
Porin Ahlaisista kotoisin oleva Rami Sundqvist hurahti metallinetsintään reilut neljä vuotta sitten. Uusi harrastus vei miehen nopeasti menneessään.
”Ennen harrastin aktiivisesti myös kalastusta ja metsästystä, mutta kyllä ne on nyt jääneet. Ei tässä enää muuhun kerkeä.”
Sundqvistin mukaan metallinetsintä on hieno harrastus, sillä lajissa yhdistyvät kutkuttavasti historian tutkimus, suunnistus ja luonnossa liikkuminen.
”Koskaan ei voi varmasti tietää, että mitä sieltä maasta seuraavaksi löytyy. Tulee lapsenomainen löytämisen riemu kun kohtaa jotain yllättävää, ja se jaksaa aina innostaa”, hän kertoo myhäillen.
Alkuun harrastuksessa pääsee jo muutamalla satasella.
”Kun hiukan viitsii nähdä vaivaa, löytää nopeasti muutakin kuin pullonkorkkeja ja kuparilankoja.” Rami Sundqvist
”Metallinetsijän tärkeimmät työvälineet ovat tietysti metallinpaljastin ja lapio. Noin 300–400 euroa kun sijoittaa asialliseen kalustoon, niin pääsee oikein hyvin aloittamaan.”
Ilman taustatyötä ulos ei kannata Sundqvistin kokemuksen perusteella kuitenkaan lähteä. Historiantuntemus ja paikallistieto nostavat onnistumisen mahdollisuuksia huomattavasti.
”Ei siis muuta kuin kirja käteen ja opiskelemaan. Netistä löytyy myös vanhoja karttoja, jotka ovat todella hyviä tietolähteitä. Kun hiukan viitsii nähdä vaivaa, löytää nopeasti muutakin kuin pullonkorkkeja ja kuparilankoja.”
Sääntöjen osalta Sundqvist painottaa, että kohteliaan metallinetsijän etikettiin kuuluu aina selvittää, kenen mailla ollaan ja mitä mahdollisille löydöksille tehdään.
Esimerkiksi muinaisjäännösalueet on kielletty etsinnältä kokonaan. Lisäksi pääsääntöisesti kaikki yli 100-vuotiaat esineet pitää ilmoittaa heti Museovirastolle.
”Maanomistajalta, pellonomistajalta ja viljelijältä on kaikilta aina fiksu tapa pyytää lupa etsintätyöhön. Lähtiessä tietysti sitten peitellään kuopat ja viedään roskat pois, niin kaikki ovat tyytyväisiä. Siistit ja hyvät pelisäännöt ovat tämän homman a ja o.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
