

Kokkolalainen Esko Huolman näki työvuosinaan ulkomailla toistuvasti, miten karuissa oloissa elävät ihmiset käyttivät niukan polttoaineen, kuten risut ja lannan tarkasti hyödyksi rakentamissaan uuneissa.
Esimerkiksi Georgiassa, Abhasiassa ja Egyptin Siinailla puuta tai muuta biomassaa ei ollut ylen määrin tuhlattavaksi. ”Rakettiuuniksi” kutsuttuja tulisijoja hyödynnetään usein ruuanlaitossa.
Niiden yhdistävä tekijä on, että ilma liikkuu pystyyn asennetusta syöttötorvesta poltettavan aineen läpi. Tällöin puusta irtoavat kaasut palavat tehokkaasti. Se parantaa uunin hyötysuhdetta ja vähentää terveydelle haitallisia pienhiukkaspäästöjä.
”Poltettava materiaali ladotaan pystyyn ja sytytetään päältä. Kun tuli palaa, se imee klapien läpi lisää happea vahvistamaan liekkiä. Kuuma liekki polttaa palohiukkaset, jotka irtoavat puusta”, Huolman selittää.
Näkemiensä, rautaputkista kokoon hitsattujen uunien pohjalta Huolman kehitti kevyemmän mallin, jonka osat voidaan valmistaa pellistä laserilla leikkaamalla. Uunin voi kasata kokoon kuin Ikean hyllyn.
Huolman on teettänyt uunistaan kaksi eri prototyyppiä. Pienempi malli soveltuu kiinteän tulisijan sisään asennettavaksi ja suurempi on suunniteltu ulkokäyttöön, kuten kesäkeittiöön.
Puhtaan palamisen tavoittelussa ei sinällään ole mitään uutta. Nykyiset takat on jo kauan suunniteltu ottamaan toisioilmaa, joka tehostaa savukaasujen palamista.
Huolmanin mukaan perinteiset takat on kuitenkin muotoiltu niin, että palaminen ei toteudu parhaalla mahdollisella tavalla, koska klapien ympärille jää tyhjää tilaa. Olennainen parannus liittyy oikeiden mittasuhteiden löytymiseen niin, että ilmaa tulee sopiva määrä.
”Palotilan pitää olla muotoiltu niin, että poltettava materiaali täyttää sen. Silloin toisioilmaa ei pääse sisään mistään muualta kuin palotilan läpi.”

Huolmanin kehittämän uunin sisällä on lisäksi ohjainlevyjä, jotka ohjailevat tulta oikeaan asentoon.
Virallisia päästömittauksia hänen laitteilleen ei ole tehty. Kokeilemansa perusteella Huolman on kuitenkin vakuuttunut, että tekniikka toimii.
Palamista tehostaville keksinnöille on tarvetta, kun tulisijojen päästövaatimukset kiristyvät. Esimerkiksi Saksassa moni puulämmittäjä joutuu punnitsemaan, mitä tehdä vanhalle tulisijalle, joka ei enää täytä viime vuodenvaihteessa voimaan astuneita päästönormeja.
Vaihtoehtoja ovat tulisijan käyttökielto, uuden hankinta tai sähkökäyttöisen hiukkassuodattimen asentaminen hormiin.
Huolmanin mukaan suodatinta tai koko takan korvaamista järkevämpää olisi asentaa tulisijoihin kevyt, palamista tehostava laite. Näin Huolman on menetellyt kotonaan, jossa vanhan takan sisällä on hänen itse suunnittelemansa uunin pienempi malli.
”Nuohooja on sanonut, että piipussa oleva karsta on oleellisesti vähentynyt. Sehän on lausunto, joka kannustaa jatkamaan.”
Nykysuositusten vastaisesti Huolman on polttanut uunissaan puun seassa palavaa jätettä kuten mainoslehtiä ja kartonkipakkauksia. Hän kertoo nuohoojan havainneen, että hormi keräsi huomattavasti enemmän nokea ennen omatekoisen polttolaitteen asentamista.
”Viimeiset viisi vuotta nuohooja on sanonut, että piipussa oleva karsta on oleellisesti vähentynyt. Sehän on lausunto, joka kannustaa jatkamaan.”
Uunin ohella Huolman on keksinyt muun muassa kevythirsirakentamiseen soveltuvan salvoksen, joka pysyy tiiviinä. Se toi vuonna 2002 MTK-Keski-Pohjanmaan ideakilpailun voiton sekä maakunnallisen Innosuomi-palkinnon.
Uunivalmistajaksi 73-vuotias yrittäjä ei enää aio ryhtyä. Sen sijaan hän toivoo löytävänsä kumppaneita, jotka uskaltaisivat ottaa seuraavat askeleet, eli patentoinnin, viralliset päästömittaukset ja markkinoinnin.
”Tarttisin nuoria kavereita, jotka alkaisi muuttaa tätä teolliseksi toiminnaksi.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
