• Hirvisaalis jatkoi laskuaan – saalismäärä väheni reilusti edellisvuodesta

    Maaliskuussa alueelliset riistaneuvostot asettavat hirvikannan hoitotavoitteet seuraavaksi kolmeksi vuodeksi.
    Päättyneellä jahtikaudella kaadettiin runsaat 32 000 hirveä.
    Päättyneellä jahtikaudella kaadettiin runsaat 32 000 hirveä. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Erä
    5.2.202413:45
    Eija Vallinheimo

    Suomen riistakeskuksen tiedotteen mukaan päättyneellä jahtikaudella 2023–2024 kaadettiin runsaat 32 000 hirveä, mikä on 13 prosenttia viime kautta vähemmän. Viime vuosien tavoite hirvikannan laskulle on monin paikoin saavutettu ja tämä näkyy aiempaa pienempänä saaliina.

    ”Pienentyneestä saaliista huolimatta hirvi on edelleen koko maan tasolla tärkein riistaeläin ja viime jahtikaudella sen metsästykseen osallistui jälleen noin 100 000 metsästäjää. Metsästyksellä on huomattava virkistysarvo ja päättyneellä metsästyskaudella metsällä vietettiin aikaa noin 590 000 henkilötyöpäivää”, hirvitalousaluesuunnittelija Joni Saunaluoma Suomen riistakeskuksesta sanoo.

    Luonnonvarakeskus (Luke) julkaisee arvion jahdin jälkeisestä kannasta maaliskuussa. Luken vuosittain tuottama hirven kanta-arvio on pienentynyt jo useamman vuoden. Viime kevään kanta-arviossa kannan arvioitiin pienentyneen edellisvuodesta noin 4,4 prosenttia ollen metsästyksen jälkeen noin 77 000 hirveä. Asetetut tiheystavoitteet tähtäävät koko maassa 70 000–86 000 yksilön talvikantaan.

    Maaliskuussa alueelliset riistaneuvostot asettavat hirvikannan hoitotavoitteet seuraavaksi kolmeksi vuodeksi.

    Lisää aiheesta
    • Edellinen hirvieläinten kantatavoite asetettiin kolme vuotta sitten.

      Erä | Hirvieläinten kantatavoitteet asetetaan jälleen keväällä – "Aina vääjäämättä kompromissi eri näkökulmien välillä”

      Tilaajalle

    Suurimmalla osalla hirvitalousalueista hirvikanta on tällä hetkellä asetetussa tavoitteessa, eikä kantaa ole monella alueella enää pyritty laskemaan. Pyyntilupia viime kaudelle myönnettiin 15 prosenttia edelliskautta vähemmän. Valtakunnan tasolla myönnettyjen pyyntilupien käyttöaste oli 78,5 prosenttia.

    ”Hirvisaalis tippui kaikilla riistakeskusalueilla ja pinta-alaan suhteutettuna hirviä kaadettiin yksi hirvi tuhatta hehtaaria kohden”, Saunaluoma kertoo.

    Saalis oli jälleen edelliskautta hieman urosvoittoisempi. Kaadetuista aikuisista hirvistä uroksia oli 58 prosenttia ja naaraita 42 prosenttia. Vasojen osuus oli 48 prosenttia, joka on viime vuosia hieman suurempi.

    Lisää aiheesta
    • ”Sen perusteella, miten nopeasti hirvikanta on pienentynyt, lajia voitaisiin pitää lähes uhanalaisena”, sanoo Lehtomäki.

      Metsänhoito | Eränkävijä ja metsänomistaja Johannes Lehtomäki toivoo, että hirvi nähtäisiin muunakin kuin haittaeläimenä ‒ ”Hirvi on mahtava, alkuperäinen eläinlaji, jolla on oma itseisarvonsa”

      Tilaajalle
    • Hirvikannan koon kasvattamiseksi esitetään monia perusteita. Hirvien määrän lisääminen ei ole metsätalouden harjoittajien etu.

      Erä | Hirvitiheyttä puntaroidaan kannan kasvattamisen paineessa – maanomistajat jäävät päätöksenteossa sivuosaan

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle