• Palokin kosket halutaan vapauttaa Heinävedellä – Hiitolanjoen ennallistaminen nähdään hyvänä esimerkkinä

    Petteri Orpon hallitus on ottanut konkreettisesti kantaa Palokin padon purkamiseen ja mainitsee sen jopa hallitusohjelmassa.
    Rautjärven Hiitolanjoelta on saatu hyviä tuloksia virtavesien vapauttamisesta.
    Rautjärven Hiitolanjoelta on saatu hyviä tuloksia virtavesien vapauttamisesta.  Kuva: Mikko Nikkinen
    Metsä|Luonto
    20.9.202323:00
    Eija Vallinheimo

    Luontoliitto kertoo tiedotteessaan, että viime sunnuntaina joukko Heinäveden Palokin kylän asukkaita ja Luontoliiton virtavesiryhmäläisiä kokoontui edistämään Palokin voimalan purkua ja järvilohen pelastamista sukupuutolta. Luontoliiton virtavesiryhmän järjestämään tapahtumaan osallistui lähes 30 ihmistä.

    Pohjois-Karjalan Heinävedellä sijaitsevat yhdeksän koskea padottiin 1960-luvulla vesivoiman tarpeisiin. Patoamisen vuoksi osa koskista on peittynyt veden alle ja patojen alapuoliset kosket ovat kuivuneet. Tämä on vaikuttanut järvilohen ja järvitaimenen kutemiseen alueella. Tällä hetkellä järvilohi on Suomessa äärimmäisen uhanalainen ja järvitaimen erittäin uhanalainen laji.

    Tiedotteen mukaan padon purkaminen vapauttaisi lähes 30 hehtaaria luontaisia kutualueita järvilohelle. Luontoliitto uskoo, että Suomen mittakaavassa valtavat kosket toisivat vapaina virratessaan alueelle matkailijoita myös Suomen ulkopuolelta.

    Lisää aiheesta
    • Voimantuotanto Hiitalanjoen Lahnasenkoskella päättyi jo vuonna 2022, jolloin pato purettiin.

      Luonto | Hiitolanjoen Ritakosken vapautuminen viimeistelee vaelluskaloille vapaan reitin Laatokalta aina ylävirran latvavesille asti

    • Arkistokuva Kuhmon Pajakkakoskesta pyydetystä rasvaevättömästä taimenistukkaasta.

      Erä | Heinäveden Palokissa jatkuu vesivoiman tuotanto ‒ taimenille kaavaillaan omaa lisääntymis- ja vaellusaluetta

      Tilaajalle
    • Arkistokuva Hiitolanjoelta, jonne on rakennettu historiallista erämelontareittiä. Saimaan alueen vetovoiman kannalta lohikalakantojen elpyminen tarjoaa suuremmat edut kuin pienvesivoimatuotannon jatkaminen, todetaan kalatalouskeskusten ja kalatalousalueen vetoomuksessa.

      Erä | Palokin kosket ennallistettava ‒ ”Saimaannorpan suojeluun on panostettu paljon, nyt on Saimaan järvilohen ja -taimenen vuoro”

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio