• Kemeratuen päättyminen kiihdytti pienpuunkorjuuta – pientoimijat hyödynsivät viime hetken

    Metsänhoitoyhdistykset vastasivat suurimmasta osasta puuntuotannon kemerahankkeista.
    Kemeratuen päättyminen kiritti nuorten metsien kunnostuksia ja pienpuun korjuuta viime vuonna.
    Kemeratuen päättyminen kiritti nuorten metsien kunnostuksia ja pienpuun korjuuta viime vuonna. Kuva: Arto Turpeinen
    Metsä|Metsänhoito
    12.1.202415:00
    Jarmo Palokallio

    Nuorten metsien kunnostukseen liittyvän pienpuun korjuutuen käytössä otettiin viime vuonna kunnon loppukiri. Uudessa metsätalouden kannustinjärjestelmässä tuota tukea ei enää makseta.

    ”Markkinavoimat jouduttivat pienpuun keruuta viime vuonna. Ilmeisesti pienpuunkorjuu siivitti etenkin pientoimijoiden toimintaa”, toteaa asiantuntija Yrjö Niskanen metsäkeskuksesta.

    Metsänomistajat käyttivät poistuvaa kemeratukea eniten juuri nuoren metsän hoitoon ja pienpuun keruuseen. Tuen käyttö lisääntyi yli neljänneksenä lähes 18 miljoonaan euroon.

    Pääosa tuesta käytettiin varttuneisiin taimikoihin, joita hoidettiin 11 miljoonalla eurolla. Taimikoiden varhaishoitoon kului 6 miljoonaa euroa.

    Niskasen mukaan nuoret metsät, joista kerätään pienpuuta, ovat niin sanottuja rästikohteita, joissa taimikonhoito on jäänyt tekemättä.

    ”Taimikonhoidon tarve on tuplasti suurempi nykyisiin työmääriin nähden. Se on yksi tärkeimmistä metsänhoitotöistä, joka täytyisi tehdä oikeaan aikaan”, muistuttaa Niskanen.

    Puuntuotannon kemeratuen laatijaorganisaatioista metsänhoitoyhdistykset olivat ylivoimaisia ykkösiä.

    Viime vuonna niiden hankkeet nousivat lähes 19 miljoonaan euroon. Siinä kasvua oli 10 prosenttia.

    Metsänomistajien osuus kasvoi lähes samalla vauhdilla noin 9 miljoonaan euroon.

    Kolmantena tulivat erilaiset pientoimijat. Niiden metsänhoidon loppukiri kasvatti pottia lähes kolmanneksella yli 7 miljoonaan euroon.

    Metsäyhtiöistä eniten kemerahankkeita järjesti Metsä Group. Kasvua kertyi yli viidennes ja tukea kului yli 4 miljoonaa euroa.

    Kovimman kirin yhtiöistä otti UPM, jonka hankkeet kasvoivat lähes puolella.

    Muista poiketen Stora Enson kautta kemerahankkeita järjestyi viime vuonna aiempaa vähemmän.

    Yhteen laskettuna puuntuotannon kemeratuen käyttö kasvoi viime vuonna 5,3 miljoonaa euroa.

    Lisää aiheesta
    • Aku Äijö kaataa energiapuuta hankintahakkuutyömaalla.

      Puukauppa | Vain muutamia vuosia sitten iso osa rankapuusta piti jättää metsään lahoamaan, koska kuidun mitat eivät täyttyneet – katso video

      Tilaajalle
    • Taimikon ja nuoren metsän hoidon tukea haetaan Metkassa vasta sen jälkeen, kun työ on valmistunut.

      Metsänhoito | Metka-järjestelmä korvaa ensi vuonna Kemera-tuet ‒ mikä muuttuu?

      Tilaajalle
    • Sari Essayah kannustaa metsän­omistajia hakemaan Metka-­tukia. ”Nyt pitää näyttää, että taimikoita halutaan hoitaa. Rahoja ei saa jättää käyttämättä.”

      Metsäpolitiikka | Maa- ja metsätalousministeri Essayah: ”Hallitus ei halua rajoittaa metsien käyttöä” ‒ ensi vuonna alkavaa Metka-tukea ohjataan taimikoiden hoitoon

      Tilaajalle
    • Metsäkeskus käsittelee uuden metka-tuen mukaiset kulotushakemukset ennen kulotuskauden alkua.

      Metsänhoito | Kemeran korvaavien uusien metsätukien haku alkaa maaliskuussa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kemeratuki
    pienpuunkorjuu
    metsätalous
    metsänhoitoyhdistys
    pientoimija
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla