• Sahat rajoittavat tuotantoa, osa jopa kolmanneksen – ”Hirvittää avata sähkölaskua”

    Sahatavaran hinta ja kysyntä ovat pudonneet samaan aikaan kun sähkö ja muut kustannukset ovat nousseet.
    Tilaajalle
    Junnikkala Oy on rajoittanut tuotantoa syksyn mittaan kolmanneksen. Sahatavaran varastot ovat suuret Kalajoen sahalla, vaikka maailmalla varastot ovat huvenneet korkeimmista määristä.
    Junnikkala Oy on rajoittanut tuotantoa syksyn mittaan kolmanneksen. Sahatavaran varastot ovat suuret Kalajoen sahalla, vaikka maailmalla varastot ovat huvenneet korkeimmista määristä. Kuva: Maiju Pohjanheimo
    Metsä|Metsäteollisuus
    16.12.202207:00
    Jouko Kyytsönen

    ”Eräs sahuri kertoi, että häntä hirvittää avata nykyisin sähkölasku. Ennen laskussa oli kymppitonneja, nyt satojatuhansia euroja”, Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto kertoo esimerkkinä kustannusten kasvusta.

    ”Sahojen tilanne on synkentynyt hätkähdyttävän nopeasti. Samaan aikaan kun sahatavaran hinta on pudonnut, ovat kustannukset nousseet rajusti.”

    Tuotantoa on alettu rajoittaa useimmilla sahoilla. Pohjois-Pohjanmaalla toimivan Junnikkala Oy:n toimitusjohtaja Kalle Junnikkala kertoo, että yhtiö on joutunut rajoittamaan tuotantoa vuoden viimeisellä neljänneksellä kolmasosan normaaliin ja esimerkiksi viime vuoteen verrattuna.

    Kalle Junnikkala kertoo, että sahainvestointi Ouluun etenee aikataulussa ja sen pitäisi valmistua vuoden päästä.
    Kalle Junnikkala kertoo, että sahainvestointi Ouluun etenee aikataulussa ja sen pitäisi valmistua vuoden päästä. Kuva: Maiju Pohjanheimo

    ”Sahatavaran kysyntä on alentunut jyrkästi, hinnat alentuneet, varastot kasvaneet ja kustannukset nousseet”, Junnikkala sanoo. ”Rakentamisen vähentyminen näkyy sahoilla.”

    Yhtiö on sahannut kolmessa vuorossa, mutta nyt yksi vuoro on pudotettu pois.

    Sähköstä osa on suojattu ja osa pörssihintaista, eli sähkön hinnan nousu näkyy sahalla vain osittain.

    Junnikkala arvioi, että sahatavaramarkkinoiden taantuma kestää vähintään puoli vuotta, josta puolet on jo mennyt. ”Varastot ovat jo nyt pienentyneet.”

    Aallon mukaan sahoilla on takana kaksi erittäin hyvää vuotta, jolloin sahat pystyivät tekemään investointeja. ”Ne auttavat tulevaisuudessa, mutta hyvät ajat ovat nyt kuitenkin toistaiseksi ohi.”

    ”Kysyntä on tullut jättiharppauksin alaspäin. Siihen on monta syytä: sota, energiakriisi, inflaatio, rakentamisen vähentyminen, yleinen talouden ilmapiiri”, Aalto luettelee.

    ”Vaikka rakentaminen on alamaissa, puurakentaminen hiljakseen yleistyy, koska puu on kestävä rakennusmateriaali. Siten sahojen tulevaisuus näyttää hyvältä pitkällä tähtäimellä.”

    Sähkön hinnan huima nousu on uusi asia sahoille. Sen lisäksi muutkin kustannukset ovat nousseet rajusti, erityisesti kuljetus- ja konekustannukset, kun polttoaineen hinta on noussut.

    ”Tähän olisi auttanut ammattidiesel eli polttoaineen veronpalautus. On harmillista, ettei hallitus ole saanut sitä aikaan pitkän valmistelun jälkeen, sillä tarve sille on nyt.”

    Myös puun hinta on Aallon mukaan liian korkea suhteessa laskeneeseen sahatavaran hintaan. ”Tukin hinta on kyllä laskenut vähän, mutta sahatavaran paljon nopeammin.”

    Aalto ei ota kantaa tukin hinnan nousun nopeuteen silloin kun sahatavaran hinta kohosi rajusti.

    Sahoilla on ollut syksyn mittaan erilaisia tuotannon rajoituksia kysynnän puutteen, heikentyneiden hintojen ja kustannusnousun vuoksi. Osa sahoista on supistanut vuoroja ja osa pitää pekkaspäiviä, jolloin saha on kiinni.

    Kalliin sähkön päivähinnan vuoksi osa sahoista suunnitteli tuotannon siirtämistä yöhön. Sitä ei kuitenkaan ole tehty, paitsi jonkin tuotannon osan, esimerkiksi paketoinnin osalta.

    Suomen sahateollisuuden tuotanto oli viime vuonna noin 12 miljoonaa kuutiometriä. Tänä vuonna tuotannon arvioidaan Aallon mukaan vähentyvän noin 11 miljoonaan kuutioon. Siitä Sahateollisuuden jäsenten osuus on noin puolet.

    Tuotannon rajoitus on kohdistunut syksyyn. Rajoitusten osuudeksi voidaan arvioida 15–20 prosenttia viime vuoden syksyn tuotantoon verrattuna, jos arvioidaan syksyn tuotannon laskeneen kuudesta miljoonasta kuutiosta viiteen miljoonaan.

    Sahateollisuus on tehnyt työ- ja elinkeinoministeriölle esityksiä sähkön kustannustuesta, jolla sahat ja muu teollisuus autettaisiin pahimman talven yli.

    ”Toistaiseksi sieltä ei ole kuulunut mitään muuta kuin että asiaa selvitellään. Pelkät analyysit eivät kuitenkaan auta, tuki on välttämätön nykytilanteessa”, Aalto sanoo.

    Hänen mukaansa esimerkiksi koronatukea pystyttiin antamaan nopeasti, joten miksi samaan ei pystyttäisi nytkin, kun päällä on sodan aiheuttama kriisi.

    Lisää aiheesta
    • Sahayritykset ovat tehneet parina viime vuonna ennätystuloksia. Nyt tilanne on heikentynyt. "Niin iso muutos on tapahtunut muutamassa kuukaudessa, että kannattavan liiketoiminnan pyörittäminen voi olla taas kyseenalaista", Versowoodin toimitusjohtaja Ville Kopra sanoo.

      Metsäteollisuus | Sahayritykset jarruttavat tuotantoa ‒ tukkien tarve vähenee jonkin verran, arvioi Suomen suurimman itsenäisen sahakonsernin toimitusjohtaja puukaupan näkymiä

      Tilaajalle
    • Dollarin vahvistuminen euroa ja Ruotsin kruunua vasten on parantanut euroalueen ja ruotsalaisen sahatavaran hintakilpailukykyä Yhdysvalloissa.

      Metsäteollisuus | Sahatavaran hinnat laskussa Yhdysvalloissa

      Tilaajalle
    • Westas Groupin sahoilla tehdään töitä arkisin  kolmessa vuorossa. Trukki siirsi sahatavaraa viime perjantaina kuivaamosta välivarastoon konsernin Raunion Sahalla Koski Tl:ssä Varsinais-Suomessa.

      Metsäteollisuus | Sahatavaran vientihinnat laskeneet kymmeniä prosentteja alkukesän huipusta ‒ historiallisen kuuma suhdanne jäähtyi

      Tilaajalle
    • Westaksen tehtailla on jo ryhdytty vähentämään tuotantoa, kertoo toimitusjohtaja Pekka Kopra.

      Metsäteollisuus | Westas on jo vähentänyt sahausta ”kevyillä konsteilla” ‒ moni sahayritys päätti noususuhdanteessa investoida uusiin tehtaisiin, jotka käynnistyvät nyt hankalassa markkinatilanteessa

      Tilaajalle
    • Kallis sähkö on nyt merkittävä lisätekijä tuotannon suunnittelussa. "Olemme kyllä laskeskelleet, olisiko jo edullisempaa ajaa yöllä ja käyttää päivävuoro huoltotöihin", Junnikkala Oy:n toimitusjohtaja Kalle Junnikkala sanoo.

      Metsäteollisuus | Osa sahayrityksistä pohtii jo siirtymistä yövuoroihin kalliin sähkön vuoksi

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa