• Komission valmistelu menee jälleen harmaalle alueelle − yhden metsänhoitomenetelmän nostaminen toisten yläpuolelle ei ole järkevää

    Hiilinielukeskusteluista odotetaan hankalia, kirjoittaa Maria Pohjala.
    Suomen rinnalla viimeisimpänä Ruotsi, Tšekki, Saksa, Ranska, Slovenia, Puola ja Romania ovat ilmoittaneet, että niiden metsänielut ovat ennakoitua merkittävästi pienempiä.
    Suomen rinnalla viimeisimpänä Ruotsi, Tšekki, Saksa, Ranska, Slovenia, Puola ja Romania ovat ilmoittaneet, että niiden metsänielut ovat ennakoitua merkittävästi pienempiä.  Kuva: Risto Jussila
    Metsä|Metsäpolitiikka
    4.3.202515:00
    Kolumni
    Maria Pohjala

    Euroopan komissio on aloittanut uuden toimikautensa loppuvuodesta ja alkaa käynnistellä hiljalleen moottoreitaan myös metsiin liittyvissä uusissa aloitteissa. Komission työohjelman mukaan metsiin liittyvää sisältöä on tulossa esimerkiksi hiilinielujen lulucf-asetuksen päivityksen ja uuden biotalousstrategian julkaisun myötä.

    Hiilinielukeskusteluista odotetaan hankalia. Moni Euroopan jäsenmaa on menettänyt kykynsä sitoa hiiltä muun muassa massiivisten metsätuhojen seurauksena. Suomen rinnalla viimeisimpänä Ruotsi, Tšekki, Saksa, Ranska, Slovenia, Puola ja Romania ovat ilmoittaneet, että niiden metsänielut ovat ennakoitua merkittävästi pienempiä.

    Komission tulisikin reivata lulucf-asetusta suuntaan, joka olisi realistinen. Nykyiset EU-tavoitteet metsien nieluille ovat mahdottomia saavuttaa muuttuvassa ilmastossa. Samaan aikaan metsille ei tule asettaa mahdottomia odotuksia; ilmastopolitiikan ei kuulu nojautua näin paljon nielujen varaan.

    Kun Euroopan komission työohjelmaa katsoo, jää joitain aloitteita hämärän peittoon. Vaikka komission poliittinen johto tekee lopulliset päätökset siitä, mitä esityksiä julkaistaan, myös vuonna 2021 julkaistu EU:n metsästrategia vuoteen 2030 asti antaa vihiä komission aikeista. Vaikka suurin osa komission johdosta on vaihtunut, rivivirkahenkilöt ovat pysyneet pitkälti samoina. Se tarkoittaa, että komission pitkän aikavälin metsästrategian valmistelu jatkuu suurelta osin ennallaan.

    Komission järjestämissä tilaisuuksissa on sadellut vihjeitä tulevasta. Yksi niistä on ”luonnonläheisen metsätalouden” sertifiointi.

    Komission järjestämissä tilaisuuksissa on sadellut vihjeitä tulevasta. Yksi niistä on ”luonnonläheisen metsätalouden” sertifiointi (closer-to-nature certification).

    Luonnonläheisen metsätalouden määritelmää on valmisteltu EU:ssa pitkään ja hartaasti, ja sen pohjalta on julkaistu komission vapaaehtoinen ohjeistus. Suomessa määritelmä yhdistetään usein jatkuvapeitteiseen metsänkasvatukseen.

    Sen nostaminen EU:n suosimaksi metsien hoitomuodoksi herättää kuitenkin kummastusta. Metsänhoitomenetelmät vaihtelevat EU-maissa, ja ne valitaan aina metsänomistajan toiveiden sekä kasvupaikan ja -tyypin mukaan. Siksi yhden menetelmän nostaminen toisten yläpuolelle ei ole järkevää.

    Jokaisella metsänhoitomenetelmällä on omat hyvät ja huonot puolensa, ja jatkuvaan kasvatukseen siirtyminen kaikkialla Euroopassa voisi tehdä hallaa metsien pitkän aikavälin kasvulle ja hiilen sidonnalle.

    Uuden sertifikaatin kehittäminen herättäisi myös ihmetystä nykyisten sertifiointijärjestelmien tulevaisuudesta. Nykyiset metsäsertifikaatit ovat riittäviä puun käytön kestävyyden varmistamiseen ja niitä päivitetään jatkuvasti vastaamaan yhteiskunnan vaatimuksia.

    Komission valmistelu menee jälleen harmaalle alueelle siinä, kuinka paljon komissio haluaa puuttua jäsenmaiden metsien käyttöön.

    Lisää aiheesta
    • Niemelän mukaan Euroopassa ei keskustella niinkään metsien hiilinieluista vaan tulevaisuuden puulajien jakaumasta ja siitä, minkälaisia metsiä jatkossa kannattaa kasvattaa.

      Metsäpolitiikka | Metsähallituksen Juha S. Niemelä ei usko hakkuiden vähenemiseen valtion metsissä

      Tilaajalle
    • Ilmastolain perusteissa on tapahtunut merkittävä muutos, koska hiilensidonnan laskukaavat ovat muuttuneet.

      Metsä | Suomen ilmastolailta näyttää pudonneen pohja − syynä eivät ole metsien kasvu tai hakkuut, vaan jokin aivan muu

    • Väärille oletuksille perustunutta ilmastopolitiikkaa on Essayahin mukaan pystyttävä arvioimaan uudelleen myös EU-tasolla.

      Politiikka | Ministeri Essayahin mielestä ilmastopolitiikassa on tehty iso virhe: ”Vääriin oletuksiin ei pidä ideologisesti hirttäytyä”

    • Suomi pääsee hiilinieluvaatimuksissa pian helpommalla, Luonnonvarakeskuksen tutkimusylijohtaja Antti Asikainen sanoo.

      Metsäpolitiikka | Ruotsikin on kohta vaikeuksissa: Lähivuosina se on ajautumassa pulaan metsänielunsa kanssa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Euroopan komissio
    metsänhoitomenetelmät
    hiilinielut
    metsästrategia
    luonnonläheinen metsätalous
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin