Julkisten teiden ohella yksityistiet ovat menestyvän Suomen tukirankaa – metsätieverkostoa ei saa päästää luhistumaan

Jokainen maakunnissa liikkuva sen tietää: Suomi on jo pitkään ollut rapautuvan tiestön maa. Julkisten teiden peruskunnossapidosta on säästetty pitkään, ja sen seurauksena syntyneen massiivisen korjausvelan on pelätty jopa vaarantavan Suomen kilpailukyvyn (mt.fi 9.4.). Yksi osoitus ongelman mittakaavasta on Petteri Orpon hallituksen vuosille 2023–2027 päättämä reilun puolen miljardin euron korjausvelkapaketti. Sen turvin aiotaan tänä vuonna päällystää noin 4 000 kilometriä pääteitä, mikä on vajaat kahdeksan prosenttia päällystetystä valtion vastuulla olevasta tieverkosta. Surkeassa kunnossa olevaa päällystettä Suomen teillä on yli kaksinkertainen määrä tämänvuotiseen päällystysurakkaan verrattuna, yli 9 000 kilometriä.

Infratoimialaa edustavan Infra ry:n mukaan tämäkään satsaus ei ole kestävä, ellei sitä muuteta pysyväksi: korjausvelan kurominen umpeen ja kestävän tienpidon saavuttaminen edellyttäisivät vuotuisen päällystysmäärän vakiinnuttamista 4 000 kilometriin ja vuotuisen 300 miljoonan euron pysyvän rahoituksen osoittamista teiden muuhun korjaamiseen. Muussa tapauksessa edessä on korjausvelan hallitsematon kasvu. (mt.fi 30.3.).

Valtion ja kuntien ylläpitämät tiet eivät kuitenkaan ole – lähimainkaan – koko totuus suomalaisesta tieverkosta. Väyläviraston mukaan Suomessa on teitä kaiken kaikkiaan 454 0000 kilometriä, josta valtion vastuulla on 75 000 kilometriä ja kuntien ylläpitämää katuverkkoa 26  000 kilometriä. Yli kolme neljäsosaa Suomen teistä on yksityisiä, ja yksityisteistä reilu kolmannes eli noin 130 000 kilometriä on rakennettu ensisijaisesti metsätalouden tarpeisiin.

Myös yksityisteistä liian moni on päässyt huonoon kuntoon. Metsäteiden korjausvelka kasvaa nykyisin 1 000 kilometrillä joka vuosi, koska peruskorjausta tehdään nykyisellään vain kolmannekselle sitä vaativista metsätiekilometreistä (MT Metsä 6.5.). Tieyhdistyksen mukaan pelkästään asuttujen yksityisteiden korjausvelka on 400–450 miljoonaa euroa ja kaikkien yksityisteiden ja niiden siltojen korjausvelka yli miljardin.

Hyvällä vuosittaisella ylläpidolla yksityistien perusparannusta voitaisiin lykätä jopa vuosikymmenillä. Sen sijaan säännöllisen kunnostuksen puutteessa tie rapistuu nopeasti: jo vuosittainen lanaus pitää tien pinnan kasvillisuuden kurissa ja estää sitä kasvattamasta tien runkoon kairautuvaa juurimassaa.

MT Metsän artikkelissa metsäteitä verrattiin ihmisen verisuoniston imusuoniin. Vertaus on kaikin tavoin osuva: imusuoniston tehtävänä on kuljettaa ihmisen soluihin happea ja ravintoaineita. Metsätiet toimivat Suomelle elintärkeän puutavaran kuljetusreitistönä. Samalla niillä on myös muita tehtäviä: monia metsäteitä kuljetaan metsien ohella myös vakituisesti asuttuihin taloihin, loma-asunnoille ja pelloille. Vähäinen merkitys ei ole silläkään, että tiheä metsätieverkosto auttaa ehkäisemään metsäpalojen leviämistä ja auttaa niiden sammutuksessa.

Julkisen tieverkon hoidon laiminlyönnistä on helppo syyttää valtiota ja kulloistakin hallitusta. Sen sijaan yksityisen tieverkon osalta vastuussa ovat tien omistajat ja heitä edustavat tiekunnat, joita on Suomessa 60 000. Metsäkeskuksen johtava asiantuntija Mika Nousiainen muistuttaa, että myös metsäteiden rapistuminen johtuu yleisimmin hoidon laiminlyönnistä. Osasyynä voi olla etämetsänomistuksen lisääntyminen: kaukana metsästä asuva ei välttämättä ole itse näkemässä, millaiseen kuntoon tie on päässyt.

Lopulta kovimman hinnan metsäteiden heikkenevästä kunnosta maksavat maanomistajat itse: puunkorjuu on mahdollista yhä useammalla palstalla vain keskitalvella. Metsänomistajien ja tiekuntien kannattaakin hyödyntää tarjolla olevaa metka-rahoitusta, joka kattaa 70 prosenttia perusparannuksen kuluista. Aiemmin tukiprosentti oli 50–60 ja rahoitusta jäi monena vuonna käyttämättä.