkö mistä siemenet ovat peräisin? Jos vaikka kerätään terhoja kaupungin puistosta, niin ovatko emopuut edes Suomesta?” Himanen pohtii.

    Riskejä kasvatukseen tuovat myös myyrät, jänikset ja hirvieläimet, jotka napsivat tammentaimet äkkiä parempiin suihin. Himanen huomauttaa, että taimien suojaaminen voi olla jopa istutuskuluja kalliimpaa.

    Toisaalta, onko muuttuvassa ilmastossa riskitöntä puulajivaihtoehtoa olemassakaan? Varaa puulajivalikoiman kasvattamiselle Himasen mielestä olisi.

    ”Itse näen, että sille olisi aika kovakin tarve, olipa kysymys monimuotoisuuden tukemisesta tai ilmastonmuutokseen varautumisessa.”

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia uutisia sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.

    Lisää aiheesta
    • Tammet vaativat hienovaraista karsintaa vuosittain, jos niistä tavoittelee laadukasta puutavaraa, sanoo tammien kasvatukseen perehtynyt Jussi Haltia.

      Metsänhoito | Jussi Haltia on kasvattanut tammia kokeilumielessä yli 30 vuotta – näillä menetelmillä hän tähtää laatutukkiin

      Tilaajalle
    • Pohjoissuomalaiset männyt hyötyvät ilmaston lämpenemisestä.

      Metsänhoito | Näin ilmastonmuutos näkyy metsissä: Pohjoisen männyt hyötyvät, etelässä metsätalouden harjoittaminen vaikeutuu

      Tilaajalle
    • Suomessa tuotetaan keskimäärin kymmenisen tuhatta tammen taimea vuosittain.

      Metsänhoito | Erikoispuiden suosio on kasvussa – tammen yleistymistä jarruttavat kalliit taimet

      Tilaajalle
    • Ilmaston lämmetessä ja kasvukauden pidentyessä jalot lehtipuut voivat menestyä aiempaa pohjoisemmassa.

      Metsänhoito | Metsää ei saa uudistaa millä tahansa puulajilla – osa vaatii erillisen ilmoituksen

    Artikkelin aiheet
    puulajivalikoima
    metsänhoito
    ilmastonmuutos
    metsäntutkimus
    Katri Himanen
    Aarre
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla