• Partaset puhuivat metsäasiat halki – monissa perheissä aihe on niin hankala, että sitä vältetään

    Monessa suomalaisperheessä metsän sukupolvenvaihdosta ei osata ottaa puheeksi. Partaset päättivät tarttua asiaan ajoissa ja kävivät ohjatun keskustelun, jossa jokaisen metsäsuhde ja toiveet tulivat esiin.
    Tilaajalle
    Metsäkeskustelu käynnistyi Partasen perheessä Jukan aloitteesta. Hanna-Maria ohjasi keskustelun, jossa jokainen sai kertoa metsäsuhteestaan.
    Metsäkeskustelu käynnistyi Partasen perheessä Jukan aloitteesta. Hanna-Maria ohjasi keskustelun, jossa jokainen sai kertoa metsäsuhteestaan. Kuva: Jere Lauha
    Metsä|Maanomistus
    16.5.202605:00
    Henrik Hohteri
    Sulkava

    Partasen perheessä on tiedossa, että Jussi, 37, ja Hanna-Maria, 41, haluavat pitää metsän tulevaisuudessakin suvussa. Heillä molemmilla sekä vanhemmilla Jukalla ja Liisalla on yhteinen toive, että metsät pysyisivät hyvin hoidettuina.

    Kuulostaa selvältä ja kovin tavalliselta eteläsavolaisen perheen näkymältä. Todellisuudessa näin seesteinen tilanne on kaikkea muuta kuin itsestään selvää.

    Viime syksynä perheen kesken käytiin varta vasten keskustelu, jonka Hanna-Maria ohjasi ja Jukka kirjasi muistiin.

    Idea siihen syntyi Metsäkeskuksen Savolainen metsäkeskustelu -hankkeesta.

    Hankkeessa opastettiin käymään ylisukupolvisia, ohjattuja keskusteluja metsäsuhteesta. Metsämuseo Lusto on julkaissut menetelmästä opaskirjan verkossa.

    Jukka laati yhteenvedon perheen metsäkeskustelusta.
    Jukka laati yhteenvedon perheen metsäkeskustelusta. Kuva: Jere Lauha

    Keskustelussa jokainen sai kertoa perin juurin, mitä metsä itselle merkitsee.

    ”Kuuntelen ja voin olla eri mieltä, mutta sitä kautta voi tulla lähemmäs keskenään”, Hanna-Maria kiteyttää.

    Hanna-Maria huomasi, että ohjatun metsäsuhdekeskustelun malli muistuttaa erätauko-menetelmää, jota hän oli soveltanut työssään opettajana.

    ”Jos ei olisi taustaa keskusteluiden vetäjänä, tilanne olisi voinut olla hankalampi. Metsään voi liittyä aiheita, jotka voivat nostaa esiin haastaviakin tunteita ja ajatuksia. Koin, että minun koulutuksestani oli hyötyä.”

    Jos ristiriitoja on paljon tai keskustelu tuntuu muuten vaikealta, ulkopuolinen keskustelun vetäjä voi olla tarpeen.

    Metsät sijaitsevat Sulkavalla osin järvenrantamaisemissa. Palstat ovat peräisin Liisa Ruottinen-Partasen suvusta.
    Metsät sijaitsevat Sulkavalla osin järvenrantamaisemissa. Palstat ovat peräisin Liisa Ruottinen-Partasen suvusta. Kuva: Jussi Partanen

    Metsäomaisuus on tullut perheeseen Liisan kautta. Jukka ja Liisa ostivat hänen sukunsa kotitilan puolikkaan perikunnalta 2000-luvun alussa. Kun Liisan täti kuoli, tilan toinenkin puoli saatiin lunastettua.

    ”Tila on ollut taas yksi kokonaisuus siitä lähtien, se on aivan ihana asia”, Liisa iloitsee.

    ”Äitini oli Karjalan evakkoja, hän tuli sukunsa kanssa asutustilalle. Oma metsäinnostukseni lähti siitä, että tila oli heille hirveän rakas. En halua, että sitä jaetaan ja pätkitään vieraille.”

    Jukalle metsätyö on ollut mieluista. Raivauksia ja istutuksia on tehty itse, ja luonnossa liikkuminen ja ajanvietto on vähintään yhtä tärkeää.

    Liisa on halunnut vaalia myös maisemaa, johon liittyy historiaa ja elettyä elämää.

    ”Siellä on vanha solatie, josta karja ennen vanhaan kulki. Siinä on mäki ja hienot männyt mäen päällä. Sai tehdä hirveästi hommia, että ne jäivät hakkuussa pystyyn.”

    ”Suvenpesä” on Partasille tärkeä paikka omassa metsässä.
    ”Suvenpesä” on Partasille tärkeä paikka omassa metsässä. Kuva: Jukka Partanen

    Nuorempi polvi on tottunut viettämään aikaa metsässä pienestä pitäen.

    Jussi edelleen rentoutuu mielellään metsässä ja tekee talonsa polttopuut itse.

    ”Metsä on ollut arjessa mukana. Siitä tuntui helpolta käydä keskustelua”, Hanna-Maria kertoo.

    ”Kun metsä on tuttu, niin ei se säikäytä.”

    Jussi Partanen

    Hanna-Marian suhde metsään on silti vaihdellut vuosien varrella.

    ”Olin nuorempana aika idealistinen ja mustavalkoinen. Ajattelin, että kaiken luonnon tulisi olla luonnontilassa. Ymmärrykseni on sen jälkeen syventynyt: hoidettu metsäkin on olennainen osa maailmaa.”

    Kun opiskelu vei kaupunkielämään, metsä tuntui etäiseltä. Nykyisin Hanna-Maria ajattelee siirtävänsä metsäasioita 6-vuotiaalle pojalleen Untolle. Yhdessä on kokeiltu esimerkiksi suunnistusharrastusta.

    Siskonsa tavoin Jussi Partanen on viettänyt aikaa metsässä pienestä pitäen. Kun metsäasiat ovat tuttuja, niiden haltuunotto ei pelota.
    Siskonsa tavoin Jussi Partanen on viettänyt aikaa metsässä pienestä pitäen. Kun metsäasiat ovat tuttuja, niiden haltuunotto ei pelota. Kuva: Jere Lauha

    ”Jossain vaiheessa minulla oli irrallinen suhde metsään. Nyt se ei enää tunnu haastavalta ja ahdistavalta, perheessä on asiantuntijuutta ja ulkopuoleltakin saa apua. Metsä on mukava asia, jonka voi ottaa haltuun.”

    Jussilla on saman tapaiset mietteet.

    ”Metsän omistaminen tuntuu mukavalta ja luontevalta ajatukselta. Kun metsä on tuttu, niin ei se säikäytä.”

    Partaset punnitsevat vielä konkreettisia askeleita sukupolvenvaihdoksen toteuttamiseen. Päätöksentekoa on viivyttänyt muun muassa perintöveron epäselvä tilanne.

    Liisa Ruottinen-Partaselle on ollut tärkeää, että hänen sukunsa maita myydä vieraille ja että metsät pysyvät hyvin hoidettuina.
    Liisa Ruottinen-Partaselle on ollut tärkeää, että hänen sukunsa maita myydä vieraille ja että metsät pysyvät hyvin hoidettuina. Kuva: Jere Lauha

    Monissa perheissä päätöksenteko metsän kohtalosta lykkääntyy, koska asiaa ei ikinä oteta puheeksi, johtava asiantuntija Jukka Matilainen Metsäkeskuksesta sanoo.

    Metsänomistajia ja heidän perheenjäseniään on niin moneen junaan, että jokainen sukupolvenvaihdos on omanlaisensa tapaus.

    ”Nuorempi väki miettii usein, että tässähän tuodaan vanhempien kuolemaa esille.”

    Jukka Matilainen

    Siitä huolimatta jotkut ajatuskuviot toistuvat monessa perheessä. Eri ikäpolvet olettavat usein toisistaan asioita, joiden takia sukupolvenvaihdosta ei uskalleta ottaa esille.

    ”Vanhemmille on varsin tyypillistä ajatella, että ei vielä, niillä on niin kiireinen elämänvaihe meneillään. Nuorempi väki miettii usein, että tässähän tuodaan vanhempien kuolemaa esille. Tuleeko siitä paha mieli, jos ikään kuin yritän pyytää perintöä ennakkoon?”

    Sisarukset eivät välttämättä tohdi keskustella edes keskenään.

    ”Perhepiirissä saatetaan olettaa, että lapsista joku tietty ilman muuta jatkaa, vaikka hän ei itse ole siitä kiinnostunut. Keskustelun avulla saadaan yleensä saman tien taklattua oletukset.”

    ”Kukaan ei ole tullut vielä sanomaan, että tulipa tehtyä sukupolvenvaihdos liian aikaisin.”

    Jukka Matilainen

    Matilainen kehottaa varaamaan keskustelulle ja jatkokeskusteluille runsaasti aikaa. Etenkin jos esille nousee ristiriitoja, tilanne tuskin ratkeaa yhdellä neuvottelulla.

    Metsäkeskus pitää metsäsuhdekeskusteluja esillä, koska sen tehtävänä on edistää aktiivista metsätaloutta. Jakamattomiin kuolinpesiin joutuvat metsät tahtovat usein jäädä hoitamatta.

    ”Noin puolet metsänomistajista aikoo jättää tilan perinnöksi seuraavalle polvelle. Suosittelen vakavasti harkitsemaan, onko se paras vaihtoehto, koska se on verotuksellisestikin kallista. Kukaan ei ole tullut vielä sanomaan, että tulipa tehtyä sukupolvenvaihdos liian aikaisin.”

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia juttuvinkkejä sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.

    Lisää aiheesta
    • Metsävähennys kannattaa hyödyntää, kun tilan siirtää seuraavalle sukupolvelle.

      Metsänhoito | Metsänomistajan ei kannata odotella perintöveron poistoa – hyödynnä järkevään sukupolvenvaihdokseen tämä verohelpotus

    • Porilainen Suvi Korjonen sai 14 hehtaaria metsää lahjaksi vanhemmiltaan.

      Ihmissuhteet | Mitä metsälleni tekisin?

      Tilaajalle
    • Metsätilan sukupolvenvaihdos kannattaa valmistella huolellisesti.

      Kodin talous | Tiedätkö, miksi metsän sukupolvenvaihdos kannattaa usein tehdä ennemmin kauppana kuin lahjana?

      Tilaajalle
    • Metsän siirtäminen lapselle myymällä voi olla verotuksellisesti kannattavaa.

      Metsänhoito | Voiko metsän myydä lapselle ”osamaksulla”? Asiantuntija vastaa, milloin laina muuttuu lahjaksi verottajan silmissä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    metsän sukupolvenvaihdos
    metsäsuhdekeskustelu
    perhesuhteet
    Sulkava
    Metsäkeskus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio