• ATL: Ruotsin täytyy yli kaksinkertaistaa suojelualansa

    EU:n ennallistamisasetuksen myötä kasvavasta suojelualasta maksetaan maanomistajille korvauksia reilusti yli 200 miljoonaa euroa.
    Tilaajalle
    Ennallistamisasetuksen tavoitteena on ennallistaa vähintään 20 prosenttia EU:n maa- ja vesipinta-alasta vuoteen 2030 mennessä.
    Ennallistamisasetuksen tavoitteena on ennallistaa vähintään 20 prosenttia EU:n maa- ja vesipinta-alasta vuoteen 2030 mennessä. Kuva: Pasi Leino
    Metsä|Ympäristö
    1.4.202607:00
    Anni-Sofia Hoppi

    Ruotsin tulisi suojella noin 200 000 hehtaaria lisää metsää vuoteen 2030 mennessä, uutisoi ruotsalaislehti ATL.

    Ruotsin viranomaisten mukaan se tarkoittaisi noin 50 000 hehtaaria vuodessa. Tällä hetkellä Ruotsissa suojellaan vuosittain noin 21 000 hehtaaria metsää eli vuosittainen suojeluala täytyisi yli kaksinkertaistaa.

    Suojelualan kasvattamisen taustalla on EU:n ennallistamisasetus. Maanomistajille suojelun lisääminen tarkoittaa reippaasti yli 200 miljoonan euron korvauksia.

    Suojeltavien metsien sijainnista ei ole vielä tarkkaa tietoa, minkä vuoksi Skogsstyrelsenin eli Ruotsin Metsähallituksen on kehitettävä uusia kartoitusmenetelmiä suojeltavien luontotyyppien löytämiseksi.

    Suojelun lähtökohtana on kuitenkin pakon sijaan vapaaehtoisuus sekä metsänomistajien ja metsäammattilaisten neuvonnan lisääminen.

    Ruotsi laatii parhaillaan kansallista ennallistamissuunnitelmaa, joka pitää toimittaa komissiolle 1. syyskuuta mennessä. Myös Suomi työstää parhaillaan omaa suunnitelmansa, joka täytyy palauttaa komissiolle elokuussa.

    ATL: Så ska skogen restaureras

    Lisää aiheesta
    • EU:n ennallistamisasetuksen tavoitteena on parantaa luonnon tilaa eri ympäristöissä niin suojelualueilla kuin niiden ulkopuolella.

      Ympäristö | Uusi arvio: Ennallistaminen voi vähentää hakkuita tuntuvasti

      Tilaajalle
    • Suomelle EU:n ennallistamisasetus aiheuttaa selvästi enemmän lisäkustannuksia kuin useimmille muille jäsenmaille.

      Ympäristö | Pelko heräsi: ennallistaminen leikkaa maa- ja metsätalouden nykyisiä EU-tukia

      Tilaajalle
    • Metsäympäristöjen ennallistaminen ja suojelu tulevat alkuvaiheessa maksamaan paljon.

      Metsäpolitiikka | Ruotsi käyttää ennallistamiseen 20 miljardia kruunua – metsien suojelun kulut kaksinkertaistuvat

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Ruotsi
    metsänsuojelu
    EU-lainsäädäntö
    maanomistaja
    ennallistamisasetus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä