• Metsähanhien metsästäjä ryhtyi rengastajaksi: ”Pikkupoikana kuljin vanhempien kanssa katsomassa muuttolintuja”

    Harva luonnossa liikkuva pääsee näkemään pesivää metsähanhea. Marko Palomaan ja muiden vapaaehtoisten tekemä rengastustyö tuo tietoa arkana pidetystä lajista. Palomaa rengastaa myös muita riistalintuja.
    Tilaajalle
    Kihlattuna vapaaksi. Telkkä on saanut toukokuisena iltana Marko Palomaalta renkaan jalkaansa.
    Kihlattuna vapaaksi. Telkkä on saanut toukokuisena iltana Marko Palomaalta renkaan jalkaansa.  Kuva: Taina Renkola
    Metsä|Erä
    23.6.202407:00
    Johanna Koskiahde

    Marko Palomaa oli nuorena intohimoinen metsähanhien metsästäjä. Kun laji rauhoitettiin, mies opetteli rengastuksen taidon ja aloitti tiedon keruun itseään kiehtovasta lintulajista. Taajaan ei lintuja rengastavaan metsästäjään törmää. Palomaa pitää harrastuksia kuitenkin toisiaan täydentävinä.

    ”Rengastamalla lintuja saadaan kiistatonta tietoa kannan kehityksestä. Tieto palvelee lajien tuntemusta ja ymmärrystä, monen metsästysharrastajan tekemän riistakolmiolaskennan ja vesilintujen pistelaskennan tapaan”, hän sanoo.

    Palomaa kulkee metsähanhien perässä Etelä-Pohjanmaalla ja naapurimaakunnissa kevään ja syksyn ajan.

    ”Vaati paljon työtä löytää piilottelevat pesivät parit. Monesti kuulee sanottavan, että Etelä-Pohjanmaalla metsähanhia ei pesi, mutta se tieto on väärä. Esimerkiksi Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuistossa on pesiviä pareja”, hän mainitsee.

    Rengastuksella saadaan tutkimukselle tietoa lintulajeista, kertoo Marko Palomaa.
    Rengastuksella saadaan tutkimukselle tietoa lintulajeista, kertoo Marko Palomaa.  Kuva: Taina Renkola

    Metsähanhi on hitaasti lisääntyvä laji, mutta kanta on saatu kasvuun. Lajin metsästys kiellettiin kokonaan vuosiksi 2014–2016, ja metsästystä on rajoitettu voimakkaasti edelleen. Palomaa kuvailee metsähanhea omaksi kohtalonlinnukseen.

    ”Pikkupoikana kuljin vanhempien kanssa Alajoen alavilla mailla katsomassa muuttolintuja keväisin. Nuorena innostuin sitten metsähanhien metsästyksestä. Kun lajin metsästystä rajoitettiin, harrastus muutti muotoaan. Ryhdyin aluksi kartoittamaan Pohjanmaalla, Keski-Suomessa ja Pirkanmaan pohjoisosissa hanhien pesimäalueita. Mauri Korven opastuksella lähdin sitten rengastusta opettelemaan”, Palomaa kertoo harrastuksen taustoista.

    ”Metsähanhi on hyvin arka ja vetäytyy pesimään syrjäisille metsälammille ja -soille, tiettömien taipaleiden taa. On kiehtovaa päästä seuraamaan niiden elämää sukupolvesta toiseen”, hän jatkaa.

    Renkaan numerosarjan perusteella tieto löydöstä saavuttaa myös rengastajan.
    Renkaan numerosarjan perusteella tieto löydöstä saavuttaa myös rengastajan. Kuva: Taina Renkola

    Arviolta yksi 30:sta rengastuksesta tuottaa tietoa. Palomaan rengastamia hanhia on löydetty Suomen lisäksi Tanskasta ja Etelä-Ruotsista.

    Metsähanhi on paikkauskollinen pesijä, joka on sukukypsä vasta kolmevuotiaana. Sulkimisaikana heinäkuussa hanhet lyöttäytyvät yhteen parviksi.

    ”Nuoret ja pesinnässä epäonnistuneet hanhet lentävät pohjoiseen Venäjän puolelle sulkimisajaksi”, Palomaa kertoo.

    Suomen pesivä kanta ei muuta Viron kautta, eikä tule riistalajina ammutuksi siellä, kuten puheissa monesti epäillään. ”Suomesta metsähanhien muuttoreitti kulkee Säkylän ja Porin kohdilta Ruotsiin ja edelleen Tanskaan”, Palomaa tarkentaa.

    Rengastus antaa tutkimuksessa hyödynnettävää tietoa lintukantojen levinneisyydestä, muutto­reiteistä ja poikastuotosta. Rengastus on luvan­varaista toimintaa ja luvat myöntää Helsingin yliopiston alla toimiva Rengastustoimisto.

    ”Alkuun pääsee hankkiutumalla avustajaksi kokeneelle rengastajalle. Lupa vaatii harjoittelun lisäksi rengastustentin läpäisyn. Luvan hakijan on oltava täysi-ikäinen”, selvittää Palomaa.

    Linnun siipien mitta otetaan rengastuksen yhteydessä ylös.
    Linnun siipien mitta otetaan rengastuksen yhteydessä ylös.  Kuva: Taina Renkola

    Palomaa vakuuttaa, että jalkarengas ei eläintä häiritse. Hanhille voidaan laittaa myös värikoodil­linen kaularengas, jonka lukeminen onnistuu kiikareilla tai kaukoputkella etäältä.

    ”Ymmärrän huolen siitä, että rengastus vaivaa eläintä. Se on painoltaan kuitenkin suhteessa sama, kuin ihmisellä kihlasormus”, kuvaa Palomaa.

    Rengastetun linnun löytäjän toivotaan ilmoittavan tiedot löytöpaikasta Luonnontieteellisen keskusmuseon luomus.fi-osoitteesta löytyvän lomakkeen kautta. Renkaan numerosarjan perusteella tieto löydöstä saavuttaa myös rengastajan.

    Palomaalla on luvat rengastaa muitakin riistalintuja ja hän on ollut mukana Luonnonvarakeskuksen ja yliopistojen tutkimushankkeissa. Lintuja pyydystetään pesimäkauden ulkopuolella verkoilla tai pyydyksillä. Myös välineiden käyttöön on oltava luvat.

    ”Rengastuksen yhteydessä kirjataan ylös linnun perustietoja, kuten paino ja siipien pituus. Vuosien saatossa aineistosta voidaan päätellä esimerkiksi lintujen koon muutoksia.”

    Marko Palomaa on tehnyt satoja pönttöjä telkille.
    Marko Palomaa on tehnyt satoja pönttöjä telkille.  Kuva: Taina Renkola

    Telkkiä Palomaa rengastaa kotiseudullaan. Viime kaudella 130 telkkää sai hänen käsissään renkaan jalkaansa. Pönttöjä mies on rakentanut ja vienyt jokivarteen satoja.

    ”Poikasten kuoriuduttua pönttö jää tyhjäksi jo vuorokauden kuluttua, kun emo kutsuu poikaset veteen. Syksyllä kierrän telkkäpöntöt vielä kertaalleen. Katson, onko pesään jäänyt kuoriutumattomia munia ja huollan pöntöt ensi kautta varten.”

    Palomaan metsästysharrastus painottuu nykyään vieraspetojahtiin. Hän kulkee supikoirajahdissa kolmen jackrussellinterrierinsä kanssa.

    ”Metsästysharrastukseen kuuluu riistakantojen hoito. Pienpedot, erityisesti vieraspedot minkki ja supikoira, ovat maassa pesiville linnuille iso uhka. Niiden poisto on tärkeää, kotoperäistä linnustoamme turvaavaa työtä. Mainittuja vieraspetoja voi myös metsästyskortiton loukuttaa”, hän muistuttaa.

    Rengastuksen yhteydessä kirjataan ylös linnun perustietoja, kuten paino ja siipien pituus.
    Rengastuksen yhteydessä kirjataan ylös linnun perustietoja, kuten paino ja siipien pituus. Kuva: Taina Renkola
    Lisää aiheesta
    • Heinäsorsan poikaset ruokailemassa emon vahtiessa.

      Luonto | Näin tulisi toimia, jos pelästyttää hautovan sorsan – poikaset voivat muutoin kuolla

      Tilaajalle
    • Kurjet tanssivat keväisellä pellolla. Suomessa on laajoja soita, jotka sopivat kurjille hyvin pesimäpaikoiksi.

      Luonto | Kuninkaallisen komea kurki viihtyy Suomen soilla

    • Tiesitkö, että lehtokurppa näkee samanaikaisesti joka suuntaan?

    • Majavien padot, pesät ja niihin liittyvä rakennelma ovat laissa rauhoitettuja. Kuvituskuvassa majavan rakentama pato.

      Luonto | Metsähallitus muistuttaa retkeilijöitä: Jätä majavien padot rauhaan kansallispuistossa

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle