• Stora Enso myöntää, että virhearviointeja tapahtui yhtiön sisällä raakkutapauksessa – ”Useiden tekijöiden summa”

    Jatkotoimina yhtiö aikaa lisätä muun muassa automaattista valvontaa, jotta tiedon kulkeminen varmistetaan hankintaketjussa kaikille.
    Hukkajoen raakkuturma paljastui elokuun puolivälissä.
    Hukkajoen raakkuturma paljastui elokuun puolivälissä. Kuva: Timo Heikkala
    Metsä|Ympäristö
    30.8.202416:45
    Mia Jouslehto

    Stora Enso kertoo, että sen sisäinen tutkinta Hukkajoella epäillystä törkeästä luonnonsuojelurikoksesta on valmistunut. Tutkinta toteutettiin ulkopuolisen oikeudellisen asiantuntijatahon avulla. Tapauksesta on käynnissä myös poliisin rikostutkinta.

    ”Stora Enson sisäisen tutkinnan mukaan Hukkajoen tapahtumat ovat useiden seikkojen summa, jotka liittyvät esimerkiksi tiedonkulkuun, tietojärjestelmien toimivuuteen ja yksittäisiin virhearviointeihin. Virhearviointeja on tapahtunut myös Stora Enson sisällä”, yhtiö tiedotti perjantaina.

    Yhtiö ilmoittaa lisäävänsä välittömästi resursseja hakkuiden suunnitteluun ja valvontaan luontoarvojen toteutumisen varmistamiseksi. Samoin se kiinnittää omavalvonnassa ja tiedonkulussa erityishuomiota herkissä luontokohteissa suunniteltaviin ja toteutettaviin hakkuisiin.

    Myös metsäteollisuuden tietojärjestelmien kehittämiseen satsataan esimerkiksi automaattisen valvonnan ja hälytysten aikaansaamiseksi ja tiedonkulun varmistamiseksi hankintaketjun kaikille toimijoille.

    Yhtiö kertoo myös selkiyttävänsä hakkuisiin liittyvien toimijoiden rooleja.

    Stora Enso ilmoitti jo aiemmin kantavansa tapauksesta taloudellisen ja ympäristövastuun.

    Lisäksi Stora Enso aloittaa metsätalouden vesiohjelman kehittämisen Suomessa. Yhtiö myöntää, että Hukkajoen tapahtumat ovat osoittaneet tarpeen kiinnittää vesistöihin erityishuomiota.

    Lisää aiheesta
    • Suomussalmen Hukkajoen varrella tehtiin laaja avohakkuu. Suojakaista jäi kapeaksi, minkä vuoksi jokivesi saattaa lämmetä liikaa auringon paahteessa. Se on haitallista sekä raakulle että kaloille.

      Luonto | Tuhon jälkeen

      Tilaajalle
    • Hukkajoella oli maanantaina noin 40 työntekijää siirtämässä raakkuja ja ennallistamassa tärveltyä jokiuomaa.

      Metsäteollisuus | Hukkajoen hakkuissa piti noudattaa sertifioinnin ohjeita, vaikka tila ei ollut sertifioitu

      Tilaajalle
    • Metsähallituksen arvioiden mukaan Suomussalmen Hukkajoella on kuollut tai kuolemaisillaan tuhansia raakkuja.

      Luonto | Suomussalmen raakkutuhojen hintalappu voi vielä kasvaa: ”Kuolleiden simpukoiden määrää ei saada koskaan tietää”

      Tilaajalle
    • Toimitusjohtaja Hans Sohlström sanoo, että yksi Stora Enson arvoista on toimia oikein.

      Metsäteollisuus | Kolme kertaa anteeksi – Stora Enso on ottanut opikseen hankalien asioiden käsittelyssä

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä