
Vielä alkuvuodesta 2024 näytti hyvältä. Ruotsin ja Suomen hallitukset tekivät töitä, jotta EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ymmärtäisi sen, mikä hänen komissiossaan oli siihen mennessä ymmärretty huonosti: metsätalous on vihreässä siirtymässä mahdollisuus, ei uhka.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) vakuutteli koko kevään eri yhteyksissä, että viesti on mennyt perille: pohjoismainen vastuullinen metsätalous ja metsäpohjainen biotalous nousevat EU:ssa niille kuuluvaan arvoon.
Metsäisten maiden edunvalvoja- ja diplomaattilähteet tiesivät kertoa, että metsäasioiden kokonaisvastuu järjesteltäisiin komissiossa uudelleen. Ympäristöpääosasto ja ympäristökomissaari eivät enää heiluttaisi tahtipuikkoa.
Heinäkuussa myönteinen henki hiipui. Ursula von der Leyen esitteli EU-parlamentille Strasbourgissa uuden komissionsa politiikan suuntaviivoja. Konkreettisia metsien taloudellista hyödyntämistä tukevia linjauksia ei löytynyt edes rivien välistä.
Suuntaviivat ovat vain suuntaviivoja. Lopullinen totuus löytyy komission työohjelmasta. Toisaalta se, että suuntaviivoissa ei tiettyä asiaa konkreettisesti edes mainita, kertoo jotain.
Komissiossa uuden työohjelman valmistelusta hyvin perillä oleva lähde arvioi MT:lle että metsätalouden priorisointi on yksi niistä monista lupauksista, joka ”jää lunastamatta”.
Suomen kokenut meppi ja entinen ministeri Henna Virkkunen (kok.) on vahva nimi Brysselin komissaaripörssissä.
Parhaillaan von der Leyen esikuntineen hahmottelee, miten uuden komission salkut jaetaan jäsenmaiden esittämien komissaariehdokkaiden kesken. Metsäkomissaaria ei ole eikä tule. Kysymys kuuluu, mihin salkkuun ja kenelle metsäasiat sälytetään, jos sälytetään?
Metsäisten maiden ehdokkailla ei näyttäisi olevan saumaa saada sellaista salkkua, johon nimenomaan metsätaloutta painottava kokonaisvastuu metsäpolitiikasta olisi helppo sovittaa.
Suomen kokenut meppi ja entinen ministeri Henna Virkkunen (kok.) on vahva nimi Brysselin komissaaripörssissä. Hänen todennäköinen salkkunsa on kuitenkin tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatioihin painottuva.
Ruotsin EU-ministeri Jessika Roswall ei ole yhtä korkeassa kurssissa kuin Virkkunen ja tuskin pääsee kiinni sellaiseen tavoittelemaansa talous- tai teollisuussalkkuun, joka voisi kantaa kokonaisvastuun metsistä. Roswallin tiedetään havittelevan myös ympäristökomissaarin salkkua. Siinä tehtävässä hän voisi tuoda pohjoismaista vaikutusta metsäpolitiikkaan.
Ranskan Thierry Breton saanee vaikutusvaltaisen salkun, mutta häntä on vaikea nähdä pohjoismaisen metsätalouden puolestapuhujana. Itävallan valtiovarainministeri Magnus Brunnerista siihen olisi, mutta hän ei välttämättä pärjää tärkeitä taloussalkkuja koskevassa kovassa kilpailussa.
Maatalouskomissaari olisi luontevin ”metsävastaava”. Salkusta kisaavat, näin MT:n lähteet vakuuttavat, Hollannin Wopke Hoekstra ja Luxemburgin Christophe Hansen. Hoekstra on nykyinen ilmastokomissaari ja Hansenilla on vahva maataloustausta. Kumpaakaan ei voi pitää metsäosaajana.
Maatalouskomissaarin salkku on MT:n komissiolähteiden mukaan lisäksi ”paisumassa jo muutenkin haastavaksi”. Siksi metsäkoordinoinnille etsitään toista salkkua, jos ylipäätään etsitään.
Kapinoivien viljelijöiden lepyttämiseksi asetettu ryhmä, joka pohti EU:n maatalouspolitiikan uudistamista, jätti tällä viikolla raporttinsa komissiolle. Se ei sido, mutta antaa osviittaa tulevista haasteista. Maataloustukien hehtaariperusteisuudesta halutaan luopua ja maataloustuotantoa halutaan ohjata kestävämmälle uralle enemmän keppiä kuin porkkanaa käyttäen.
Metsätalouden viimeinen oljenkorsi on se, että joku vastaavista varapuheenjohtajista ottaa kontolleen kokonaisvastuun metsäpolitiikasta. Rooli sopisi Henna Virkkuselle riippumatta siitä, mikä on hänen varsinainen salkkunsa. Vaihtoehtoa ei spekulaatiomyllyssä pidetä mahdottomana, koska Virkkunen tulee ilmeisen hyvin toimeen von der Leyenin kanssa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
