• Hirven metsästys käynnistyy vaiheittain – hirvijahti alkaa Lapissa, etelässä kytätään hirviä ensin pellolta

    Kuusamossa ja Taivalkoskella päästään hirvijahtiin syyskuun alussa. Muualla maassa alkaa hirvieläinten vahtimismetsästys, jonka tavoitteena on vähentää sato- ja liikennevahinkoja.
    Varsinainen hirvenmetsästys alkaa 5. lokakuuta. Silloin koiran käyttäminen on myös sallittua.
    Varsinainen hirvenmetsästys alkaa 5. lokakuuta. Silloin koiran käyttäminen on myös sallittua. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Erä
    30.8.202412:00
    Eija Vallinheimo

    Hirvijahdin ensimmäinen jakso alkaa Kuusamossa ja Taivalkoskella syyskuun alussa. Samaan aikaan muualla maassa aloitetaan hirven, valkohäntäpeuran ja kuusipeuran metsästys vahtimalla.

    Vahtimismetsästyksessä eläinten ajaminen ja koiran käyttäminen on kiellettyä. Hirven osalta vahtimismetsästys on rajoitettu pelloille.

    Varsinainen hirven metsästysaika alkaa 5. lokakuuta Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa ja jatkuu Pohjois-Suomessa. Muualla Suomessa varsinainen hirven metsästysaika alkaa viikkoa myöhemmin eli 12. lokakuuta. Hirven metsästysaika päättyy koko maassa 15. tammikuuta 2025.

    Valkohäntäpeuran varsinainen metsästysaika alkaa koko maassa 28.9. ja päättyy 15. helmikuuta 2025. Metsäkaurista saa metsästää koko maassa 1.9.–15.2., mutta ajavan koiran käyttäminen on kiellettyä 27. syyskuuta saakka.

    Suomen riistakeskus on myöntänyt tulevalle metsästyskaudelle 34  007 hirven, 59 035 valkohäntäpeuran, 674 kuusipeuran ja 18 metsäpeuran pyyntilupaa. Yhdellä pyyntiluvalla saa kaataa yhden aikuisen tai kaksi vasaa, ellei pyyntiluvan ehdoissa ole muuta määrätty.

    Luonnonvarakeskuksen tuottaman arvion mukaan metsästyksen jälkeen jäävä hirvikanta kasvoi edellisvuoteen nähden noin kuusi prosenttia ja oli metsästyskauden jälkeen noin 84 000 hirveä. Hirvitalousalueille asetetut tavoitteet tähtäävät koko maassa 70 000–90 500 yksilön talvikantaan. Pääosalla hirvitalousalueista hirvitiheys on asetetun tavoitteen mukainen.

    Lisää aiheesta
    • Hirvikannan hoitoon liittyviä keskeisimpiä kysymyksiä on jo pitkään ollut kannan sopiva koko

      Erä | Hirvikannan hallintahimmeli varmistaa eri näkökulmien huomioinnin: ”Yhtälö on aina hankala”

      Tilaajalle

    Hirvikannan kasvun seurauksena pyyntilupamäärä nousi koko maassa noin yhdeksän prosenttia.

    Viime vuoteen nähden pyyntilupamäärässä oli suhteellisesti eniten kasvua Rannikko-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa. Pyyntilupamäärä pienentyi Etelä-Hämeessä, Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa.

    Hirvikantaa on viime vuosina pienennetty asetettujen tavoitteiden mukaisesti ja alkavan syksyn hirven pyyntilupamäärä koko maassa on noin kolmanneksen pienempi kuin viisi vuotta sitten.

    Lisää aiheesta
    •  Suuressa osassa maata tavoiteltava hirvitiheys on noin 3,0 yksilöä tuhatta hehtaaria kohden. Kuvassa hirvi nuoressa taimikossa.

      Metsänhoito | Suomen hirvikanta on alhaisin vuosikymmeniin – katso miten nopeasti kanta kolminkertaistuisi ilman metsästystä

      Tilaajalle

    Valkohäntäpeurakanta keskittyy lounaiseen Suomeen ja kantaa on viime vuosina pienennetty tehostetulla metsästyksellä. Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan Suomessa oli viime talvena noin 117 000 valkohäntäpeuraa. Valkohäntäpeurakanta pienentyi 11 prosenttia viimevuotisesta, ja laskua oli erityisesti tiheimmän kannan alueella Varsinais-Suomessa, Etelä-Hämeessä ja Uudellamaalla.

    Tulevalle metsästyskaudelle myönnetty valkohäntäpeuran pyyntilupien määrä on noin 16 prosenttia edellisvuotta pienempi, mutta tihentymäalueella tavoitellaan edelleen kannan leikkaamista.

    30.8. klo 17.30. Lisätty tieto, että hirvemetsästys jatkuu Pohjois-Suomessa 5.10.

    Lisää aiheesta
    • Tutkijoiden mukaan lentolaskentamenetelmä on kenties luotettavin hirvikannan koon arvioinnissa käytettävistä menetelmistä. Kuvituskuva.

      Erä | Lentolaskenta yllätti tutkijat: Uudenmaan hirvitiheys odotettua suurempi

      Tilaajalle
    • Jo ennen riistaneuvostojen tapaamista tiedettiin, että tavoitteita asetetaan tällä kertaa aiempaa hankalammassa tilanteessa.

      Erä | MTK on pettynyt hirvieläinten metsästystavoitteisiin: ”Metsänomistajien ja muiden sidosryhmien näkemykset jätettiin monessa riistaneuvostossa täysin huomioimatta”

    • Jokaiselle hirvitalousalueelle laaditaan maaliskuussa omat hirvieläintavoitteet kolmeksi vuodeksi kerrallaan.

      Erä | Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan hirvikanta on vahvistunut – kartta paljastaa alueelliset erot

    • Noin puolet hirvituhoista tapahtuu mäntytaimikoissa. Valtion maksamat hirvieläinvahinkokorvaukset ovat metsänomistajalle veronalaista tuloa.

      Metsänhoito | Luken raportti: Hirvituhot voivat maksaa metsänomistajalle pahimmillaan yli 4 400 euroa hehtaarilta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    hirven metsästys
    hirvijahti
    valkohäntäpeura
    Kuusamo
    Luonnonvarakeskus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle