
Metsällä on ilmastonmuutoksen hillinnässä monta roolia: Se voi vähentää muiden sektorien aiheuttamia päästöjä ja sitoa hiilidioksidia. Toisaalta metsästä saaduilla tuotteilla voi korvata fossiilisia tuotteita.
Ruotsin maataloustieteellisen yliopiston (SLU) professori Tomas Lundmark kertoi tiistaina Tilanhoitajien järjestämässä seminaarissa, miten molemmat vaihtoehdot voisi toteuttaa samanaikaisesti.
Ensinnäkin metsän kasvua lisäämällä voi mahdollistaa suurempien hiilinielujen säilymisen samalla, kun metsää voi edelleen kaataa.
”Pitää poistaa se tekijä, joka rajoittaa metsän kasvua. Useimmiten se on ravinteiden puute, jota voi ehkäistä metsänlannoituksella”, Lundmark sanoi.
Taimien lannoittaminen lisää metsän kasvua runsaasti, mutta metsän uudistamisen alkuvaiheessa on jo muutenkin paljon kuluja. Jos hiilensidonnan edistämiseen olisi tarjolla tukea, alkuvaiheen lannoittaminen olisi houkuttelevampaa.
Toinen vaihtoehto on kehittää metsänhoitoa. Lundmarkin mukaan oikea-aikaiset metsänhoidon toimenpiteet edistävät metsän kasvua.
Lisäksi puupohjaisten tuotteiden kierrätys ja uudelleenkäyttö vähentävät tarvetta uusiin hakkuisiin ja siten edistävät metsän hiilinieluja.
Hiilinielujen lisäämisen kannalta kiinnostavin vaihtoehto on bioenergian polttamisesta vapautuvan hiilidioksidin sieppaaminen ja säilöminen maaperään. Tukholmaan rakenteilla oleva Beccs-voimalaitos (Bio-energy with Carbon Capture ans Storage) voisi teoriassa siirtää hiilidioksidia ilmakehästä maaperään.
Kun puut sitovat hiilidioksidia ilmasta ja ne käytetään bioenergian lähteenä, voimalaitos varastoisi puun polttamisesta vapautuvan hiilidioksidin maaperään. Arvioiden mukaan laitos voisi varastoida hiilidioksidia jopa kaksi miljoonaa tonnia vuodessa.
Tomas Lundmarkin mukaan suurin este teknologian laajemmalle toteuttamiselle on tulevaisuuden vapaaehtoisiin hiilimarkkinoihin kohdistuva luottamuksen puute.
Myös Tilanhoitajien metsäasiantuntijat neuvovat tekemään metsässä toimenpiteitä, joilla voi varautua ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Keski-Eurooppassa suuria tuhoja aiheuttaneet kirjanpainat ovat ilmaston lämpenemisen myötä suuri riski Suomessakin.
Tilanhoitajien avainasiakaspäällikkö Tomas Landersin neuvoo lisäämään metsiin enemmän lehtipuuta.
”Puulajien suhde on se mitä pitää muuttaa. Sekametsät on se ratkaisu”, Landers sanoi seminaarissa. Pelkän kuusen istuttaminen uudistusaukolle ei ole enää järkevää, sillä puu on altis ilmastonmuutoksen myötä runsastuville tuhoille.
Esimerkiksi Etelä-Suomessa kuusen, koivun ja männyn lisäksi metsiin voi istuttaa tammea ja pyökkiä. Tärkeintä on varmistaa, että puulaji sopii kasvupaikalle.
Tilanhoitajat on vastuullista metsätaloutta edistävä toimija, joka tekee metsänhoidon toimenpiteitä asiakkaiden tarpeisiin. Yritys omistaa 49 000 hehtaaria metsää, josta 4 000 hehtaaria on Suomessa.
Tilanhoitajat omistava säätiö Skogssällskapet tukee metsätieteiden tutkimusta Ruotsissa ja nyt myös Suomessa. Esimerkiksi kaarnakuoriaisten tutkimus on viime aikoina saanut Skogssällskapetilta paljon rahoitusta.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
