• Maailman toiseksi suurin sahatavaran valmistaja jatkaa tuotannon rajoituksia

    Canfor ilmoitti aiemmista rajoituksista joulukuussa.
    Tilaajalle
    Kanadalainen Canfor perustelee tuotannon rajoituksia sahatavaran heikolla markkinatilanteella.
    Kanadalainen Canfor perustelee tuotannon rajoituksia sahatavaran heikolla markkinatilanteella. Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Metsäteollisuus
    5.1.202312:23
    Juha Kaihlanen

    Kanadalainen Canfor jatkaa sahatavaran tuotannon rajoituksia vielä kaksi viikkoa tuotantolaitoksillaan Länsi-Kanadassa Brittiläisessä Kolumbiassa.

    Canfor perustelee rajoituksia heikolla markkinatilanteella ja kannattavasti saatavilla olevan puun niukkuudella.

    Nyt ilmoitetut rajoitukset vähentävät sahatavaran tuotantoa 21 miljoonaa lautajalkaa eli noin 50 000 kuutiometriä.

    Aiemmin joulukuun alussa Canfor kertoi 150 miljoonan lautajalan eli noin 350 000 kuutiometrin tuotannon vähennyksistä.

    Canfor on maailman toiseksi suurin sahatavaran valmistaja kanadalaisen West Fraserin jälkeen.

    Canforin tuotantokapasiteetti on noin yhdeksän miljoonaa kuutiometriä sahatavaraa vuodessa ja West Fraserin yli yhdeksän miljoonaa.

    Tulevaa ennustavat sahatavaran futuurihinnat ovat laskeneet Chicagon raaka-ainepörssissä alle 400 dollariin lautajalalta.

    Lisää aiheesta
    • Tino Aalto pyrkii vaikuttamaan eduskunnan päätöksiin. Hänen mielestään sahateollisuudella on mainio ilmastotarina eli sahat ovat ratkaisu ilmastokriisiin tuottaessaan kestävää puuta. Hakkuita pystytään edelleen kehittämään niin, että monimuotoisuus otetaan huomioon.

      Politiikka | ”Tulee mieleen, että ympäristöministeriöön pitäisi saada osaamista myös kilpailukyvystä”‒ sahademari Tino Aalto korostaa viennin tärkeyttä

      Tilaajalle
    • "Sahatavaran varastot näyttäisivät kehittyvän positiiviseen suuntaan tuottajan näkökulmasta”, Petteri Virranniemi arvioi ensi kevään markkinatilannetta.

      Metsäteollisuus | "Päällimmäiset fiilikset ovat tosi iloiset, vaikka vähän haikeuttakin tuntuu", Petteri Virranniemi kuvailee perheyritys Pölkyn siirtymistä Pfeiferin omistukseen

      Tilaajalle
    • Sahayritykset ovat tehneet parina viime vuonna ennätystuloksia. Nyt tilanne on heikentynyt. "Niin iso muutos on tapahtunut muutamassa kuukaudessa, että kannattavan liiketoiminnan pyörittäminen voi olla taas kyseenalaista", Versowoodin toimitusjohtaja Ville Kopra sanoo.

      Metsäteollisuus | Sahayritykset jarruttavat tuotantoa ‒ tukkien tarve vähenee jonkin verran, arvioi Suomen suurimman itsenäisen sahakonsernin toimitusjohtaja puukaupan näkymiä

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa