
Pirkanmaalaisella pellonlaidalla suorarunkoiset, korkeat tammet seisovat ylväänä metsikkönä – yllättävän harvassa, yllättävän korkeana ja yllättävän oksattomina verrattuna tammiin, joihin silmä on puistoissa tai metsässä kulkiessa tottunut.
Tammi on valopuu, joka kurottaa oksiaan leveälle ja moneen suuntaan ja muodostaa puistoissa jyhkeitä runkoja. Mutta kun tammea kasvatetaan talouspuuna metsässä, tavoitteena on oksaton, suora runko.
Jussi Haltia esittelee pian 35 vuotta sitten istutettua tammimetsikköään. Kiinnostus erikoispuihin on peräisin Haltian isältä, joka keräsi tammenterhoja, esikasvatti taimia ja istutti niitä metsään ja pihapiiriin elävöittämään maisemaa.
Innostus tarttui poikaankin. Nyt suvun mailla Pirkanmaalla kasvaa kokeilumielessä tervaleppää, metsälehmusta, pyökkiä ja vuori- ja kynäjalavaa – puutarhassa jopa persikkaa ja aprikoosia – mutta tammi on osoittautunut lupaavimmaksi talousmetsän puulajiksi.
Innostuksesta lähtenyt ja sittemmin vakavahkoksi jalostustyöksi muuttunut kasvatus on vihdoin saavuttanut eräänlaisen etapin, sillä talon kulmalla lepää kasa ensimmäisestä harvennuksesta saatuja tukkeja.
”Ne saavat kuivaa siinä muutaman vuoden, ja sitten sahaan niistä lautaa”, Haltia kertoo suunnitelmistaan.

”Nyt on nyt, mutta 50 vuoden kuluttua on sitten eri tilanne.”
Erikoispuiden markkinatkin ovat Suomessa tunnetusti olemattomat. Vain alle puoli prosenttia viime vuonna myydyistä taimista oli jotain muuta kuin mäntyä, kuusta tai rauduskoivua.
Tammelle, ja muillekin erikoispuille, joutuu etsimään ostajaa piensahureista.
Haltia on kuitenkin toiveikas, että markkinat muuttuvat. Oikeastaan koko alkusysäyksen kasvatusprojekteille on antanut ymmärrys ilmaston lämpenemisestä ja ajatus siitä, että tammet saattavat alkaa oikeasti menestyä Suomessa.
”Nyt on nyt, mutta 50 vuoden kuluttua on sitten eri tilanne”, Haltia pohtii.
Esimerkiksi kovat pakkaset tunnetusti heikentävät tammipuutavaran laatua, mutta eteläisessä Suomessa niitä on yhä harvemmin.
Tammentaimien korkea hinta saattaa pelästyttää monen erikoispuiden kasvatuksesta haaveilevan. Haltia on saanut painettua tammenkasvatuksen hintaa alas kasvattamalla taimia itse keräämistään tammenterhoista.
Taimet hän kasvattaa nykyään kasvimaalla, sillä suorakylvö metsään on osoittautunut epävarmaksi. Haltian kokemusten mukaan taimet itävät kylmässä metsämaassa huomattavasti lämmintä kasvatusastian multaa hitaammin ja jäävät nopeasti ruohovartisten kasvien varjoon.
Kasvimaalla on nytkin tammia kasvamassa, joskin huomaamme, että suojaamattomia taimia on yllättäen käynyt joku napsimassa.
”Syksyllä kerään terhot, kylvän ne ja laitan perunakellarin lämpötilaan talveksi suojaan jyrsijöiltä. Keväällä otan taimet ensin lasikuistille ja sieltä ulos, kun ei enää ole hallaa.”
Aiemmin Haltia kasvatti taimia kasvimaalla kolme vuotta, kunnes ne olivat noin metrin mittaisia ja valmiita istutettavaksi kasvupaikalleen. Aluetta vaivaava tunnistamaton sienitauti iski kuitenkin herkästi isoksi kasvaneeseen juuristoon, jos se rikkoutui istutuksessa.
”Syksyllä kerään terhot, kylvän ne ja laitan perunakellarin lämpötilaan talveksi suojaan jyrsijöiltä.”
Nykyään Haltia panee terhot isoihin puutarhasaaveihin.
”Tiiviisti samassa multa-astiassa kasvaneet taimet istutetaan jo siementen kylvöä seuraavana vuonna, käytännössä paljasjuurisina. Ne ovat lähteneet aika hyvin kasvuun jo seuraavana kesänä.”
Tammi kannattaa Haltian mukaan istuttaa vain parhaille maille, jossa se kasvaa parhaiten suureksi puuksi.
Työlään istutustyön jälkeen ei tammen kohdalla voi kauaa hengähtää, sillä eniten työtä vaativat vaiheet ovat vasta edessäpäin.
Ensinnäkin jokainen taimi suojataan tuhoeläimiltä, myyriltä, jäniksiltä ja sorkkaeläimiltä, heti istuttamisen jälkeen.
”Laitan verkkosuojan heti samana päivänä, jos mahdollista. Se toimii myös merkkinä, jotta taimen löytää metsästä. Kerran vaahteroiden kanssa kävi niin, että taimet ehtivät olla ilman suojausta kaksi viikkoa ja myyrä söi kaikki taimet.”
”Puolet lehvästöstä saa olla vihreää, mutta muuten tammi vaatii paljon karsimista.”
Jo istutusvuonna Haltia niittää heinän parikin kertaa taimien ympäriltä.
Sen jälkeen alkaa oksien karsiminen, joka toistetaan mielellään joka vuosi tulevien 25–30 vuoden aikana. Näin saadaan Haltian mukaan aikaiseksi noin kuusi metriä tyvitukkia.
”Kaikki kilpailevat latvat otetaan pois. Puolet lehvästöstä saa olla vihreää, mutta muuten tammi vaatii paljon karsimista.”
Tammi on valopuu, joka ei kestä ylhäältä tulevaa varjostusta.
Toisaalta Haltia neuvoo kasvattamaan tammet tiheässä matalampien puiden rinnalla. Ne varjostavat runkoa ja ehkäisevät oksaisuutta.
Lehtipuu on hyvä seuralainen, sillä se ei jätä tammea varjoonsa, vaan kirittää kasvua ylöspäin. Kilpailutilanteesta syntyy reipasta kasvua ja suoraa runkoa, Haltia selittää.
Tammea nopeammin kasvavat lehtipuut pitää typistää, jotta tammen ylin latva pysyy täydessä valossa.
Esimerkiksi tammea pienempi pihlaja suojaa runkoa ja tarjoaa hirville vaihtoehtoista apetta. Matala pähkinäpensas antaa suojan lisäksi mullaksi muuttuvaa kariketta.
Tukkipuukokoisena tammi hyötyy puolestaan tilasta.
”Isona puuna tammi kasvatetaan harvassa, noin kymmenen metrin välein, silloin niistä muodostuu tammimetsä.”
Yleensä ajatellaan, ettei Suomen oloissa voi kasvattaa laadukasta tammea, jota käytetään muun muassa huonekaluteollisuudessa.
Haltian arvelee, että tammen huono laatu on johtunut paitsi aiemmin vallinneesta ankarasta ilmastosta, mutta myös siitä, ettei Suomessa ole osattu kasvattaa tammea oikein.
Haltia on opetellut sopivia kasvatustapoja kirjallisuudesta ja kokeilemalla ja uskoo parissa vuosikymmenessä löytäneensä oikeat menetelmät.
Haltia on kiertänyt tammimetsiä Lounais-Suomessa ja havainnut puutteita muun muassa oksien karsinnassa, tungospuiden hyödyntämisessä ja oikea-aikaisessa harvennuksessa.
”Olin tilanteesta aika yllättynyt ja huomaan, että parannettavaa on paljon, jos tammi halutaan nostaa varteenotettavaksi talouspuuksi Suomessa.”
Perehtyneisyyttä ja työtä tammenkasvatus siis toden totta vaatii.
Kasvatusalat Haltia suosittelee pitämään aluksi maltillisina, jotta työmäärä ei karkaa käsistä.
”Parin hehtaarin laikku vaatii alkuvaiheessa noin viikon töitä vuodessa. Jos on enemmän hehtaareja, työn määrä kasvaa nopeasti.”
Tammi on jalo lehtipuu, joka kasvaa lähinnä Etelä-Suomessa.
Talousmielessä kasvatettavalle tammelle paras kasvupaikka on rehevä, multainen lehto.
Tammi tarjoaa elinympäristön monille uhanalaisille lajeille jopa sadoiksi vuosiksi, joten se sopii myös säästöpuuksi ja osaksi sekametsää.
Taimia voi kasvattaa myös itse tammenterhoista. Niitä kannattaa kerätä useista, laadukkaista emopuista.
Taimet pitää suojata tuhoeläimiltä runko- ja latvasuojilla. Heinä pitää niittää tammen ympäriltä tarvittaessa. Myöhemmin puu vaatii karsintaa vuosittain.
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia uutisia sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
