• Aamulehti: Nokialta pyydystetty rapu oli valmiiksi keitetyn näköinen – mistä oli kyse?

    Nokian Pyhäjärvestä saatu punainen rapu on varsin harvinainen saalis.
    Ravusta tulee keitettäessä punainen, koska punainen pigmentti ei häviä kiehuvassa vedessä.
    Ravusta tulee keitettäessä punainen, koska punainen pigmentti ei häviä kiehuvassa vedessä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Erä
    29.8.202319:40
    Eija Vallinheimo

    Nokian Pyhäjärvessä ravustanut Lasse Ahtinen sai erikoisen rapusaaliin reilu viikko sitten. Merrassa ollut rapu oli valmiiksi kuin keitetty rapu eli punainen. Rapu oli kuitenkin elävä.

    Aamulehden haastatteleman rapubiologi Japi Jussilan mukaan kyseessä oli normaali täplärapu. Ilmeisesti Nokialta pyydystetyltä ravulta puuttui kuitenkin kaikki muu pigmentti kuin punainen. Sama pigmentti jää rapuihin myös keittämisen jälkeen, sillä punainen pigmentti ei hajoa edes kiehuvassa vedessä.

    Jussila työskentelee tutkijana Itä-Suomen yliopistossa. Hänen mukaansa vastaavanlaisia värimuunnoksiin ei törmää usein, mutta tuottoisissa rapukannoissa niitä nähdään noin kerran vuodessa.

    Punaisen värimuunnoksen lisäksi normaaliväristen täplärapujen joukossa voi olla silloin tällöin myös sinisiä, vihreitä tai valkoisia rapuja. Värimuunnokset eivät haittaa rapujen syömistä.

    Täplärapu muistuttaa jokirapua, mutta sillä on suuremmat ja pulleammat sakset ja kuoren väritys on yleensä yläpuolelta ruskean ja oliivinvihreän sävyinen.

    Täplärapu on saanut nimensä saksen hangassa olevasta vaaleasta täplästä, mutta laikku saattaa olla joillakin yksilöillä varsin huomaamaton ja jopa puuttua kokonaan. Etenkin saksen täplässä ja saksiraajojen alapinnoilla täpläravuilla on yleensä myös sinisen ja turkoosin sävyjä. Saksien alapinnat ovat yleensä kirkkaan punaiset tai oranssiin vivahtavat.

    Täplärapu on peräisin Pohjois-Amerikasta. Sitä on istutettu ainakin 24 maan alueelle Euroopassa.

    Vieraslaji-sivuston mukaan täplärapu on Euroopassa laajimmalle levinnyt vieraslaji. Ruotsiin täplärapuja tuotiin ensi kerran vuonna 1959 Kaliforniasta. Tuolloin oli tarkoituksena tutkia, voisiko täplärapu korvata rapuruton tuhoamaa alkuperäistä jokirapukantaa. Suomessa täplärapuja istutettiin koevesiin ensimmäisen kerran vuonna 1967.

    Lisää aiheesta
    • Täpläravut kasvavat luonnonvesissä aluksi usein 12–14 sentin mittaan. Suurimmat Suomessa pyydetyt ravut ovat olleet noin 18 sentin pituisia.

      Erä | Ravustuskausi alkaa jälleen – vaikka toisin ehkä toivot, ravunpyynnin mestarit eivät paljasta parhaita niksejään

    • Matti Vanhanen (kesk.) on toiminut poliittisen uransa aikana monissa rooleissa. Hän on ollut muun muassa kansanedustaja, pääministeri, valtiovarainministeri, puolustusministeri, eduskunnan puhemies ja keskustan puheenjohtaja.

      Luonto | Matti Vanhanen kohtasi verkkoja nostaessaan odottamattoman otuksen: ”Kyseessä on haitallinen vieraslaji, jota ei saa levittää tai palauttaa luontoon takaisin”

    • Saaliiksi saatu kala tulisi lopettaa joko kovalla iskulla päähän tai taittamalla sen niska. Lisäksi kala tulisi mahdollisuuksien mukaan verestää lopetuksen yhteydessä.

      Erä | Uusi laki: Kalat ja ravut on lopetettava mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti

    • Tarjoatpa sitten joki- tai täplärapuja tai vaikka pakasterapuja, panosta näyttävän tarjoiluvadin rakentamiseen.

      Ruoka | Keitetty rapu on herkkupöytien kuningas – sopii hyvin vähän hienommillekin nyyttäreille

    • Rapu. Järvissä piilee katseilta piilossa oleva aarreaitta, joka on täynnä elämää.

      Luonto | Kurkistus vedenalaiseen maailmaan: Kirkkaissa vesissä piilee elämää

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle