• Miksi metsäpolitiikkaa on ohjannut ylimitoitettu hakkuutavoite?

    Viime viikolla hyväksyttiin uusi kansallinen metsästrategia. Oli ilahduttava huomata, että siinä ei enää asetettukaan kuutiomääräistä hakkuutavoitetta vaan tavoiteasetanta tehtiin sekä taloudellisin että ekologisin mittarein, kirjoittaa Silja Keränen (vihr) kolumnissaan.
    On selvää, että hakkuiden määrä ei Suomessa voisi enää nousta.
    On selvää, että hakkuiden määrä ei Suomessa voisi enää nousta. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Metsäpolitiikka
    22.12.202215:00
    Kolumni
    Silja Keränen

    Edellinen Kansallinen metsästrategia linjasi vuotuiseksi hakkuutavoitteeksi 80 miljoonaa kuutiota. Viime vuoden hakkuutaso oli historian valossa ennätyksellisen suuri, jopa 76 miljoonaa kuutiota.

    Suuret hakkuut taas olivat osasyy hiilinielutason romahtamiseen. Samaan aikaan luonnon monimuotoisuus heikkenee, myös metsissä. On selvää, että luonnon ja ilmaston kannalta 80 miljoonaa kuutiota ei ole kestävä taso.

    Ylipäätänsä on aika absurdia, että valtiotasolta on asetettu tavoite jonkin raaka-aineen tuotantomääräksi. Me kuitenkin elämme markkinataloudessa, jossa kysynnän ja tarjonnan pitäisi toimia ilman valtion ohjaustakin.

    Toki tässä energiakriisin ja inflaation ajassa valtiojohtoinen hyödykkeiden ja niiden hintojen sääntely on paikoin tarpeen. Silloin, kun puhutaan välttämättömyyshyödykkeistä. Sellukattiloihin ja sahoille päätyvä ainespuu ei kuitenkaan ole välttämättömyyshyödyke.

    Valtiotason hakkuumäärätavoite vielä jyvitettiin puutavaralaji- ja maakuntakohtaisiin hakkuumäärätavoitteisiin. Ja sitä pyrittiin toteuttamaan koko ketjussa jopa niin, että julkiset tahot ryhtyivät edistämään biotalousinvestointeja näiden tavoitteiden perusteella ja että metsäpalveluiden tavoiteasetanta johdettiin valtakunnan tavoitteista.

    Viime viikolla hyväksyttiin uusi kansallinen metsästrategia. Oli ilahduttava huomata, että siinä ei enää asetettukaan kuutiomääräistä hakkuutavoitetta vaan tavoiteasetanta tehtiin sekä taloudellisin että ekologisin mittarein.

    Toivottavasti tämän osaltaan ohjaa kohti kestävämpää metsätaloutta, kun koko suunnittelu- ja toteutusketju ei rupea enää optimoimaan ylimitoitetun hakkuutavoitteen saavuttamista.

    Vaikka ekologinen näkökulma olikin läsnä uuden kansallisen metsästrategian tavoitteissa, jäi sen kunnianhimon taso tarpeeseen nähden liian alhaiseksi. Metsien hiilinielutaso on laskenut todella huolestuttavasti, monessa maakunnassa on ylitetty jopa taloudellisesti kestävät hakkuumäärät, eikä tämä kehitys tule kohentamaan metsäluonnon monimuotoisuutta.

    On selvää, että hakkuiden määrä ei Suomessa voisi enää nousta. Lähitulevaisuuden näkymä voi kuitenkin olla toinen. Sodan ja sitä seuraavan energiakriisin myötä kotimaisen puun kysyntä kasvaa, kun tuonti Venäjältä loppui ja kun energiantuotannon omavaraisuus kasvaa. Eikä Kemin sellutehdas ole vielä edes aloittanut toimintaansa.

    Voi olla, että suomalaisessa metsäpolitiikassa pitäisi hakkuumäärän kasvattamistavoitteen sijaan ruveta pohtimaan keinoja siihen, miten ylisuuria hakkuita voitaisiin hillitä. Ja kunpa muutama vuosi sitten hakkuumäärätavoitteen asettamista olisivat ohjanneet ekologisetkin näkökohdat, niin tätä asiaa ei tarvitsisi miettiä.

    Hiilinielutason kasvattaminen ja luonnon monimuotoisuuden lisääminen pitää ottaa suomalaisen metsäpolitiikan keskiöön yhtä lailla metsätalouden arvonlisän kohentamisen kanssa. Näiden sovittaminen samaan yhtälöön on vaikeaa. Mahdollista se kuitenkin on, ja ennen kaikkea tärkeää.

    Kirjoittaja on Vihreiden puoluevaltuuston puheenjohtaja

    Lisää aiheesta
    • Metsä on pysynyt hiilinieluna hakkuiden kasvusta huolimatta.

      Metsä | Luonnonvarakeskus: Maankäyttösektori muuttui hiilipäästöjen lähteeksi ensimmäistä kertaa ikinä, mutta metsät pysyvät hiilinieluina

    • Jatkuvapeitteiseen kasvatukseen perustuvalla metsänhoidolla voi lisätä monimuotoisuutta. Metsänhoitotapa pitää valita kasvupaikan mukaan.

      Metsäpolitiikka | Analyysi: Miksi metsien hiilinielut pienenivät viime vuonna? Vastauksia on monia, samoin keinoja tilanteen parantamiseksi

      Tilaajalle
    • Yksi tuotettu gigawattitunti aurinkosähköä vaatii noin yhden hehtaarin maata. Tavallisen kesäpäivän sähkönkulutuksen kattaminen aurinkosähköllä Suomessa vaatisi viime kesän kulutuslukemilla ja nykyteknologialla 8 000–9 000 hehtaaria paneeleita.

      Energia | Aurinkovoimaloita suunnitellaan entisille turvesoille mutta myös umpimetsään ‒ paneelien peittoon saattaa jäädä tuhansia hehtaareja

      Tilaajalle
    • Mitä enemmän metsikössä on eloperäistä ainesta ja mitä ravinteisempi kasvupaikka on, sitä nopeampaa on metsämaan hiilivaraston kasvu.

      Monimuotoisuus | Havumetsien kivennäismaasta tulee hiilinielu puuston varttuessa, kertoo tuore tutkimus

    • Suomen metsät toimivat hiilinieluina, mutta asiantuntijoiden näkemykset eroavat siitä, mikä on metsien osalta riittävä hiilensidonnan taso.

      Metsä | Petteri Taalaksen lanseeraama ”hiilinieluharha” jakaa mielipiteitä – ”Emme voi käyttäytyä niin kuin EU:n tavoitteet eivät koskisi meitä”

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin