

”Onko tuossa tukissa sinistymää vai torjunta-ainejäämien väriä”, kysyy puunjalostukseen erikoistuneen Koskisen-yhtiön sahajohtaja Tommi Sneck, kun ajamme purkuvuoroaan odottavien tukkirekkojen ohi yhtiön uuden sahan upouudella tukkikentällä Järvelässä.
Silmämääräisesti katsottuna rekkojen kyydissä on paljon mäntytukkeja. Hetkeä aiemmin olemme puhuneet sahateollisuuden suuresta murroksesta.
”Euroopan sahaaminen mäntyistyy vähitellen. Tämä on massiivinen asia”, Sneck jatkaa.
Männyn merkitys kasvaa muun muassa Keski-Euroopan metsien kirjanpainajatuhojen takia.
”Keski-Euroopan havupuuhakkuiden arvioidaan jopa puolittuvan vuoteen 2050 mennessä. Siellä sahaaminen menee ehkä lehtipuuvaltaisemmaksi.”
Millaisen murroksen se tuo sahakenttään? Yksi merkki on se, että itävaltalaisyritykset ovat ostaneet sahayrityksiä Suomesta.
”Nyt olisi syytä pohtia kuusen loppukäyttökohteiden korvaamista männyllä.”
”Nyt olisi syytä pohtia kuusen loppukäyttökohteiden korvaamista männyllä esimerkiksi rakentamisohjeissa. Suomessakin runkopuut olivat aiemmin mäntyä, mutta ne vaihdettiin noin 30 vuotta sitten kuuseen, koska se oli halvempaa.”
Sneck sanoo, että tämä ei ole vain Suomen asia, vaan vaatii kansainvälistä näkemystä.
Ikä: 48 vuotta.
Asuu Lahdessa.
Koulutus: DI, puutekniikka.
Perheeseen kuuluvat opettajana toimiva vaimo sekä 13- ja 15-vuotiaat lapset.
Ura: Nykyisin Koskisen oyj:n sahateollisuuden johtaja, työskennellyt Koskisenin palveluksessa vuodesta 2007 lähtien. Sitä ennen Stora Enson sahateollisuudessa eri tehtävissä Suomessa, Ruotsissa ja Virossa.
Luottamustehtäviä: Sahateollisuus ry:n puheenjohtaja 2020–2023 ja Euroopan Sahateollisuusjärjestön puheenjohtaja 5/2025 alkaen.
Harrastukset: Metsästys ja kalastus, monipuolinen kuntoilu, mökkeily ja historia.
Tätä kansainvälistä näkemystä on muodostamassa myös Sneck itse. Hänet valittiin Euroopan Sahateollisuusjärjestön EOS:n puheenjohtajaksi toukokuussa.
EOS on edunvalvontajärjestö, jonka jäseniä ovat 13 Euroopan maan sahateollisuusjärjestöt. Suomesta jäsenenä on Sahateollisuus ry.
Sneck sanoo, ettei innostunut puheenjohtajuudesta heti ensimmäisellä kysymisellä.
”Kun sitä kysyttiin toisen kerran, niin aloin miettiä, että tehtävä voisi olla mielenkiintoinen. Eikä työmäärä ole hirveän suuri, koska läsnäoloa vaativia kokouksia on vähän.”
Järjestöllä on keväällä vuosikokous ja syksyllä International Softwood Conference, jotka vaativat läsnäoloa. Hallituksen kokoukset pidetään digitaalisesti Teamsin verkkoalustalla.
”Henkilökohtaisesti puheenjohtajuus tarjoaa mahdollisuuden nähdä alaa uudesta näkökulmasta ja pysyä pulssilla.”
Sneck haluaa terävöittää järjestön edunvalvontaa.
”Pitää valita selkeämmin, mihin halutaan vaikuttaa ja päästä mukaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Toki ongelmat ovat erilaisia eri maissa, mutta kymmenen kohdan toivelista johtaa siihen, ettei saada aikaiseksi mitään.”
Tuore puheenjohtaja nostaa kautensa keskiöön kolme asiaa. Niistä ensimmäinen ei yllätä.
”Brysselistä tulee niin paljon tavaraa, että sen torjuminen vaatii edunvalvontajärjestön kaiken huomion. Nyt siivotaan edellisen komission sotkuja. Esimerkiksi ennallistaminen on jälkilaineita siitä kaudesta.”
”Jos nykyinen komissio haluaa tehdä Euroopasta taas kilpailukykyisen, niin riittääkö sen aika uudistamiseen, kun aika menee edellisen komission sotkujen selvittämiseen.”
Sneck haluaisi saada aikaan aiempaa yhtenäisemmän puuviestin Brysselin päättäjille. Se edellyttäisi yhteistyötä muiden toimialajärjestöjen kanssa.
Puutuotealan eurooppalainen edunvalvonta on hajanaista. Sitä tekee kolme pientä organisaatiota, joilla on yhteensä kymmenkunta työntekijää. Puutetuoteteollisuuden etuja edistää Cei-Bois, vaneri- ja levyteollisuuden European Panel Federation ja EOS.
”Esimerkiksi puurakentamisen lisäämisessä ei ole onnistuttu. Keski-Euroopassa on pieniä valopilkkuja, mutta ei se ole olleenkaan sitä, mitä on alalla toivottu. Betonirakentamisen edunvalvonnan resurssit ovat ihan toista luokkaa.”
Kolmanneksi tavoitteekseen Sneck nostaa EOS:n jäsenmäärän nostamisen. Ilmeisiä sahatavaran tuottajamaita, kuten Viro, puuttuu jäsenistöstä.
Puurakentamisen puolesta on puhuttu pitkään, mutta esimerkiksi Suomessa kehitys kulkee koko ajan toiseen suuntaan. Mitä sahamies tekisi, määräisi esimerkiksi kiintiön puutaloille ja puun käytölle?
”Meitä säädellään muutenkin niin monella tavalla, niin miksei jotain tällaista. Jos joku keksisi sahatavaran nyt, niin siitä syntyisi suuri hype. Se on merkittävistä rakennusmateriaaleista ainoa, joka on uusiutuva.”
Sneckin mielestä olisi hyvä nähdä jo olemassa olevat hyvät asiat, mutta tällä hetkellä metsäkeskustelu lyö puunjalostajia ja metsäalaa laajemminkin.
”Tässä tuntee itsensä enemmän rikolliseksi kuin uusiutuvan raaka-aineen jalostajaksi. Keskustelu on hyvin polarisoitunutta.”
Sneck harrastaa historiaa. Hän poimii vertauskohdan 1870-luvulta.
”Vuoteen 1870 asti höyrysahat oli kielletty, koska niiden pelättiin hävittävän kaikki metsät. Sitten tsaari antoi luvan höyrysahoille. Kotkan saha aloitti 1872, Seikun saha 1873 ja Pihlavan saha 1875. Tavallaan 150 vuoden takainen asetelma toistuu metsäkeskustelussa.”

Juuri nyt saha-ala kohisee metsäkatoasetuksesta eli EUDR:stä. Asetuksen piti astua voimaan ensi vuoden alussa, mutta pari viikkoa sitten komissio päätyi esittämään asetuksen voimaantulon lykkäämistä yhdellä vuodella. Lykkäys olisi jo toinen.
Asetuksella pyritään varmistamaan, ettei EU:n markkinoille päädy tuotteita, joiden tuotanto aiheuttaisi asetuksessa tarkoitettua metsäkatoa tai metsien tilan heikkenemistä.
”Lykkäys on laajan edunvalvonnan tulos ja järjen voitto, ettei asetus tule voimaan.”
Sneck toivoo asetuksen päätyvän niin sanottuun omnibus-pakettiin ja ensi vuoden aikana harkittaisiin koko hankkeen järkevyyttä. Omnibus tarkoittaa nopeutettua asioiden käsittelyä, jossa käsitellään säädösten ennalta päätettyjen kohtien muuttamista tai kumoamista.
EOS:n tuore puheenjohtaja kuittaa koko metsäkatoasetuksen turhaksi ja äärimmäisen työlääksi projektiksi.
”Sama tieto löytyisi jo muualta. Suomessa se on esimerkiksi metsänkäyttöilmoituksissa.”
Sneck tiivistää toiveensa EU:lle niin, että unionilta ei tarvittaisi rahallista tukea tai politiikkatoimia, vaan kilpailukykyisen toimintaympäristön luomista.
”Tulisi business ensimmäisenä. Euroopassa tuntuu, ettei se aina tule ensimmäisenä.”
Sneck nostaa esiin vielä mieliaiheensa. Se ei ole ollut eurooppalaisen sahajärjestön asialistalla, mutta voisi sinne hyvinkin kuulua.
”Meillä on maailmanlaajuinen ongelma, kun nuoret eivät hakeudu alan koulutukseen. Se taas on johtanut siihen, että alan koulutuspaikkoja on karsittu ja karsittu.”
Suomessa pystyi runsaat kymmenen vuotta sitten opiskelemaan puutekniikkaa seitsemässä ammattikorkeakoulussa ja kahdessa tiedeyliopistossa.
”Nyt jäljellä on enää Lahden ammattikorkeakoulu ja Joensuussa on aloitettu puutekniikan koulutus.”

Sneck pitää lyhyen mainospuheen.
”Jos vihkiytyy alalle, niin aika helposti pääsee hyvin hommiin yrityksiin, jotka käyvät kauppaa kymmeniin maihin. Sitoutuneella ja innostuneella ihmisellä on paljon mahdollisuuksia.”
Hänelle itselleen se on tähän mennessä merkinnyt 25 vuoden uraa, johon on kuulunut työtehtäviä Keski-Euroopassa, Ruotsissa, Virossa ja Suomessa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
