

Itä-Suomen poliisin rikosylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen toimii Susi Life -partion operatiivista toimintaa johtavana virkamiehenä. Nyt hän kommentoi MT:lle partion saamaa kritiikkiä.
”Yleisesti voi sanoa, että Suomessa poliisi toimii jokaisessa tilanteessa asiallisesti ja puolueettomasti riippumatta siitä, kuka tai ketkä ovat poliisin valvontakontaktin kohteena tai yleisemmin asiakkaana. Siitä lähtee lainsäädäntö ja niistä edelleen johdetut poliisin ohjeet ja määräykset”, Pohjolainen toteaa.
Hän kertoo, että jokaisen epäillyn rikoksen kohdalla tehdään joka kerta tapauskohtaista harkintaa ja päätöksiä muun muassa vallinneiden olosuhteiden ja epäillyn rikoksen tapahtumapaikalta tehtyjen havaintojen, päätelmien ja näytteiden perusteella.
”Näin tehtiin myös jutun esimerkkitapauksessa. Jälkikäteen arvioituna on tietenkin helppo päätyä johtopäätökseen, että poliisin puuttumiskynnys olisi ollut alhainen tai virheellinen. Tässä tapauksessa poliisi päätyi siihen, että asiassa on syytä epäillä törkeää metsästysrikosta ja käynnisti sen pohjalta rikoksen esitutkinnan."
Pohjolainen muistuttaa, että viranomaistoiminnassakin tapahtuu aika-ajoin virheitä ja ne voivat pohjautua virheellisiin tietoihin tai johtopäätöksiin. Yksittäisen tapauksen perusteella ei hänen mukaansa kannata tehdä yleisiä päätelmiä tai johtopäätöksiä viranomaisten toiminnasta.
”Poliisi ottaa aina vakavasti laillisuusvalvojien ratkaisut.” Harri-Pekka Pohjolainen
Rikosylikomisarion mukaan Susi Life -hankkeen alusta lähtien (2019), poliisista ja Metsähallituksen erätarkastajasta muodostettu partio on saanut joidenkin mielissä negatiivisen leiman, jonka taustalla ovat suteen eläimenä ja lajina liittyvät haasteet ja ongelmat. Pohjolainen arvelee, että ennakkoluulot pohjatuvat sosiaalisessa mediassa kiertäviin virheellisiin huhuihin tai jopa tahalliseen trollaukseen.
”Osa toiminta-alueen asukkaista ei hyväksy sitä, että viranomaiset kohdistavat valvontaa suurpetoihin liittyvän metsästysrikollisuuden torjuntaan ja paljastamiseen.”
Pohjolainen kertoo, että partio on tarkastanut viimeisen neljän vuoden aikana yli tuhat ajoneuvoa ja tarkastanut lähes 850 metsästäjän metsästys- ja aseluvat. Koko partion toiminta-aikana Itä-Suomen poliisilaitos on saanut vain yksittäisiä kansalaispalautteita partion toiminnasta.
”Palautteita tulisi varmuudella enemmän, jos partion toiminta valvontatilanteissa poikkeaisi normaalista suomalaisen poliisin toiminnasta kansalaisten kanssa. Partion toimintaa ei mielestäni ole millään tavalla asiallista ja perusteltua arvioida ja arvostella yksittäisten palautteiden tai kanteluiden perusteella.”
Selvitysten mukaan Itä-Suomen poliisilaitoksen metsästysrikosten puuttumiskynnys ei poikkea muiden rikostyyppien puuttumiskynnyksistä.
”Tulee muistaa, että jos yksittäisessä rikosasiassa joudutaan käyttämään esimerkiksi vapauteen tai kotirauhaan kohdistuvia pakkokeinoja, niistä päättää pidättämiseen oikeutettu virkamies eikä esimerkiksi yksittäinen poliisimies. Lisäksi metsästysrikoksista tiedotetaan aina siten, ettei sen pohjalta ole mahdollista tunnistaa epäiltyä.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
