• Puupohjaisista lavuaareistaan tunnettu Woodio palkittiin

    Marjatta ja Eino Kollin Säätiön rahoittaman palkinnon arvo on 30 000 euroa.
    Pesualtaiden raaka-aineena on puuhaketta, joka muuten menisi poltettavaksi.
    Pesualtaiden raaka-aineena on puuhaketta, joka muuten menisi poltettavaksi. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Koti
    26.11.202509:00
    Jukka Hämäläinen

    Vuoden Metsä360-tunnustuspalkinnon on voittanut ekologisista kylpyhuonekalusteista tunnettu Woodio. Yrityksen innovaatio on täysin vedenkestävä puukomposiitti, joka on yhdistelmä puuhaketta ja hartsipohjaista sidosainetta. Materiaalin valmistuksessa on hyödynnetty metsäteollisuuden sivuvirtoja, jotka muuten menisivät polttoon.

    Palkintoraadin mukaan Woodion tuotteissa yhdistyvät innovatiivisuus, muotoilu ja kestävä kehitys.

    Keramiikkakalusteisiin verrattuna Woodion tuotteiden hiilijalanjälki on jopa 80 prosenttia pienempi. Tuotteiden ekologisuus perustuu tuotannon vähäiseen veden ja energian kulutukseen, tuotteiden biopohjaisuuteen, kevyeen painoon sekä materiaalien uusiokäyttöön. Yritys perusti tänä vuonna uuden tehtaan Lahteen ja tähtää investoinnin avulla voimakkaasti eurooppalaisille markkinoille.

    Tunnustuspalkinnon saajaksi ehdolla olivat myös biopohjaisia palosuoja-aineita valmistava Nordtreat ja teollisen rakentamisen puuelementtien valmistamiseen erikoistunut VVR Wood.

    Marjatta ja Eino Kollin Säätiön rahoittaman palkinnon arvo on 30 000 euroa.

    Yläkoululaisten Metsä360-kilpailun voittaja löytyi kolmatta vuotta peräkkäin Kouvolasta. Kymenlaakson Steinerkoulun video kertoo metsän merkityksestä nuorten elämässä. Toiseksi kilpailussa sijoittui Puolalan koulu Turusta ja kolmanneksi Salmen koulu Pyhäjärveltä.

    Lisää aiheesta
    • Toimitusjohtaja Terja Koskenoja on tyytyväinen Woodion uusiin tuotanto­tiloihin Lahdessa. Hallituksen puheenjohtaja Matti Lehtipuu edustaa yhtiön suurinta omistajaa.

      Yritykset | Puusta pesualtaita valmistava Woodio otti käyttöön kotimaisen havupuuhakkeen ja tähtää luksusristeilijöille

      Tilaajalle
    • Elementicin perustajat, toimitusjohtaja Ville Hulkko ja teknologiajohtaja Tuomo Hilli näkevät uudessa materiaalissa työkalun ilmastonmuutosta vastaan.

      Rakentaminen | Suomalainen keksintö hiilitiili varastoi hiiltä poikkeuksellisesti – ”Voisi parhaimmillaan tuplata metsän arvon”

      Tilaajalle
    • Uusi puu -kilpailun voitti ligniinipohjainen rengasmateriaali.

      Metsäteollisuus | Ligniinipohjainen rengasmateriaali on vuoden paras puupohjainen keksintö

    • UPM kehitti FibDex-haavasidoksen yhteistyössä Helsingin yliopiston tutkijoiden sekä yliopistollisen keskussairaalan palovammakeskuksen kirurgien ja hoitohenkilökunnan kanssa.

      Metsäteollisuus | Puu parantaa palohaavat ja murtuneet luut, siitä voi tehdä myös t-paidan ja kylpyammeen

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    puutuote
    Woodio Oy
    kylpyhuonekalusteet
    Marjatta ja Eino Kollin Säätiö
    Puuteollisuus Metsätalous ja hakkuut
    Säätiöt ja apurahat
    Rakentaminen & kiinteistöt
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Lukijan idea: Puhdistusharja askelmaan

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuunatut Crocsit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuurnalaatikko talteen