• Suojelupinta-alan kasvattaminen edistäisi sekä luonto- että ilmastotavoitteita – kohteet kannattaa valita luontoarvojen perusteella

    Ensimmäisenä tulisi suojella metsät, joissa on monimuotoisuuden kannalta korvaamattomia arvoja.
    Lehdot ja paahderinteet ovat arvokkaita luontokohteita.
    Lehdot ja paahderinteet ovat arvokkaita luontokohteita. Kuva: Pasi Leino
    Metsä|Metsiensuojelu
    14.11.202317:00
    Anniina Jokinen

    Luontokadon ja ilmastonmuutoksen hillintää kannattaa toteuttaa suunnitelmallisesti yhdessä, kertoo Suomen ympäristökeskus Syke tiedotteessa.

    ”Tutkimustulosten mukaan suojeltavat metsät kannattaa valita kuitenkin ensisijaisesti luontoarvojen perusteella. Näin saadaan paras tulos sekä luonnon että ilmaston kannalta”, sanoo yliopistotutkija Heini Kujala Helsingin yliopistosta.

    Ensi tilassa tulisi suojella metsät, joissa on monimuotoisuuden kannalta korvaamattomia arvoja. Sellaisia ovat esimerkiksi vanhat metsät sekä luonnontilaiset ja sen kaltaiset metsät. Tärkeintä on lisätä puutteellisesti suojeltujen metsäluontotyyppien suojelua sekä valtion että yksityisillä mailla.

    Hiilivarasto on yleensä suurimmillaan vanhoissa metsissä. Hiilensidonnassa tulee puuston lisäksi huomioida aluskasvillisuus ja maaperä. Se on tärkeää etenkin vanhojen metsien kohdalla. Vanhoista metsistä myös kulkeutuu vesistöihin vähemmän ravinteita ja humusta kuin esimerkiksi talousmetsistä.

    Talousmetsissä luonnon monimuotoisuutta voi edistää puskurialueilla ja suojelualueiden välisillä yhteyksillä.

    Vanhoihin metsiin on sitoutunut paljon hiiltä. Ne ovat tärkeitä myös luonnon monimuotoisuuden kannalta.
    Vanhoihin metsiin on sitoutunut paljon hiiltä. Ne ovat tärkeitä myös luonnon monimuotoisuuden kannalta. Kuva: Kari Salonen

    Suomen tavoite on olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä.

    ”Kansallisen hiilineutraaliustavoitteen edellyttämä nettohiilinielu voitaisiin osittain saavuttaa optimoidulla metsien lisäsuojelulla”, arvio Syken tutkimuskonsortion johtaja, tutkimusprofessori Martin Forsius.

    Suojelupinta-alan kasvattaminen 10 prosenttiin jokaisessa maakunnassa voisi Syken mukaan edistää sekä luonto- että ilmastohyötyjä. Syke ehdotaa myös uusia ohjauskeinoja hiilinielujen vahvistamiseksi. Metsänomistajille voisi luoda hiilikorvauksen esimerkiksi Metso-metsiensuojeluohjelman yhteyteen.

    ”Lisäsuojelun kustannukset jäisivät valtiontaloudelle todennäköisesti huomattavan paljon pienemmiksi kuin kulut, jotka koituisivat siitä, että mahdollisen metsänielujen tavoitetason alittamisen takia jouduttaisiin hankkimaan nieluyksikköjä”, sanoo tutkimusjohtaja ja Suomen ilmastopaneelin puheenjohtajs Markku Ollikainen.

    Lisää aiheesta
    • Metsiensuojelu | Vanhojen ja luonnontilaisten metsien suojelu kaipaa yksiselitteiset ohjeet

      Tilaajalle
    • Yksi tutkimuksessa löydetyistä loispistiäislajeista on sähkönsininen Pimpla caerulae. Suurikokoinen ja kaunis laji munii perhoskoteloihin, joita se etsii esimerkiksi sademetsän pohjaa peittävän lehtikarikkeen joukosta. Kuvan pistiäinen on naaras.

      Ympäristö | Tutkimukset uhanalaisissa sademetsissä paljastivat kymmeniä uusia pistiäislajeja ‒ Suomalaistutkija: metsien raju pirstaloituminen ajaa hyönteislajiston ahtaalle

    • Maanomistaja voi hakea ennallistamiseen ja luonnonhoitoon ensi vuonna tukea uudesta metsätalouden kannustejärjestelmä Metkasta.

      Luonto | ”Luonto oli siinä hetken ja siitä maksettiin vuokraa, lopulta se tuhottiin” – sopivatko määräaikaiset sopimukset suojeluun?

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle